Pirulliset tarinaulottuvuudet

Sisällysluettelo

Pirulliset tarinaulottuvuudet

1. Luolakeittiö

2. Multainen ateria

3. Moottorisaha

4. Valkoiset portaat

5. 21.12.2012

6. Ikuisuuden varjo

7. Hirviön hauta

8. Nor Miskyyrin legenda

9. Helvetillinen pelko

10. Avaruuskortti

11. Ardakin legenda

12. Minun avaruusasemani

13. Lentävä sähkäri

14. Suomen Loch Ness

15. Kadotuksen messias

16. Sikatauti

17. Mielisairas mies

18. Metallikuningas

19. Aave (Evil Dead-parodia)

20. Peltoulottuvuus

21. Pimeys

22. Helvetin piina

23. Päätön rokkari

24. Ritari Meredic

25. Viidakon kuningas

26. Samael, Rasmir ja Araknad

27. Avaruuskarhu

28. Joulun taika

Valmistusmerkinnät

Pirulliset tarinaulottuvuudet

1. Luolakeittiö

Nyt oli tämä mestarikokki valinnut keittiökseen varsin eriskummallisen paikan, nimittäin valtavan luolaston, jossa huhuttiin asustavan ihmissyöjälepakoita, joiden siipi väli saattoi ylittää puolitoistametriä. Hän oli jo pitkään halunnut kokkailla mitä vaarallisimmissa paikoissa. Myös ihmisen pään kokoiset myrkkyhämähäkit kuuluivat luolaston perusasukkaisiin lepakoiden ohella. Tänne oli kuollut lukuisia seikkailijoita, joiden luita lojui siellä täällä. "Tämä olkoon luolakeittiöni, tänään on menussa muun muassa hämähäkkipaistos myrkyllä kuorrutettuna (et kuole, ole huoleti) ja lepakon aivoa curry-kastikkeella. Hän siis kuvasi vaarallista kokkaustaan suorana kameramiehen kanssa, joka oli suojautunut hämähäkkien ja lepakoiden hyökkäysten varalta suojavarustein, jotka muistuttivat keskiaikaista haarniskaa. Hän kantoi mukanaan liekinheitintä pahimpia tilanteita varten ja miksei sitä myös käytetty kokkauksessa apuvälineenä. Sitä saatettiin käyttää apuna hänen valmistaessaan varsin suosittua grillattua hämähäkin koipea, joka on varsin rapeaa ja herkullista (älä oksenna). Nämä hämähäkin koivet olivat usein jopa metrin pituisia. Kokki käytteli lihakirvestä valtavassa keittiössään, jonka oli rakentanut tämän valtavan luolaston suurimpaan kammioon. Voi sitä tuoksua mikä hämähäkeistä lähti, sitä ei kukaan ymmärtänyt, olihan ihmiset varsin ennakkoluuloisia tätä uutta ruokalajia kohtaan. Lepakon siipiäkin saattoi paistaa, mutta ei niistä ollut haastamaan näitä muita hittejä.

Tänään kokki oli päättänyt kokata jotain uutta, mutta koemaistajista oli huutava pula, ja oliko ihme kun otti huomioon työn vaarallisuuden. Kameramiehen ei ollut lupa koemaistaa, sillä harva tähän työhön ryhtyisi. Kokin vanha hitti käärmekeitto ei ollut enää suuressa suosiossa. Tämä oli vaarallisin keikka kaikista. Nyt kaikki muuttui äkisti maanjäristyksen iskiessä kesken kokkauslähetyksen, joka välittyi miljoonille ihmisille maailmanlaajuisesti. Kokki juoksi nopeasti kohti uloskäyntiä, mutta maanjäristys oli tukkinut sen. Hänen ei auttanut muu kuin palata kameran eteen. Silloin sadat hämähäkit ja lepakot ilmestyivät näkyviin. Ne olivat havainneet, että nyt olisi sopiva hetki kostaa teurastaja-kokille.

