Discover millions of ebooks, audiobooks, and so much more with a free trial

Only $11.99/month after trial. Cancel anytime.

Karvakäsi José - ja muita tarinoita
Karvakäsi José - ja muita tarinoita
Karvakäsi José - ja muita tarinoita
Ebook156 pages1 hour

Karvakäsi José - ja muita tarinoita

Rating: 0 out of 5 stars

()

Read preview

About this ebook

-Olen normaali keski-ikäinen mies ja voisi hyvinkin sanoa minun olevan myös keskiverto suomalainen mies.

Tähän lainaukseen Tommi Aulasmaan novellista Venuksen ylikulku voi tiivistää myös hänen novelliensa päähenkilön kuvan. Periaatteessa. Mies aviopuolisona, isänä, poikana. Mies työssä. Mies etsintäkuulutettuna.

-Vaimo oli tottunut vuosien varrella Henrikin outouksiin, mutta tämä oli kaiken huippu, tällaista hän ei ollut vielä nähnyt.

Lainaus novellista Pakastettu joulu paljastaa lukijalle, että normaalin ja keskiverron miehen elämä on kaikkea muuta kuin arvattavaa.

Tommi Aulasmaa saa lukijansa viihtymään niin kuin mukava seuramies, jolla on myös aina sanottavaa. Milloin hän saa nauramaan, liikuttumaan, pohtimaan, milloin taas yllättymään. Hän taitaa arkirealismin ulkopuolelle heittäytymisen ja hän käyttää tyylikeinona hyperbolaa, ts. voimakkaan liioittelevaa ilmaisua korostaakseen ja tehostaakseen novellinsa sanomaa.

Aulasmaan ääni kuuluu lempeän humoristisena ja viisaana kokoelman jokaisessa tarinassa.
LanguageSuomi
Release dateDec 20, 2016
ISBN9789523398450
Karvakäsi José - ja muita tarinoita
Author

Tommi Aulasmaa

Tommi Aulasmaa (1971) on vantaalainen harrastekirjoittaja, joka on julkaissut aiemmin omakustanteisesti kolme novellikokoelmaa: Karvakäsi Jose - ja muita tarinoita (2016), Lehmänpotkun koulu - ja muita tarinoita (2018) ja Ei pysynyt pinnalla Karjalainen (2019). Etsin on Tommin ensimmäinen romaani. Tommi on opiskellut kirjoittamista Vantaan sanataidekoulun kursseilla 2013-2017 ja suorittanut Jyväskylän yliopiston Avoimessa yliopistossa kirjoittamisen perusopinnot 2020-2021. Keväällä 2022 Tommi siirtyi Avoimessa yliopistossa aineopintoihin. Kirjoittamisen ohella Tommi lukee paljon ja lempikirjailijoita on mm. Maritta Lintunen, Jari Järvelä, Italo Calvino ja John Steinbeck.

Read more from Tommi Aulasmaa

Related to Karvakäsi José - ja muita tarinoita

Related ebooks

Reviews for Karvakäsi José - ja muita tarinoita

Rating: 0 out of 5 stars
0 ratings

0 ratings0 reviews

What did you think?

Tap to rate

Review must be at least 10 words

    Book preview

    Karvakäsi José - ja muita tarinoita - Tommi Aulasmaa

    Sisällys

    KARVAKÄSI-JOSÉ

    TABULA RASA

    FISKARSIN MAIJA

    PAKASTETTU JOULU

    HARMAAN SÄVYJÄ

    ESPANJALAINEN VESIPULLO

    HAALAREIHIN KÄTKEYTYVÄ MIEHISYYS

    LUMIUKKOJEN ELOKUINEN INVAASIO

    VENUKSEN YLIKULKU

    VEDESTÄ HEIJASTUVA IKÄVÄ

    VIIMEINEN KIRJOITUS

    Alussa oli Sana

    KARVAKÄSI-JOSÉ

    - Auts! Sattuu.

    Valittaen hieroin leukaani aamupalapöydässä.

    - Alvari, mihin sattuu? Hampaaseenko?

    Henriikka-vaimo laski huolestuneena kätensä kädelleni.

    - Hmm…hmm.

    Nyökkäsin ja sain vaivoin kivultani hymistyä.

    -Sinut pitää saada hammaslääkäriin. Minulla pitäisi olla jossain numero. Mihinköhän minä sen oikein laitoin?

    Henriikka ampaisi patiolta sisälle lomahuoneistoon. Olimme vain muutamaa päivää aiemmin saapuneet lomalle Espanjaan ja nyt hammasta oli alkanut jomottaa. Tuosta tykyttävästä, vihlovasta kivusta oli tullut olemiseni keskipiste kuin pulssi, joka kertoi minun olevan elossa. Mieluummin olisin ollut täysin pulssittomassa tilassa, niin ikävän kokonaisvaltaiselta kipu tuntui, enkä voinut kuin keskittyä kuuntelemaan ja tuntemaan sitä. Maailma ympäriltäni katosi ja minä sen mukana. Oli vain hammas, joka sykki ja tykytti elämää, kivuliasta elämää.

    - Löytyi ja se sattuu olemaan vielä aukikin. Ota kulta tuosta lääkettä pahimpaan kipuun. Soitan ja varaan ajan.

    Henriikka jätti pöydälle särkylääkkeen ja syöksyi takaisin sisälle. Join lasista vettä, nielaisin lääkkeen nopealla nyökkäyksellä ja jäin odottamaan.

    - Alvari, tuossa se on, kyltissä lukee Dentista.

    Henriikka kiskoi minua vastaanottoa kohti. Pysähtymällä sain vaimonkin pysähtymään.

    - Henriikka, minun täytyy kertoa sinulle yksi asia.

    Vaimo seurasi vuorostaan kuuliaisesti taluttaessani hänet kadun toisella puolella olevaan pieneen puistoon. Hän istuutui viereeni penkille ja katsoi minua hämmentyneenä.

    Lääkkeen vaikutuksen alaisena minun oli helpompi puhua, vaikkakin pieni tykytys muistutti kipeästä hampaasta. Hikikarpalot kerääntyivät ohimolle ja otsalle sydämen rummuttaessa tiheää fanfaariaan.

    - Henriikka.

    Otin vaimon kädet omiini ja katsoin häntä suoraan silmiin. Henriikka vastasi katseeseen silmät hämmästyksestä suurentuneina.

    - Olen ollut ennenkin vastaavanlaisessa tilanteessa, istunut penkillä ja odottanut, odottanut pelon ja kauhun sekaisissa tunnelmissa. Minä…minä…minä pelkään hammaslääkäriä!

    Henriikan kasvoilta paistoi huojennus, josta päättelin hänen odottaneen jotain aivan muuta. