Everand Logo

Welcome to Everand!

  • Discover millions of ebooks, audiobooks, and so much more with a free trial

    Only $11.99/month after trial. Cancel anytime.

    Cymbeline
    Cymbeline
    Cymbeline
    Ebook230 pages1 hour

    Cymbeline

    By Paavo Emil Cajander and William Shakespeare

    3.5/5

    ()

    Read preview
    LanguageSuomi
    PublisherArchive Classics
    Release dateJan 1, 1955
    Cymbeline

    Read more from Paavo Emil Cajander

    Related to Cymbeline

    Related ebooks

    Reviews for Cymbeline

    3.5/5

    162 ratings10 reviews

    What did you think?

    Tap to rate

    Review must be at least 10 words

    • 5/5
      "Cymbeline" I considered a difficult play to stage until a surprisingly coherent version at the Huntington Theater, in 1991 when my grad school classmate Peter Altman ran the show, the theater. But reading it under the Trumpster makes all Iachimo’s lies problematic; our context changes the register of the play, disenchants it.So many Shakespeare villains articulate truths, like Iago, and here, the clod Cloten, whose assault on the married Imogen gave me the title to my book on Shakespeare and popular culture, which I called "Meaner Parties."* Cloten says of her marriage to Leonatus, “It is no contract, none;/ And though it be allowed in meaner parties…to knit their souls,/ On whom there is no more dependency/ But brats and beggary, in self-figur’d knot,/ Yet you are curbed…by the consequence of a crown…”(II.iii.116ff) He refers to canon law’s accepting, in York Dean Swinburne’s Of Spousals, handshake marriages—as long as there were witnesses to the vows spoken along with the ring or token. By the way, three centuries before DeBeers, engagement and marriage rings weren't distinct; both could be military or wax-sealrings. A couple scenes prior to Cloten here, Iachimo comes to England with a letter of endorsement, part of a bet, from Posthumus Leonatus (I.vi). Posthumus had been exiled to Italy by Cymbelene for displacing the new queen’s execrable son Cloten in Imogen’s affection—in fact, marrying her. As in Merchant of Venice, where Shylock compares his daughter and his ducats, his dearest possessions, Posthumous compares Imogen’s gift ring and herself; to Iachimo’s taunt, “I have not seen the most precious diamond that there is, nor you the lady,” Posthumus rejoins, “I praised her as I rated her: so do I my stone.” Iachimo even refers to Imogen as “she your jewel” to accompany the diamond, “this your jewel”(I.iv.153).Having set up so close a comparison—indeed, an identity— between the token jewel and the lover jewel, no wonder Posthumus falls apart when Iachimo brings back the bracelet he’d stolen from Imogen. Posthumus’s friend Philario notes he is “Quite beyond the government of patience!”(II.iv.150)—rather like a certain new Supreme Court judge.Later confessing to King Cymbeline’s inquiry, “How came it yours?” about the diamond on his finger, Iachimo blurts out that he defamed Imogen with token evidence, “that he could not / But think her bond of chastity quite crack’d,/ I having taken this forfeit”(V.v.206). Posthumus need not have so concluded had he not merged token and person so strongly in his own mind. But Renaissance marriage-court records fill with rings and bracelets betokening contract, whereas in fact it was the words accompanying the token, the vow, that counted in law. What we call domestic court were then in church, canon courts like Deacon Swinburne’s in York Minster (the room still exists, with three judge chairs on a raised dias, now used as a vestry). Shakespeare’s plays feature tokens and vows. Cymbeline could have learned how to run a ring court from the King of France in All’s Well. And of course Twelfth Night boasts the most rings of the Bard’s plays. (See my “Early Modern Rings and Vows in TN,” in Twelfth Night: New Critical Essays (NY: Routledge, 2011), ed. James Schiffer. Note: I quote from my old Harrison edition, which uses Iachimo, not Jachimo.* "meaner" in Elizabethan usage, lower status "parties" (in the legal sense)...average Joes and Jo's
    • 4/5
      I sensed that Shakespeare trying to reuse his favorite dramatic devices, including: jealous lovers, wronged women, plucky heroines, male impersonation, scheming villains, idyllic landscapes, wise clowns. I also couldn't help noticing that, although the Bard called the play a tragedy, he was using a romantic comedy / adventure plot. He also gave the "tragedy" a happy ending, albeit a very complicated one. He had to unwind a large number of plot entanglements in one act. I found that complicated to read and wondered how it could be staged without turning into a train wreck. Despite that, I quite enjoyed reading the play, a rousing adventure with great characters. I thought was a vast improvement over the collaborations and a welcome lightening of tone.
    • 2/5
      Willie seems to have been fixated on men who don't trust their wives. Maybe Anne was fooling around on him. Kind of a weird meandering story. Too many elements to maintain my interest.
    • 4/5
      This "history" play of Shakespeare's is probably not part of the Tudor campaign for legitimacy, but gives a glimpse into early Britain. A headstrong woman, one of many from Shakespeare -- makes one wonder about his personal life…
    • 4/5