Hyvät katsojat, on käynyt niin, etten pääse ulos luolakeittiöstäni, joten minulla tulee pian maustepula. Pahoittelen. Saatan päätyä itsekin ateriaksi, mutta taistelen viimeiseen asti ruokapöydän ja ihmiskunnan puolesta. Näkemiin.

Ne tulevat kaikki, kameramies totesi. Luolastossa asui paljon hämähäkkejä. Ne eivät käyneet heti kokin kimppuun, vaan lepakoiden. Ne saivat hoideltua lepakot, jonka jälkeen piirittivät kokin ja kameramiehen.

Hyvästi lepakon aivot curry-kastikkeessa!, kokki sanoi. Hämähäkit olivat sotajalalla lepakoiden kanssa, joten tämä suosittu ruoka ei enää olisi käytettävissä. Ne olivat maukkaampia kuin tavalliset, kysykää vaikka Black Sabbathin Ozzy Osbournelta.

Hämähäkit söivät lepakot sukupuuttoon, mutta ehkä kokki tyytyisi hämähäkkiruokiin, jos vain selviäisi hengissä. Jos hän kuolisi, varmasti moni fani seuraisi hänen esimerkkiään. Monelle tämä kokki oli suuri, peloton sankari. Ne saivat napattua kameramiehen ja herkuttelivat vastenmieliseen tapaan hänen lihallaan. Kokki kuvasi hänen viimeiset hetkensä kamerakännykällään.

Lempiruokani söi kameramieheni, levätköön rauhassa. Ja nyt on minun vuoroni.

Dracula ilmestyi hänen rinnalleen taistelemaan.

Terve, tunnethan minut, olen Dracula, suuri fanisi suoraan Transylvanian hautaholvistani. Tulin auttamaan sinua. Anna minun tehdä sinusta vampyyri, et sinä muuten tässä luolastossa selviä tuhatta vuotta.

Ei kiitos, näin on hyvä, kokki vastasi ja katosi hämähäkkien sekaan.

On se kumma kun kokki ei halunnut elää, joka kokkaa hämähäkkejä työkseen, mihin tämä maailma on mennyt.

Kokkimuhennosta, nam nam, sanoi hämähäkki. Draculaa nauratti.

Surkea kokki, ei muuta voi sanoa, pitäkää luolanne, minä lähden kotiin, Dracula sanoi.

Ja oikein hyvää ruokahalua vaan kaikille.

Jumalauta Dracula, minä elän ja hämähäkit, te olette minun grillikoipeni!, kokki huusi ja käytti liekinheitintä. Tämä tarina on paska, eikä se osaa loppua.

Kymmenen vuotta myöhemmin hämähäkit olivat kuolleet sukupuuttoon, niin suosittuja tuli hämähäkin grillikoivista. Harmi vain, ettei mistään muualta löydetty yhtä isoja kuin tuosta luolastosta. En usko, että ne todellisuudessa niin hyviä olisi, minua oksettaa jo pelkkä ajatuskin. Pysyttelen suosiolla normaaleissa ruokalajeissa. Bon Apetit!

2. Multainen ateria

Oli alkanut hirven metsästyskausi, ja oranssein takein ja punaisin lakein varustautuneet miehet olivat kokoontuneet metsämajaan Vasannevana tunnetulle maaseudulle Kalajoelta reilut 10 kilometriä pohjoiseen. Siellä oli kaikkiaan viisi omakotitaloa. Kalajokinen Jussi Rahkola saapui nyt hyvän ystävänsä Matti Venäläisen kanssa, joka oli jo kymmenvuotisen perinteen mukaisesti tullut syksyisin tänne metsästämään lähinnä hirviä, sillä ei tällä alueella pahemmin muita eläimiä tahtonut esiintyä. Toiset viisi hirvimiestä, jotka olivat saapuneet paikalle useita tunteja aikaisemmin, olivat onnistuneet kaatamaan jo yhden hirven. Hirvi oli tuotu majaan ja siitä oli valmistettu hirvikeittoa ja loput lihat miehet olivat pakanneet omiin autoihinsa. Jussi ja Matti menivät sisälle majaan tervehtimään muita miehiä, joista vain yksi oli tuttu menneiltä vuosilta. He söivät hyvällä ruokahalulla ja juttelivat tunnin verran muiden miesten kanssa.

