Kertomuksia Lapista osa 4: Itä-Lappi

3

Inarilaisten ja Sodankyläläisten poronsyöttörajojen riitoja.

Louhelle kirjoitetaan Inarista sodankyläläisten hankkeista saada Inarin poronsyöttö-aloja eli palismaita huostaansa seuraavaa: Joulujuhlien aikana saapui tänne Inariin Sodankylän pitäjästä eräs poropaliskunnan johtaja, joka tahtoi Inarin kunnan jäsenten kanssa saada aikaan sopimusta, jotta poroaita rakennettaisiin Inarin pitäjään alueelle Sodankyläläisten poroille. Inarinkunnan jäsenet eivät kuitenkaan voineet ollenkaan suostua tähän kylläkin omituiseen pyyntöön, vaan mies sai palata takaisin ilman, että asia tuli toimitetuksi.

Nyt on kuitenkin Inariin tietoon tullut, että osa Sodankylän kunnanjäseniä on korkeilta asianomaisilta pyytänyt lupaa rakentaa sanottu poroaita Inarinpitäjään alueelle aina Ivalojoen laaksoon, jotka täten korkeitten asianomaisten luvalla anastaisivat haltuunsa Inarin paraita poronsyöttö palismaita Ivalojoen eteläpuolelta Tolos- ja Kyläjoen väliltä.

Anomuksessaan kuuluvat arvoisat hakijat myöskin lausuneen että Inarissa on useita poronvarkaita,—jotka hävittivät heidän porojaan täällä! Tämä asia nyt kuitenkin olkoon toistaiseksi miten tahansa, se on heidän ja Inarin kunnan sekä järjestyksen valvojain asia — selvittää tätä vyyhtiä. Nyt tahtoo kirjeenvaihtaja ainoastaan puhua haetun poropalismaan haetusta anastuksesta. Tämä Inarin kunnalle niin tärkeä asia ei saa mainitsematta jäädä ilman että tietoon tulee yleisölle sen oikea laita.

Ikimuistoisista ajoista on vedenjakaja ollut rajana Inarin ja Sodankylän pitäjäin välillä kun ei vielä mitään todellisia rajapyykkejä ollut.— Raja on kulkenut Tönnösvaarasta Ukselmanpään yli Saariselkää pitkin ja siitä Talkkunaoiviin Venäjän rajalle. Sen rajakäynnin aikana, jonka entinen varamaanmittari Berg toimitti Inarin ja Sodankylän välillä jo useita vuosia sitten koetti hänen sodankyläläinen oppaansa johtaa harhaan maanmittaria ja rajan suunnitusta ja ilmoitti vanhanrajan kulkeneen Tönnösvaarasta Kaunispäähän ja siitä suoraan Venäjän rajalle.

Kaunispää on kuitenkin vain 2 penik. Etelään Törmäsen talosta Inarin pitäjään Kyrönkylässä. Nähtiin jo tämän mainitun rajankäynnin aikana että vilppiä harjoitettiin Sodankyläläisten puolelta, kun he täten tahtovat saada anastetuksi Inarin paraita metsästys- ja poronpalispaikkoja sekä lohen kalastusta Luttojoen, Suomujoen ja Muosakkavaarajoen y. m. lohijoissa.

Mutta mainittu opas sattui kumminkin erään kerran nuotiotulen ääressä puhumaan liika äänekkäästi tovereilleen, kuinka ja miten nyt Inarilaisilta nenä niistetään. — Tätä puhetta lienee maanmittarikin huomaamatta saanut kuulla, koska hän sanoi, vai niin, tälläkö tavoin te olette minua opastaneet ja pettäneet. Alas paalut ja heti. —

Vielä tänään on olemassa ja todistaa tämä väärä rajalinja sodankyläläisten vilpillisyydestä. Asiasta saivat inarilaiset heti tiedon, jonka takia he lähettivät uskotunmiehen panemaan vastalausetta tätä laitonta rajan käyntiä vastaan. Samoin muutkin asianomaiset panivat vastalauseen, sillä kokous tästä rajankäynnistä oli kuulutettu juuri kelirikon aikaan Kittilään, jottei kukaan Inarista voinut sinne päästä.

