'Kukka kultain kuusistossa' Komedia yhdessä näytöksessä

The Project Gutenberg EBook of 'Kukka kultain kuusistossa', by A. Rahkonen

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: 'Kukka kultain kuusistossa' Komedia yhdessä näytöksessä

Author: A. Rahkonen

Release Date: January 19, 2009 [EBook #27841]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 'KUKKA KULTAIN KUUSISTOSSA' ***

Produced by Tapio Riikonen

KUKKA KUKKAIN KUUSISTOSSA

Komedia yhdessä näytöksessä

Ruotsalaisesta suorasanaisesta runoksi mukaillut A. Rahkonen

Helsingissä, 1899.

J. C. Frenckell'in ja Pojan kirjapainossa.

HENKILÖT:

Kilpi, entinen kapteeni.

Aina, hänen tyttärensä tytär.

Liisa, hänen emännöitsijänsä.

Lampinen, maanviljelijä.

Lauri, hänen poikansa.

Teatteri kuvaa synkkää metsäseutua. Oikealla vanha huone, jonka edessä on pöytä, penkki, muutamia tuolia sekä kyyhkyslakka. Vasemmalla portti, perällä korkea kivi-aita ja tämän vierellä kumpu, josta seutu näkyy.

Ensimäinen kohtaus.

    Esiripun noustessa kuullaan huoneessa Ainan laulavan

    iloisella säveleellä:

      Tra-la-la!

      Tra-la-la-la-la!

      Kesä kohta jo on!

      Onpa taas ilo suur!

      Enteet lentävät juur

      Tulleet on!

      Sulo-ääniä, voi!

      Sävel taivahan soi

    Ja se laaksoja, metsiä kai'uttaa,

    Kesän riemua, loistoa ennustaa.

      Tra-la-la!

      Tra-la-la-la-la!

AINA (tulee juosten huoneesta).

Nyt kukka kultaisteni luo!

    (Kumartuu orjantappurapensaan luo).

                           Kas noita!

Mä näissä eilen näin vaan silmikoita,

Vaan tänään ruusut tässä mimmoiset,

Niin somat, sorjat ruusut tuorehet!

Voi, minkä sulon meille kevät suo!

Kuin kauniisti se kesää tervehtää,

Esikkö taivoon ensin silmäns luo,

Tuo kielo tuoksuvainen, valkopää

Jo lumipeitteen alta pilkistää.

No terve tulleet! Terät orvokkien

Maanpinnan kaiken sinertääpi sitten;

Kas, silloin peippo laulaa laaksossansa

Ja visertääpi virttä rastaan kanssa:

Käy laakso laaja pukuun vihantaan —

Ja keto koht' on kesäpuvussaan.

Ja sitte saapuu tänne satakieli!

Voi, Luojain, kuin hän soittaa soreasti!

Niin sulosti, jos toiste surkeasti! —

En tiedä miksi mulla muuttuu mieli

Niin kummalliseksi, kun laulaa hän!

Ei ennen ollut siten ensinkään…

    (Seisoo vähäisen aikaa ajatuksissaan).

Kuin kummallista! — Vaan miks uneksin?

On päivä kirkas, kirkas taivaskin —

Voi kyyhkyiseni, kyyhkyt valkeat!

    (Kiiruhtaa kyyhkyslakan luo ja laskee pari kyyhkystä ulos).

No niin — nyt olettekin vapahat!

Nyt Luojan jaloon luontoon, taivoon asti

Te kiitäkäätte, kultain kiirusasti!

Oi, jospa mulla lentimenne ois

Lentäisin tästä synkiöstä pois!

Toinen kohtaus.

    Aina, Liisa (tulee huoneesta ulos, kantaen kahvitarjotinta

    kuppineen kannuineen ja asettaa ne pöydälle).

LIISA.

Näin varhain valveella jo, sinisirkku!

AINA.

Olethan muulloin aina mulle sä

sanonut: "aamutorkku, iltavirkku,

Se tapa kohta talon hävittää".

LIISA.

Se kyllä oikein on, ett' yhtä varhain

Kuin leivo ulos lennät; mutta parhain

On muistaa: ilo pitkä itkun tuo.

AINA.

No, virttäni mun viserrellä suo

Ma koska leivosena lentää saan.

LIISA.

No kaikkiapa, keskell' erämaan!

AINA.

Miks niin? niin mielelläni mä laulelen!

Vaan kuules, kuules Liisa kultainen:

Mä toivoon, että pieni