      This is one of Shakespeare’s most convoluted plots. It combines bits and pieces from his greatest works, but in a strange way. There’s a battle to rival that in Henry V, parental ghosts like Hamlet, a jealous husband like Othello and ill-fated lovers and faked death like Romeo and Juliet. In the midst of this jumble are the old standbys, a woman pretending to be a young page and banished people living in the forest. This play is divisive among Shakespeare scholars when it comes to its categorization, some consider it a tragedy and others a romance. King Cymbeline of Britain is furious when he finds out his only daughter, Imogen, has secretly married Posthumus Leonatus, a man from his court. He quickly banishes Posthumus from his kingdom and shortly thereafter Posthumus meets Iachimo in Italy. He tells his new friend all about his beautiful Imogen. Iachimo isn’t impressed and makes a bet with Posthumus regarding her honor. Add in a devious Queen plotting the King’s death, her horrid son Cloten, missing heirs to the throne, warring Romans and a beheading and you’ve got the gist of it. BOTTOM LINE: A strange mishmash of Shakespearean themes, but a satisfying if contrived ending. I’d love to see this one performed, but until then I’ll have to settle for the wild ride the play takes you on.  
    • 4/5
      "Cymbeline" was one of the few Shakespeare plays that I'd never heard of before embarking on my quest to read them all. So, I really didn't have particularly high hopes that I'd enjoy it.While certainly not amongst the bard's best works, I was surprised to find I enjoyed this play quite a bit. I found it to be well-paced and I enjoyed the interactions between the characters. It had a lot of elements that are typical Shakespeare -- from Imogen's travels disguised by man, to a sad King tossing a child out into the wild, to hidden identities that are revealed at the end.It isn't a perfect play, as there are lots of characters floating about, making it a bit challenging to follow and the ending all sort of tumbles together (happily) for no particular reason. That said, I still liked the overall story.
    • 4/5
      Cymbeline defies the standard genre divisions in the Shakespeare corpus. It sets itself up as a tragedy, with a scheming villain defiling the reputation of a young princess (e.g., Othello), murder plots and poison. Yet, the resolution is famously happy, with the main love interests reconciled and peace between Britain and the Romans obtained. It makes for an interesting read, but it is this happy ending which is the most common point of dispute over this work. Not only is the play a happy ending, but the circumstances seem to simply come from one speech after another laying all of the scheming bare. First, Iachimo tearfully confesses his crime, followed by the posthumous confessions of the Queen, ending in Belarius' revealing that his sons were in fact the sons of Cymbeline, and so Princes of Britain. These events happen quickly, and the plots of the book are simply pointed out in convenient speeches. I have been told that it performs far better than it reads, but the problem is not with Shakespeare challenging the genre, but rather with the rapidity and tidiness of the conclusion.On the other hand, there is another layer present in the ending. Cymbeline takes place in the time of Caesar Augustus, and also the time of the birth of Christ. Though not referenced directly, the plays fortuitous conclusion and honorable peace indicate an era of peace dawning on a conflicted land. One might read the ending of the book as revealing the power of the Christian's savior to bring peace to the Earth.It also lacks a powerful villain. The Queen's plots come in early, but are pushed to the side as the play progresses. Iachimo, whose betrayal of Imogen sets the main conflicts in motion, is merely a charlatan attempting to win a bet. Like the Queen, once his damage is done, he plays little role in the events. Cloten is consistently obnoxious, and when he attempts to engage in some dastardly deeds, he is promptly killed in the attempt. They play more like the villains of the comedies, whose schemes move the plot along, but who do not take center stage.Despite these complaints, it is still a work of literary beauty, filled within Shakespearean genius. In particular, the scene where Pisanio reveals his letter from Posthumous to Imogen is gripping. It is poetic and passionate, as Imogen reveals the strength of her character, dominating the scene and Pisanio. It also contains some moving poetry, most notably the first song (II.3, 19-27):Hark, hark, the lark at heaven's gate singsAnd Phoebus gins arise,His steeds to water at those springsOn chaliced flowers that lies;And winking Mary-Buds beginTo ope their golden eyes.With every thing that pretty is,My lady sweet, arise,Arise, arise!
    • 5/5
      Of the Shakespeare plays I've read so far (probably about a dozen or so), this is probably my favourite. I find it difficult to pinpoint exactly why I liked it so much, but I did. The final scene, in particular, is well described as a theatrical tour de force as it relentlessly brings one revelation after another to tie up all the various subplots and bring about the reconciliation of all the still-living characters.
    • 3/5
      I was heartened to read in the New York Times today that I wasn't the only one who was knocked off-course by the almost deliberately confusing plot and character interactions.
    • 4/5
      Shaw disliked the complex ending, but I found it very funny.