No niin, Matti, metsä kutsuu!, Jussi totesi kuuluvasti. Kaverukset menivät Jussin autolle, joka oli jeeppi. Jussi oli hankkinut sen muutamaa kuukautta aikaisemmin säästöillään, mitä oli onnistunut tienaamaan rautakaupassa, Ojan Raudassa.

Miehet latasivat ja valmistelivat kiväärinsä metsästystä varten, ja lähtivät vilpoiseen marraskuiseen syyssäähän, silellä tuuli ainakin 15 metriä sekunnissa. Näytti siltä, että lunta saataisiin odottaa melkein jouluaattoon. He etenivät kolmenkymmenen metrin välein tehtyään ensimmäisen havaintonsa uroshirvestä. Oli kulunut jo kaksi tuntia heidän lähdöstään autolta. Aika tuntui suorastaan lentävän, sillä iltapäivä oli alkanut jo pimetä, eikä pian näkisi enää metsästää.

Matti jäljesti nyt uroshirveä epätoivoisesti, sillä otus juoksi raivokkaasti pakoon. Edes kiväärin osuma ei ollut hidastanut sen menoa, mutta haava vuosi jatkuvasti ja pian se kuolisi. Tämä uroshirvi yritti vain taistella epätoivoissaan oman olemassaolonsa puolesta. Viiden minuutin juoksun jälkeen se kaatui ja jäi makaamaan liikkumattomana. Jussi ampui sitä vielä päähän varmistaakseen, ettei se potkaisisi heitä kasvoille, vaikka se näyttikin kuolleelta.

Jussin mennessä hirven ruhon luokse, maa petti hänen altaan ja hirvi katosi syvään kaivomaiseen kuoppaan. Saalis katosi täydelliseen mustuuteen, ja vain Matin toinen käsi piti kiinni Jussin toisesta kädestä, mutta ote lipsui nopeasti. Tuntui ihan siltä kuin jokin selittämätön voima olisi pakottanut Jussia putoamaan ja Mattia päästämään irti. Nyt Matin ote irtosi täysin ja hän jäi täysin avuttomana katsomaan kuinka Jussi hävisi mustuuteen.

Apua, auta mua Matti, en halua tippua helvettiin. Perkele!, Jussi yritti huutaa pudotessaan, mutta Matti ei enää erottanut hänen sanojaan. Hän tarttui multaiseen maahan sormillaan ja kynsillään, eikä kyennyt hidastamaan putoamistaan. Hän taisteli ikuisuudelta tuntuneen ajan epätoivoissaan, kunnes antoi periksi ja sulki silmänsä. Hän yritti toki herätä unestaan, mutta tämä oli täyttä totta kaikki! Ahtaan paikan kammon lamaannuttama mies oli varma siitä, että oli pudonnut jo kilometrien syvyyteen, eikä ikinä voisi enää nousta takaisin todelliseen maailmaan. Loputon pimeyden mustuus vei tätä juuri tajuttomuuteen vaipunutta miestä kohti uutta maailmaa, sellaisiin syvyyksiin, jotka olivat merten pohjia syvemmällä. Yksikään ihminen ei ollut koskaan käynyt niin syvällä, tai mistäpä sitäkään tietäisi, ei varmasti ole päästy sitä kertomaan. Ihmisiä oli kadonnut mystisesti läpi ihmiskunnan historian, eikä niitä kukaan ollut ajan saatossa kyennyt selittämään rakentavasti.