Mikä tulos rajankäynnistä oli, emme tiedä mutta ei liene sitä vahvistettu, jonkatakia metsäntakseeraus ja kartoitus on suoritettu pitäen vedenjakajaa pitäjänrajana. Inarissa on siksi paljon poroja, että palismaat jo tuntuvat omillekin poroille liika vähäisiksi tuleman. — Sitäpaitse ovat pyydetyt alat Kyrön, Ivalon ja Paaderkylien paraita palismaita

10.06.1894 Oulun Ilmoituslehti no 66

Taikauskoa Pohjanperillä.

Pohjan perän asukkaat olivat muinaisina aikoina hyvin kuuluisat taikureina ja poppamiehinä. Pohjan noita ja Lapin taikuri olivat nimittäin Etelä-ja Keski-Suomen asukkaille sekä kunnioituksen että kauhun esineenä. Sitä todistavat muun muassa monet hullunkuriset kertomukset, joita entisten aikojen muistoina vielä kuulee kansan seassa kerrottavan ja osittainpa vielä kuulee uskoitavankin.

Jos taloa kohtasi joku onnettomuus tahi vastenmielinen tapaus sattui, niin silloin oli aina apu saatava Pohjolasta taikka taikuri Lapista, sillä kyllä Pohjan noita taisi noitua noidan nuolet, vihollisenkin vimman asettaa. Nyt ovat kuitenkin ne ajat suurimmaksi osaksi olleet ja menneet, jolloin moisilla harhaluuloilla voitiin kansaamme uskottaa. Karttunut tietomäärä, koulut ja kansamme syviin riveihinkin aina enempi ja enempi levennyt kirjallisuus vaikuttavat sen, että poppamiesten valta on jo kukistunut, eikä siis enää kukaan valistuneempi kansalainen muistelekaan näitä asioita muuta kuin muinaisen tietämättömyyden tuottamina harhaluuloilla.

Kumma on kuitenkin uskoa, että taikauskolla meidän seuduillamme on vielä paljon vaikutusta kansan seassa. Tuhka tiheään kuulee vielä nytkin kerrottavan, kuinka nuo ympäri maata kiertelevät veijarit turhan-aikaisilla taikatempuillaan aikaansattavat monenlaista pahennusta kansan seassa. Ensin he uskottavat herkkäuskoista kansaa joutavilla jaarituksillansa ja sitte keinolla tahi toisella viekottelevat heidät monenlaisiin tuhmiin tekoihin, joista vielä vaativat palkinnon vaivoistaan. Ja tuo taitamaton kansa antaakin usein pettää itsensä ja tulee tällä tavalla monta kertaa petettynä tehneeksi semmoisia tekoja, josta heillä ei ole muuta kuin vahinkoa ja ikävyyksiä monenkinlaisia. Olkoon seuraava tositapaus muiden muassa todisteena tuon taikauskon seurauksista. Tapaus oli seuraava: Eräältä talolliselta Tornionseuduilla varastettiin joku aika sitten navetasta lampaita, eikä varkaasta voitu saada millään keinon tietoa, silloin meni lammasten omistaja erään paikkakunnalla asuvan, ja kuuluisaksi tunnetun noidan luo, häneltä muka varasta tiedustelemaan, sillä hän voisi muka varmuudella varkaan ilmoittaa. Ja nytkös ryhdyttiin temppuja tekemään! —Ei kauvan aikaa viipynytkään ennenkuin poppamies väitti. täysinäiseen viinapikariin katsomalla, varmuudella jo voivansa sanoa, kuka varkauden oli tehnyt.

Nimeä ei hän kuitenkaan tahtonut muka sanoa, koska se oli tunnettu henkilö mutta varkaan tuntomerkit luettetteli hän jotensakin tarkalleen ja väitti ilmiantonsa olevan ihan varman. Sattuipa nyt niin hullunkurisesti tapahtumaan, että tuntomerkit soveltuivat hyvin erääseen henkilöön. Tästä huolimatta levesi kuitenkin huhu että se pian tuli syytetynkin tiedoksi. Täydellä syyllä suuttuneena moisen kunniaansa loukkaavan huhun levittämisestä haastatti hän lammasten omistajan valheellisten kertomusten levittäjänä kunnianloukkauksesta oikeuteen.