    Book preview

    Cymbeline - Paavo Emil Cajander

    The Project Gutenberg EBook of Cymbeline, by William Shakespeare

    This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net

    Title: Cymbeline

    Author: William Shakespeare

    Translator: Paavo Cajander

    Release Date: September 10, 2007 [EBook #22556]

    Language: Finnish

    *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK CYMBELINE ***

    Produced by Tapio Riikonen

    CYMBELINE

    Kirj.

    William Shakespeare

    Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1901.

    Näytelmän henkilöt:

    CYMBELINE, Britannian kuningas.

    CLOTEN, kuningattaren poika ensimmäisestä naimisesta.

    LEONATUS POSTHUMUS, Imogenin puoliso.

    BELARIUS, maanpakolainen ylimys, valenimeltään Morgan.

    GUIDERIUS, | Cymbelinen pojat, valenimiltään Polydor ja

    ARVIRAGUS, | Cadwal, Belariuksen poikina pidetyt.

    PHILARIO, Posthumuksen ystävä, | italialaisia.

    JACHIMO, Philarion ystävä, |

    Ranskalainen ylimys, Philarion ystävä.

    CAJUS LUCIUS, roomalaisen sotajoukon johtaja.

    Roomalainen sotapäällikkö.

    Kaksi brittiläistä sotapäällikköä.

    PISANIO, Posthumuksen palvelija.

    CORNELIUS, lääkäri.

    Kaksi ylimystä.

    Kaksi vanginvartijaa.

    Kuningatar, Cymbelinen puoliso.

    IMOGEN, Cymbelinen tytär edellisestä naimisesta.

    HELENA, Imogenin kamarirouva.

    Herroja ja rouvia, Rooman senaattoreja, tribuuneja, henki-ilmiöitä, tietäjä, hollantilainen ylimys, espanjalainen ylimys, soittoniekkoja, sotaherroja, päälliköitä, sotamiehiä, lähettiläitä ja muita seuralaisia.