Putoaminen tuntui jatkuvan niin kauan, että Jussi ehti herätä tajuttomuudestaan, joka oli ottanut äskettäin vallan. Hän huusi kauhuissaan, muttei kukaan kuullut sitä. Äkkiä kaksi metriä halkaisijaltaan oleva kuilu alkoi kaventua huolestuttavasti ja Jussi törmäsi uroshirven veriseen ruhoon. Hän jäi kiinni sen jalkoihin ja joutui paniikkiin, ja satakiloinen Jussi tunsi olevansa pahemmassa pulassa kuin yhdessäkään painajaisunistaan. Jos tämä olisi helvetti, niin missä olivat virtaavat laavat ja Saatana? Jussi putosi viimein hirven ruhon ohitse ja pian tuli vastaan pohja. Miehen jalkoihin sattui kun ne tömähtivät maahan. Kuilun seinämät olivat muuttuneet kovemmiksi, eikä niistä irronnut edes multaa, oliko se kalliota?

Jussin silmiä häikäisi kovasti hänen havaitessaan seinämässä olevasta aukosta heijastuvan valon. Hän keräsi hetken rohkeutta ja lähti ryömimään pieneen aukkoon, koska alkoi tuntua, ettei kuilun pohja enää kohta olisi siinä, eikä hänellä ollut varaa pudota enää syvemmälle. Pohja pettikin heti hänen mentyään. Kaiken aikaa Jussin sydän takoi levottomana vasten rintaa kuin tullakseen ulos, eikä se ollut mikään ihme. Puolimetriä halkaisijaltaan oleva aukko oli erittäin epämiellyttävä ryömiä. Ei menisi kauaa kun häneltä loppuisi happi tässä paikassa. Kauhu oli vallannut hänen sisimpänsä. Hänen oli aivan pakko jäädä niille sijoilleen makaamaan. Nukkua hän ei voinut.

Maanpinnalla Matti yritti parhaansa mukaan keksiä keinoa pelastaa rakas ystävänsä, joka ei saisi kuollut näin painajaismaisesti. Tuntui niin epätodelliselta tuon kuilun syvyys, joka oli nielaissut sisuksiinsa ison uroshirven ja miehen kokoisen miehen. Sen täytyi olla valtavan syvä, sillä Jussin huutoa ei voinut kuulla. Matti palasi metsämajaan mieli maassa, eikä välittänyt täydellisestä pimeydestä ympärillään. Sisällä ei palanut valoja, eikä muita metsämiehiä näkynyt missään, heidän autonsakin olivat poissa. Tämä ei ollut lainkaan heidän tapaistaan, koska he tapasivat yöpyäkin täällä. Vielä oudomman tilanteesta teki se, että hänen autonsa oli sabotoitu ajokelvottomaksi. Hänen ei haluttu poistuvan täältä, mutta mitä pahaa hän muka oli tehnyt miehille ansaitakseen tämän? Hänen oli pakko jäädä majaan miettimään mitä tekisi seuraavaksi. Mies pyöritteli kännykkäänsä käsissään, mutta ei saanut sillä yhteyttä minnekään, tyypillistä huonoa tuuria väärällä hetkellä. Tilanne oli vähitellen muodostumassa epätoivoiseksi, vaikkei se ollut mitään verrattuna siihen, mitä oli tapahtunut Jussille. Vaikka Jussi olikin tärkeä ystävä Matille, pelastusyritys olisi yhtä tyhjän kanssa, jollei hän pystyisi pelastamaan edes itseään. Hän pani kännykän pois ja turvautui kivääriinsä. Nyt hän lepäisi, kunnes lähtisi pyytämään apua paikallisilta, ehkäpä Rahkosen suvun omistamasta 1940-luvulla valmistuneesta omakotitalosta, sillä muissa taloissa ei hänen tietääkseen enää nykyisin asunut ketään. Matista alkoi tuntua vahvasti siltä, että Jussi oli jo kuollut, varsinkin sitten hänen palatessaan, jos koskaan palaisi metsään enää.