Nytkös tuli hätä taikojen teettäjälle! —Asia oli keinolla taikka toisella sovitettava ja niin oli hän pakotettu turhanpäiväisten juttujensa sovitukseksi herkkäuskoisuutensa tähden maksamaan kolmattakymmentä markkaa rahaa, ja sitä paitsi taikojen tekiälle hyvät palkat tempuistansa. Olisi useampia samankaltaisia tapauksia kerrottavina taikauskon tuottamista ikävyyksistä niiltä seuduin, —mutta riittäköön tämä jo esimerkkinä siitä, mihinkä hullutuksiin moinen herkkäuskoisuus saattaa. Ei siis luulisi kenenkään järkevän ihmisen luottavan noitien apuun, sekä niiden taikatemppuihin, — mutta syvällä on tammen juuret ja samoin kansankin mieliin juurtuneet käsitteet. Kauvan kestää nimittäin taistella sivistyksen taistelua, ennenkuin moiset epäkohdat juurinensa pois ruhdotaan. Senpä huomaamme siitäkin, että jätteitä taikauskosta löytyy usein siinäkin jossa niitä vähin luulee olevan.

Erittäinkin on maamme pohjoisin osa se seutu, jossa vielä paljonkin taikureihin luotetaan. Esimerkin vuoksi luettelemme tässä joitakuita seutumme tavallisempia taikatemppuja: Vaaksiaisten pistoja välttääkseen on paras keino kolme kertaa hampaitansa näyttämättä sylkäistä vaaksiaispesään, Vihamiehen kirot eivät voi vahingoittaa, jos pidetään käyttämätön silmineula aina alusvaatteisiin pistettynä sydämen kohdalla. Salama ei ihmistä vahingoita, jos menee kasvavan puun alle ja vetää ristin puunrunkoon. Ruumista huoneesta pois vietäessä on välttämättä kolme kertaa kuollutta pyydettävä lähtemään pois, sillä muussa tapauksessa olisi ruumis niin raskas, että sitä ei jaksettaisi huoneesta ulos kantaa. Talosta kirkkomaalle ruumista vietäessä nakataan kolme kertaa tuhkaa kenenkään näkemättä ja tietämättä, ruumiin perään, jotta ei kuollut kävisi enää kotonaan.

Paras keino metsämiehelle saada pyssynsä tarkaksi on se, että hän ampuu pyssyllään kolme kertaa ehtoollisleivän läpi. — Kalman vaivoista pääsee panemalla kopeekan ja ruostuneen naulan hautapatsaan alle; hammastaudista taasen kaivamalla kipeää hammasta hautarististä otetulla puupalasella. Niin hullunkurisilta kuin moiset temput tuntuvatkin, on niillä paljon puolustajia kansan keskuudessa. Paljo on siis vielä valistuksen ystävillä tehtävää ja tosityötä ja ponnistusta vaaditaan siis vielä ennen, kun tiede ja sitä seuraavaa valistuneempi mieliala saapi kansan syvistä riveistä harhaluulot poistetuksi. —

Emme kuitenkaan ole edellä olevalla, arvelee T. U, tahtoneet sanoa, että ei pohjan perän kansassa olisi valistuneempiakin — mutta totena pysynee kuitenkin se väite, että seuduillamme on vielä paljon turhia harhaluuloja kansassamme vallitsevina, ja jotka siis kehoittavat valistuksen ystäviä hartaaseen työhön kansamme kohottamiseksi tässäkin suhteessa

Tulva Sodankylässä. Kuva: 02.06.1910 Helsingin kuvalehti:

Kemijoen jäät ajautuneet niitylle ja maantielle Rovaniemellä. Pilkutus osoittaa maantietä. Kuva: Helsingin Kaiku 1910.

Kurujärven lappalaisia, Sompio. Magga Kaarina ja Aslak, Kaarinan äiti oikealla, Aslakin sylissä tod.näk. Inkeri ja takana Juhani. Edessä lapsi Inker-Marja (Myöhemmin Hetta) äitinsä sylissä ja vasemmalla Elsa. Kuva: Arvi Saverikko 1936, Lusto, Suomen Metsämuseo.

Syysjärvi v.1939, Knut Vallen talo ja liemuskota, katos jossa valmistetaan karjalle lientä. Kuva: A. L. Backman?, Lusto,

Ivalon uusi matkailumaja, henkilöauto, norjalaisten teltta 1930-luku. Kuva: Väinö Hämäläinen, Nurmeksen museo.