    Tapaus milloin Britanniasta, milloin Italiasta.

    ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

    Ensimmäinen kohtaus.

    Britannia. Cymbelinen lumilinnan puutarhat

    (Kaksi ylimystä tulee.)

    1 YLIMYS.

    Tääll' ovat kaikki nurpeillaan; ei veri

    Niin ilmaa noudata kuin hovikkomme

    Kuninkaan katsetta.

    2 YLIMYS.

                        Mut mikä syynä?

    1 YLIMYS.

    Näet, tyttärensä, vallan perillinen,

    Jot' avionsa ainoon pojan vaimoks

    Hän aikoi — lesken, näet, nai hän hiljan —

    Valinnut köyhän on, mut kelpo herran.

    Vihityt ovat; vankina on vaimo;

    Mies maanpaossa; muodoissa on murhe,

    Mut kuningas, ma luulen, sydämmessään

    Sen tuntee.

    2 YLIMYS.

                Kuningasko vain?

    1 YLIMYS.

                                 Hän myöskin,

    Jok' immen kadotti, ja äiti myöskin,

    Mi kauppaa suosi; mutta ylimykset,

    Vaikk' onkin heillä kasvot yhtä maata

    Kuin kuninkaan ja vaikka nurisevat,

    Niin sydämmestään iloitsevat.

    2 YLIMYS.

                                  Miksi?

    1 YLIMYS.

    Hän, jok' ei neittä saanut, mies on halpa,

    Huonolle maineellekin liian huono.

    Ken hänet sai, — ma tarkoitan: ken nai, —

    Mies-parkaa, oi! ja siksi maanpaossa —

    Niin kelvos mies on, että, vaikka etsit

    Maanpiirin halki hälle vertaista,

    Niin verrattavasi aina jotain puuttuu.

    Ma luulen, ettei toista ole, jossa

    Niin kaunis ulkomuoto somistaisi

    Niin ehon sielun.

    2 YLIMYS.

                      Liikoihin jo menee.

    1 YLIMYS.

    Ei toki yli hänen ansionsa;

    Kutistan pikemmin kuin venytän

    Arvonsa mittaa.

    2 YLIMYS.

                    Nimi? Sukuperä?

    1 YLIMYS.

    En tunne juuriaan. Mut isä oli

    Sicilius, joka kunnialla soti

    Cassibelanin kanssa Roomaa vastaan.

    Tenantiukselt' arvonsa hän sai,[1]

    Jot' urhokkaasti palveli ja taidoin;

    Sai siitä liikanimen Leonatus.

    Häll' oli, paitse tätä nuorukaista,

    Kaks poikaa vielä, jotka miekka käessä

    Sortuivat sotaan. Isä, ollen vanha

    Ja lapsirakas, katoaan niin suri,

    Ett' uupui hautaan. Jalo puolisonsa

    Hän tätä silloin kantoi, mutta kuoli,

    Kun syntyi tää. Kuningas lapsen otti,

    Sill' antoi nimen Posthumus Leonatus,

    Kasvatti, teki kantapojakseen,

    Opetti kaikki, mitä sen-ikäinen

    Omistaa saattoi; laps sen otti vastaan,

    Niin kuin me ilmaa, heti tarjomalta.

    Jo kevät sadon soi. Hän hoviss' oli —

    Mi harvinaist' on — kehuttu ja rakas,

    Nuorille esikuva; vanhemmille

    Avujen peili; vanhuksille lapsi,

    Jok' ikäheikot ohjaa; armaalleen,

    Jost' on nyt maanpaossa, — tämän maine

    Jo todistaa, mink' arvoiseksi miehen

    Ja miehen avut katsoi; vaimon vaali

    On selvä näyte siitä, mikä oli

    Hän miehiään.

    2 YLIMYS.

                  Ma häntä kunnioitan

    Jo kertomastanne. Mut sanokaahan:

    Kuninkaan ainoako laps tuo tyttö?

    1 YLIMYS.

    Niin, ainoa. Häll' oli kaksi poikaa —

    Jos kuulla kannattaa, niin mieleen pankaa —

    Vanhempi oli kolmen vuoden vanha,

    Kehdossa toinen; imettäjältään

    He varastettiin; mihin joutuivat,

    Ei tietoa.

    2 YLIMYS.

               Kuin pitkä siit' on aika?

    1 YLIMYS. Hyvinkin vuotta parikymmentä.

    2 YLIMYS.

    Niin ryöstetäänkö kuninkaankin lapset?

    Niin pahoin kaitaan? Etsitään niin vitkaan,

    Ett' umpeen jäljet käyvät?

    1 YLIMYS.

                               Kummaa olkoon

    Ja naurettavaa moinen laiminlyönti,

    Mutta totta vain se on.

    2 YLIMYS.

                            Sen kyllä uskon.

    1 YLIMYS.

    Mut vaiti nyt! Se tuossa on se herra,

    Ja kuningatar myös ja prinsessa.

    (Menevät.)

    Toinen kohtaus.

    Sama paikka.

    (Kuningatar, Posthumus ja Imogen tulevat.)

    KUNINGATAR.

    En, tytär, koskaan en sua karsastele,

    Jost' usein moitett' äitipuolet saavat.

    Sin' olet vankini, mut vartijaltas

    Avaimet saat sa, jotka tyrmäs ovet

    Sinulle avaa. Ja te, Posthumus, —

    Kuninkaan vihat kun saan lauhtumaan,

    Niin puhun puolestanne. Häness' yhä

    Kytevi raivo; paras teidän oisi

    Mukauta tuomioon niin alttihisti

    Kuin vaatii viisaus.

    POSTHUMUS.

                         Jos suvaitsette,

    Niin tänään lähden.

    KUNINGATAR.

                        Vaaran tuntenette.

    Ma kerran puiston kierrän, säälitellen

    Ehätyn lemmen tuskaa, vaikk' on teiltä

    Kuningas kieltänytkin haastelun.

    (Menee.)

    IMOGEN.

    Tekohyvyyttä! Se käärme hienost' ensin

    Kutittaa, sitte pistää. — Rakas ylkä,

    Isäni vihaa pelkään, mut en mitään —

    Kun valani vain säilyy — mitä mulle

    Hän tehnee raivossaan. Sun täytyy mennä;

    Mua joka hetki täällä iskut kohtaa

    Vihaisten silmäin, muu ei lohtunani

    Kuin ett' on mailmass' aarre, jonka kerran

    Näen vielä.

    POSTHUMUS.

                Valtiaani! Puolisoni!

    Armaani! Älä itke, muuten annan

    Syyt' epäilyyn, ett' olen hempeämpi

    Kuin sopii miehen. Uskollisin ylkä,

    Mi koskaan lemmen vannoi, olen aina.

    Pakenen Roomaan nyt, Philarion luo,

    Jok' isäni ol' ystävä ja mulle

    Kirjeistä tuttu. Sinne kirjoita:

    Sanasi, armas, silmin juon, vaikk' onkin

    Sapesta muste tehty.

    (Kuningatar palajaa.)

    KUNINGATAR.

                         Joutukaa!

    Jos tulee kuningas, niin tiesi mitkä

    Saan vihat kestää. — (Syrjään.) Tänne häntä toki

    Ma johdatan. Jos kuinka häntä loukkaan,

    Niin loukkaukset hän lemmen töinä ostaa

    Ja kalliin niistä maksaa.

    (Menee.)

    POSTHUMUS.

                              Vaikka kestäis

    Elomme loppuun nämä jäähyväiset,

    Niin kasvais eron tuska vain. Hyvästi!

    IMOGEN.