Jussi ryömi kohti valoa, joka osoittautui palavaksi nuotioksi. Nuotio näin syvällä? Millainen olento olisi kaivanut tällaisen kuilun ja asui tässä luolassa? Häntä mietitytti paljon myös se mitä hänelle pian tapahtuisi. Tämä oli eräänlainen maanalainen luolasto, joita ei edes tiedetty pahemmin suomessa olevankaan. Hän kuuli pian takaansa kammottavaa naurua ja kääntyi katsoakseen sini-ihoista demonia suoraan silmiin. Demonin kourat lävistivät helposti hänen rintansa. Silloin Jussi heräsi hikisenä omalta tutulta ja turvalliselta sängyltään. Painajainen oli päättynyt, vai oliko? Ei, kaikki ei ollut kohdallaan, sillä hänen sänkynsä lainehti verta ja hän oksensi suustaan multaa. Nyt hän heräsi todellisuuteen ikävä kyllä, eikä siinä ollut kehumista. Jussi ei päässyt liikkumaan ja multaa satoi hänen kasvoilleen. Hänellä oli vain yksi vaihtoehto: syöksyä samaa kapeaan kuiluun, josta hän oli aikaisemmin päässyt pois. Kovaa kallioista seinämää olisi mahdotonta kiivetä ylöspäin ja se oli vielä liukasta.

Koko kuilu alkoi nyt sortua ja hautautua, ja multaa pääsi tippumaan suoraan Jussin suuhun. Hän joutui köhimään kovasti saadakseen ne pois. Nyt hän tajusi sulkea suunsa, mutta pian kuilu olisi peittynyt, eikä hän voisi enää hengittää. Jussi yritti turhaan kömpiä ylöspäin. Jussi oli käynyt armeijan, muttei siitä ollut nyt mitään apua.

Jussi ei tajunnut sitä, ettei hän ollut kuin sadan metrin syvyydessä, eikä aikaa ollut kulunut vielä edes yhtä tuntia, joten hän oli mennyt täysin sekaisin. Täällä ei ollut mitään demoneja, eikä helvettiä. Oli vain kuilu, joka oli päättänyt haudata Jussin elävältä. Miksi hirven oli pitänyt kuolla juuri siihen kohtaan, josta tämä kuilu oli alkanut? Jussi otti rohkeasti vastaan väistämättömän kuolemansa. Luonto otti hänet omakseen jo näin kolmikymppisenä, muttei hänen elämänsä sinkkuna ollut muutenkaan kovin iloista ja tällaiseen seikkailuun olikin hyvä päättää.

Jussi pudottautui aivan kuilun pohjalle ja multaa vyöryi rajusti hänen niskaansa. Hän ei voinut enää hengittää, joten hän päätti kääntää katseensa ylöspäin ja avasi suunsa. Miehen keuhkot täyttyivät hetkessä kosteasta mullasta. Pieni kivi tipahti suoraan hänen kurkkuunsa ja siitä alkoi tukehtuminen. Hän tunsi kuinka märkä maa täytti hänen suunsa ja kaikki pimeni tuskallisesti. Voi kuinka karmea kuolema! Matti ei voinut estää häntä tukehtumasta. Jussi teki tavallaan itsemurhan avatessaan suunsa, mutta hän olisi kuollut joka tapauksessa. Tämä multainen kauhu oli paljon hirveämpää kuin yksikään kauhuelokuva, eikä todellisessa elämässä ollut hyviä loppuja.

Sinne jäi multaan tukehtunut mies omaan surulliseen hautaansa, mutta kai se oli ollut osa Jumalan kummallista suunnitelmaa, tai Saatana oli halunnut piinata häntä oikein kunnolla. Jussia ei enää ollut, hän oli nyt yhtä äiti maan kanssa. Sitten Jussi heräsi, muttei herännytkään, ei tämä kylmä todellisuus nyt niin armollinen ollut. Multainen ateria oli Jussin ehtoollinen, mutta mausteissa vain ei ollut kehumista, eikä nielemisessä. Voi miten ihana ateria!