Lassi Nikodemus lasten lapsiensa kanssa Vuotsossa. Kuva Curt Fircks, heinäkuu 1905. GTK.

13.11.1901 Tornio no 88 —

Muistelmia Lapin matkoilta

Kesäkuun 21 päivänä lähdemme soutamaan ylös laakea rantaista Ounasjokea ja juhanuuspäiväksi saavumme Pallastunturin juurella olevaan Kyrön kylään. Kylä on pienenpuoleinen. Kumminkin on tänne rakennettu huoneisto ensi aluksi kiertokoulua varten, mutta toivottavasti tulee se aikaa myöten muuttumaa kansakouluksi. Koulutalo on aika hyvä tarkoitustaan varten, siinä on tilava opetussali, mutta opettajalle ainoastaan kamari ja keittiö.

Kuten jo sanoin, on Kyrön kylä lähellä komeata Pallastunturia, tunturia, josta sanotaan olevan kauneimman näköalan koko laajassa Lapissa. Eikä suotta kerskattane, sillä moni on ihastunut siihen iki-hyväksi, meille kerrottiin esimerkiksi eräästä englantilaisesta — Key nimisestä herrasmiehestä joka oli niin ihastunut Pallastunturia ympäröimään luontoon, että muutti asumaan Pallasjärven rannalle.

En malta olla hänestä huikan enemmän kertomatta. Mainitsemani englantilainen kun oli ensin asunut Muoniossa ja Kemijärvellä, muutti sitten majailemaan Pallastunturin juurelle.— Siellä hän ensin eleli eräässä talossa, vuokrasi talon maan metsästysmaakseen, mutta ei hän silti itse koskaan metsästänyt, eikä antanut muidenkaan. — Piti vaan maata metsäriistan rauhoituspaikkana. — Seudun väestöllä oli hän teettänyt työtä, mutta sellaista, josta ei hänelle itselleen, eikä ympäristölleen ollut mitään hyötyä — hän toimitti vaan työnansioita seudun väestölle. Mutta eipä tyytynyt ylhäinen englantilainen toisen hyyryläisenä kau'aa asumaan, —omaa taloa rupesi rakennuttamaan. Itse oli hän rakennusmestarina ja työnjohtajana, väliin hän seisautti työn, ettei se niin äkkiä loppuisi, mutta palkan olivat miehet saaneet siitä huolimatta täydelleen. Kun talo oli saatu vihdoinkin valmiiksi, se oli jyrkkäkattoinen asunto, muutama hirsikerros vaan seinänä, muutti hän siihen asumaan ja ensi yötä viettämään uudessa kodissa oli myös kutsuttu yksillä pihoin asuva entinen isäntänsä Aaron. Yöllä sattui nousemaan ankara sade, katto ei pitänytkään vettä,— siihen herää sitten englantilainen, kun vesi tippua nopsahtelee lattialle. On sano tip, tip! herättelee hän naapuriaan joka kuorsaa täydessä rauhassa. Katto laitettiin uuteen kuuliaisuuteen sittemmin. Noin viisivuotta oli englantilainen elänyt yksin tässä uudessa kodissaan kaukana kotimaastaan, mutta lienee sitten ikävä tavannut geutlemannin koska siirtyi vimein kotimaahan — näiltä Lapin rämeiltä.

Vahinko ettemme voineet tällä kertaa käydä katsomassa tuota upeata Pallastunturia, — vaan samana päivänä läksimme Kyrönkylästä jatkamaan matkaa, Ketomellassa, se on ensimmäinen ja ainoa lappalaistalo Ounasjoen varrella pohjoiseen päin, saimme ensikerran nousta venheestämme taivaltaaksemme suoraan noin penikulman pituisen jalkamatkan Peltovuoman kylään, Vene saatiin sauvoa neuvoineen koskista ja mutkaista jokea ylös. Sydänyön aikana, jos sitä niin voi kutsua, sillä aurinko heloittaa täällä luonnollisesti tähän aikaan yötä ja päivää.