    Ei, viivy vielä! Vaikka ratsasajoon

    Huvikses lähtisit, niin liian köyhä

    Tänlainen ero ois. Kas tässä, armas:

    Tää äitini on helmi; ota, armas;

    Se kätke, kunnes toista kosit naista,

    Kun Imogen on kuollut.

    POSTHUMUS.

                           Mitä? Toista?

    Hyvä taivas, omani vaan mulle anna

    Ja toisen halauksesta kuolon kahle

    Mua estäköön! — (Panee sormuksen sormeensa.)

                     Tuoss' ole sinä, tuossa,

    Siks kunnes tunto turtuu! Sulo armas,

    Niinkuin ma sinuun köyhän itseni

    Rajattomaksi tappiokses vaihdoin,

    Niin sinust' aina turhissakin hyödyn.

    Minulle tätä kanna, lemmen kahle

    Se on, sill' ihanimman sidon vangin.

    (Kiinnittää rannerenkaan hänen ranteeseensa.)

    IMOGEN.

    Oi, jumalani! Milloin toisemme

    Tapaamme taas?

    (Cymbeline tulee seurueineen.)

    POSTHUMUS.

    Voi meitä! Kuningas!

    CYMBELINE.

    Pois, kurja olento! Pois silmistäni!

    Jos halpuudellas hovia sa lokaat,

    Tään kuultuas, niin kuolet. Mene sinä,

    Vereni myrkky!

    POSTHUMUS.

                   Taivas teitä kaitkoon

    Ja kaikki hyvät täällä siunatkoon!

    Ma menen.

    (Poistuu.)

    IMOGEN.

    Kuolemassa ei voi tuskaa

    Kovempaa olla.

    CYMBELINE.

                   Sinä epäkelpo,

    Mun oisit voinut nuorentaa; nyt vuoden

    Ikääni lisäät.

    IMOGEN.

                   Isä, kiukull' älkää

    Pilatko itseänne; vihanne

    Ei minuun pysty; kaikki pelot, tuskat

    Sulompi tunne voittaa.

    CYMBELINE.

                           Armotonko?

    Nöyryyttä vailla?

    IMOGEN.

                      Epäilyksess' aivan

    Ja vailla toivoa, siis armoton.

    CYMBELINE.

    Sa kuningattareni ainoon pojan

    Olisit saanut.

    IMOGEN.

                   Onni etten saanut!

    Ma kotkan valitsin ja pöllön vältin.

    CYMBELINE.

    Sait kerjäläisen; valtaistuimestain

    Ois tullut halpa istuin.

    IMOGEN.

                             Uuden loiston

    Se oisi saanut.

    CYMBELINE.

                    Kurja sinä!

    IMOGEN.

                                Isä,

    Syy teidän, että Posthumusta lemmin;

    Hänestä mulle leikkiveikon teitte;

    Hän vaimon ansaitsee jos millaisen;

    Mun arvoni hän kaksin kerroin korvaa.

    CYMBELINE.

    Oletko hullu?

    IMOGEN.

                  Melkein vain; mut taivas

    Mua auttakoon! — Josp' oisin paimentyttö,

    Ja lampurimme poika naapurista

    Leonatukseni!

    CYMBELINE.

                  Mieletönkö olet? —

        (Kuningatar palajaa.)

    Taas ovat yhtyneet; te ette tehnyt

    Niin kuin mä käskin. Tyttö oiti pois

    Ja salvan taa!

    KUNINGATAR.

    Mut malttukaahan! — Vaiti,

    Vait, neiti, rakas tytär! — Ruhtinaani,

    Nyt meidät jättäkää, ja lohdutaitkaa

    Parhaanne mukaan.

    CYMBELINE.

                      Hivukoon hän verta

    Pisaran päivässä, ja houkkuuteensa

    Näin kuolkoon vanhoillaan!

    (Cymbeline seuralaisineen menee.)

    KUNINGATAR.

                               Hyi! — Taipukaa!

        (Pisanio tulee.)

    Kas, tuossa

    Enjoying the preview?
    Page 1 of 1