Matti saapui parin tunnin kävelyn jälkeen uupuneena omakotitalon luo, jonka postiluukussa luki: Rahkonen. Hän ryntäsi ovelle, joka oli loivan liuskan päässä, joka oli rakennettu pyörätuolia varten, ja tällä tarkoitettiin hyvin vahvasti kertojaa, joka oli joskus muinoin syntynyt siellä. Matti koputti oveen pari kertaa, muttei kuulunut vastausta. Pihassa ei näkynyt autoa, joten isäntä saattoi olla Kalajoella ruokakaupassa käymässä, mutta mikä oli todella epätodennäköistä nyt yhdeltätoista illalla. Ovi oli auki ja Matti meni sisään. Hän saapui eteiseen ja näki vasemmalla pyykkikoneen, joka oli aivan uusi, käyttämätön ja oikealla oli suihku pyörätuolin puhdistamista varten. Sen vieressä oli vintille johtava ovi ja pyykkikoneen vieressä yhteen makuukamariin vievä ovi. Matti valitsi eteisen perällä olevan oven ja saapui keittiöön. Sen saattoi haistaa selvästi, että siinä oli joku tupakoinut äskettäin. Hän vilkaisi olohuoneeseen ja siellä oli televisio päällä, mutta siinä näkyi vain lumisadetta. Hän saapui nyt toiseen makuuhuoneeseen, joka kuului uudempaan, myöhemmin rakennettuun siipeen talosta. Sieltä löytyi käsittämätön 200 videokasetin läjä, joka peitti suurimman osan peräseinää. Siellä oli oudon näköinen sänky ja jotain vanhoja videopelejä, ja kouluvihkoja.

Saunalta kuulunut voimakas napsaus sai Matin sydämen hyppäämään melkein kurkkuun asti ja hän meni suoraan saunalle ja sytytti valot. Siellä ei ollut mitään. Matti suuntasi kulkunsa toisen ulko-oven vieressä olevalle ovelle, jonka takana oli pannuhuone, josta käsin tämä talo pidettiin talvella lämpimänä puulämmityksellä. Sieltä kuului aavemaista mutinaa ja Matti pakeni nopeasti paikalta. Hän ei halunnut palata ulos pimeään, vaan piiloutuikin vintin oven taakse ja kuunteli. Avaimenreiästä hän havaitsi aika pelottavan näköisen miehen, joka oli likainen kuin nuohooja.

Mies avasi oven voimakkaalla vetäisyllä ja he näkivät toisensa. Kirves yritti iskeä Mattia, joka pakeni vintille. Turha juosta, poika, saatkin pian haulikosta, odotas hetki, hullu mies totesi ja katosi hetkeksi portaikosta toiseen eteiseen. Jotain karmeaa sen miehen silmissä oli, mikä sai Matin kauhun valtaan. Matti sai hengähtää vain hetken kun ukko jo tömisteli nopeasti kohti vinttiä. Matti heittäytyi suoraan ikkunan läpi ja päätyi katolle, joka oli sillä kohdin ikkunan alla. Lasin sirpaleet saivat hänen kätensä ja kasvonsa verille. Noustessaan katsomaan ikkunasta sisään, ukko oli tiessään.

Matin suunnatessa tikapuille, pelottava ja sairas vanha ukko seisoi jo siellä ja ampui haulikolla kerran. Hän ei tiennyt minne mennä kun äijä nousi nopeasti tikapuut ylös. Matti syöksyi jyrkemmän katon räystäskourulle, mutta se tietenkin petti hänen jalkojensa alta. Matti putosi suoraan liuskalla olleeseen kaiteeseen, toinen jalka katkesi ja hän huusi valtavasta kivusta. Hullu äijä tuli paikalle naureskellen ja lopetti kirveellä Matin kärsimykset lyhyeen. Nyt Mattikin oli mennyttä. Saattoi vain ihmetellä millä tavoin tämä pelottavan näköinen mies liittyisi Jussin kohtaloon, vai olisiko ollut vain sattumaa, että Jussi tukehtui kuiluun ja Matin tappoi mielipuoli? Ukko vei kottikärryillä Matin ruumiin lähemmäksi navetan ovea ja raahasi sisään. Hän nosti ruumiin roikkumaan koukusta kuin takin naulaan ja siellä oli rivissä kaikkien muidenkin metsämiesten ruumiit. Tällä miehellä olikin enemmän tekemistä Jussin tapauksen kanssa, kuin Matti sai koskaan tietää. Kuka hän oikein oli ja mitä hän tekisi miesten ruumiille? Söisikö kenties? Ukko oli oikealta