Tulemme Peltovuoman kylään, Eiran taloon. Matka Ketomellasta Peltovuomaan on tuollaista Lapin taivalta, kangasta ja jänkää, niin että illalla nukkumaan ruvetessa ei kauvan tarvitse unta silmiin houkutella. Talonväki ei sattunut kotiin olivat menneet Enontekiäisten kirkolle, jotenka saimme seuraavan päivän odotella heitä, saadaksemme hevosta, joka vetäisi veneen neuvoineen sivu kivisten ja kuivien koskien sekä viimein yli Peltotunturin. Saamme sitten hevosen ja miehen jotka metsien kautta suoraan kulkevat ensimäiselle muotkapaikalle eräälle autiotuvalle ja siinä valmistaa mies sillä aikaa kun me jokea kuljemme pienen reen, jolla hän sitten vetää nouvot ja veneen koskien sivu.

Tulemme sitten jylhälle Paahtojärvelle, se on kaunis, korkearantainen tunturijärvi, joka huuhtelee Peltotunturin juuria. Eloisuutta tälle yksinäiselle järvelle luovat kirkuvat vesilintuparvet ja kallioilla huutelevat haukat. Paahtojärveltä lähdemme yli Peltotunturin vaeltamaan, koomilliselta näytti, kun neuvot olivat kiinnitetyt nuoralla kelkkaseen, joka mennä puikkelehti ylös ja alas kumpuja. — Toiselle puolen tunturia laskeuduttuamme tulemme Nuolasoja-nimiselle pienelle ja erittäin vähävetiselle joelle, jota se on varsinkin tähän vuoden aikaan. Senpätähden täytyikin kävellä monessa paikassa pitkin rantoja, se ei aina ollut suinkaan helppoa, sillä rannat ovat pehikkoisia ja tekevät kulkemisen sangen vaivaloiseksi.

Tällä tavoin päivän vaellettuamme saavuimme Skietsinjoelle johonka Kuolasjoki laskee. Tämä viimeksimainittu joki on kalarikas ja hupaisuutta tarjoaa se meille sen kautta, että saamme tuon tuostakin nostaa venheeseemme joko komean taimenen tai lihavaselkäisen hauvin.

Illalla saavuimme Skietsinjoen autiotuvalle.— Nämä tuvat ovat täällä, Lapin rämeillä kuin kosteikot erämaassa. Mutta voi hämmästystämme, kun aukaisemme tämän kaivatun lepopaikan oven, se oli niin täynnä sääskiä, noita Lapinmaan vaivoja, kuin olla saattaa. Ei muuta neuvoksi kuin panna katajia piisiin ja pistää tulta niihin ja saada savua pirttiin, Vähitellen alettiin siinä tulla toimeen, että kalammekin saimme keittää ja syödä joltisessakin rauhassa. Niistä muodostuu aina täällä lukulluksen aterioita kun milloin saadaan panna lihavia taimenia kattilaan kiehumaan tai vartaalle paistumaan, sekä suolata vastaisen varaksi. Rankinen pystytetään tupaan, joten yönsä voi maata jokseenkin rauhassa, vaikka sääsket surisevatkin ulkopuolella. Nämä rankiset ovat välttämättömiä Lapin matkustajille, jos he vaan tahtovat saada rauhaa näiltä tunkeilevilta, kutsumattomilta vierailta. Ne ovat teltan muotoisia suojia vuoteen umpärillä, tavallisesti matkoja varten tehdyt ovat liinakankaista, mutta huoneissa käytettävät ovat kotikutoista ja muutenkin harvempaa tekoa. — Skietsinjoen varrella oleva luonto on kaunista ja vaihtelevaa molemmin puolin jokea korkeat metsäiset rinteet muodostavat niin'hyvin Norjan kuin Suomenkin puolella joille jylhät anteet. Niillä on kasvisto rikasta, kuten yleensä on Lapissa laita, monen värisiä kukkia kohtaa siellä matkustaja, m.m. erään hyasinttia muistuttavan lajin, lajin, jota me täällä tavallisesti kasvatamme kukkaruukuissa. Eräs laji Veronicoita näkyi myöskin hyvin runsaasti edustavan kasvistoa. Kaikkialla näkyy luonnossa luojan suuria töitä, ei kaukaisessa Lapissakaan niitä puutu. — Kun aamulla heräämme virkistyneinä unestamme lintujen helähtelevään lauluun ja käen riemukkaaseen kukuntaan ja näkee päällään tuon sinisen Lapin taivaan, joka nyt yöllä ja päivällä on kattonamme, tuntuu niin rauhalliselta ja tyyneeltä mielessä, vaikka ympäröikin Lapin yksinäisyys.

Tuntuu elämä olevan hauskaa täällä vapaassa luonnossa, kaikki asumme yhdessä suuressa salissa ja kun vaatetustasi tahdot tehdä milloin, niin ei muuta kuin pistäytyä ison puun alle. Neljäntoista penikulman pituisen talottoman taipaleen perästä saavuimme Angeli nimiseen taloon Inarin joen varrella. Kamari on somaksi koristettu koivuilla ja leheksillä kunniaksemme. — Täällä piti meidän tavata eräs tuttavamme, mutta hän oli jo ennättänyt käydä ja mennä, matkalla sitten saavutimme hänet kumminkin, jotenka jatkettiin matkaa yksissä ja hupaista se olikin, varsinkin kun hän on hyvä Lapin tuntija ja kävijä.

Mainitsemani Angelin talo on viimeisiä n.k.lantalaisten asuntoja Tenojoelle tultuamme saamme asustaa aivan lappalaisten taloissa. Nämä Tenojoen varrella olevat talot ovat pääasiallisesti heidän kesämajojansa, talveksi he tavallisesti muuttavat syvemmälle erämaihin. Täällä näkee ja voi tutustua oikein lappalaiselämään. Somaa on katsella lappalaismuijia toimissaan matalan piisin ääressä lyhyvissä kirjailliussa mekoissaan, pyöreä, korvaalapuilla varustettu lakki päässään.

Lappalaiset ovat yleensä vierasvaraisia, mielellään he antavat matkalaiselle maitoa ja kaikkia mitä he yleensä tarvitsevat, jos heillä vaan itsellään on, sekä ovat muutenkin kohteliaita ja ystävällisiä, varsinkin kun näkevät, että heitäkin kohdellaan hyvästi.— Keskenään he tavallisesti puhuivat vaan lappia, mutta osaavat kuitenkin sen verran suomea, että voi tulla hyvästi heidän kanssaan toimeen. — Lappalainen ei ole yleensä tottunut arvonimityksillä puhuttelemaan ketään, kaikki ovat hänelle sinuja, emäntiä ja isäntiä.

Angeliasta Outakosken kansakoululle on noin parin päivän matka, käsittäen yhteensä noin satakunta kilometriä. Outakosken kansakoulu on Tenojoen varrella, se sijaitsee sievässä tunturilaaksossa. — Tämä on maamme pohjoisin kansakoulu, sen oppilaat 10 – 15 ovat yksinomaan lappalaisia, joita tähän asti on opetettu suomeksi, mutta nyt tultanee heidän omalla kielellään neuvomaan. Lapset ovat sisäoppilaina koulussa, toisin sanoen he saavat asunnon ja ravinnon kokonaan kouluaikanansa. Valtio antaa vuotuiset apurahat tälle kaukaiselle koululle sitä varten. Opettajan rouva on lasten hoitaja ja hyvin näyttävät sopivankin keskenänsä, sillä opettaja ja rouvansa ovat erittäin ystävällisiä. — Tervehdykseksemme valmistivat he meille oikein pehmoisen kylvyn, joka matkan jälkeen olikin erittäin tervetullut.

Koululta matkustamme Kaava nimiseen taloon(1. jossa yövyimme, aamulla tulee meitä tervehtimään eräs norjalainen virkamies ja pyytää ystavällisesti tulemaan hänen kotiinsa Puolmankiin. — Luonnollisesti kiitimme tästä ystävällisyydestä, jota sitten myöhemmin käytimme hyväksemme. Hupaista on täällä kaukaisessa tunturimaassa vaihtaa ajatuksiaan muittenkin kanssa ei vaan yksinomaan lappalaisten.

Kaavasta puoli päivää matkattuamme saavuimme Utsjoen nimismiehen puustelliin, jota on kauniilla harjanteella Teno-ja Utsjoen muodostamalla niemekkeellä. Tenon toisella puolen näkyvät Norjan korkeat tunturit, vähää ennen olimme sivuuttaneet lumen peittoiset Rastikaistunturit. Tämän mainitsemani virkatalon läheisyyteen oli niin'ikään eräs englantilainen laittanut itselleen täydellisen ja aika soman kodin, jossa hän kumminkaan koskaan edes senperästä tullut käymäänkään, koska puheitten mukaan, lohenkalastusinnostus oli jo vaihtunut metsästykseen, jonkatähden englantilainenkin oli nähnyt parhaaksi lähteä Indiaan jalopeuroja metsästämään.(2.

Seuraavana päivänä käymme tervehtimässä maamme pohjoisinta pappilaa, joka on tästä virkatalosta noin puolen penikulman päässä. Kirkko on kivestä tehty ja sijaitsee ylänteellä keskellä ränsistynyttä koivulehtoa. Loitompana sitä kohoilevat kilvan tunturit yläilmoihin. On pyhä, lappalaisia kirjavissa, monivärisissä puvuissa näkyy kirkkomaalla kävelevän hartaina, toiset kirkkomajoissa lepäilevät odotellen menojen alkamista. On erämaan kuumuus täällä tunturien keskellä. Hiljaisuutta häiritsee vaan kirkonkellon kumahtava ääni, joka hukkuu tuohon kaukaiseen tunturimaahan.. Syntyy liikettä vähän kirkon luona kun lappalaiset vaeltavat kohti kutsuvaa ääntä. Saman päivän illalla jatkamme vielä matkaa alas Tenoa, tarkotuksemme oli näet vaeltaa Vesisaaren kaupungin kautta isolle Inarin järvelle. Maanantaina tulemme mainitsemani norjalaisen virkamiehen hauskaan kotiin Puolmangissa. Syötyämme maukkaan illallisen ja maattuamme yön norjalaisen vierasvaraisessa kodissa, läksimme aamulla jo aikasiin jatkamaan venematkaa ensimmäiseen kestikievariin Tenon suusta, joka on Vesisaareen menevän maantien varrella.

Tähän saimme nyt heittää venheemme, jolle kohta ostajakin ilmaantui. Tie tästä Nyborgiin on mäkistä, luikertelevaa hyvänpuoleista tunturimaantietä. — Nyborgiin tultuamme aukeni eteemme iltaauringon hohteessa kimalteleva Varangin vuono, Jäämeren syvä lahti, sitä myöten piti meidän nyt kyntää Vesisaaren kaupunkiin mutta kun tamppi (dampen), joksi siellä höyrylaivaa kutsutaan, viipyi, oli meillä aikaa vielä vierailla muutamassa norjalaisessa perheessä. Heinäkuun 11 päivän illalla tulemme Vesisaareen. Se on pienen puoleisia rannikkokaupunkeja, näiden seutujen kaupan ja kalastuksen keskuspiste. Sen jo huomasi kohta tullessansakin, sillä kalanhaju täytti ilman ja ympäristön.

Kaduilta oli liike vilkasta rannasta lähti ja tuli laivoja alinomaan. Matkustaja liikekin sattui olemaan tällä kertaa niin suuri, ettei kaupunginhotelleissa tahtonut edes yösijaa saada. Seuraamana aamuna nousimme taasen tamppiin joka vei meidät yli komean Varangin vuonon Näytämön kylään. — Nyt olivat laivamaatkat olleet ja menneet, edessä oli viiden penikulman kävelymatka Tsuolisjärvelle, joka on jo Suomen puolella. Näytämössä on isommaksi osaksi asukkaat suomalaisia vaikka kylä onkin Norjassa. He ovat sinne Jäämerelle kalastamaan kulkiessaan jääneet asumaan niin tähän kylään, kuten moneen muuhunkin. He ovat säilyttäneet täällä oman äidinkielensä ja sangen hauskaa ja tervetullutta oli taas puhelu heidän kanssa Suomen kielellä.

Erittäin huomauttamista ansaitsevat tässä n. s. skolttilappalaiset, jotka ovat kreikanuskoisia ja asuvat Näytämöjoen varrella. Heillä on muun muassa yksityinen omistusoikeus muutamaan lohirikkaaseen koskeen. Muuten näyttävät nämä lappalaiset hyvin köyhiltä, heidän rukoushuoneensakaan ei kantanut minkäänlaista ulkonaisia koristeita, pieni puuristi osoitti vaan paikan pyhyyttä. — Puolen päivää käveltyämme tästä saavumme ensimmäiseen taloon Suomen puolella, talo on metsänvartijan asunto. Matkatavarat täytyi kuljettaa kantajilla, sillä minkäänlaista maantietä ei täältä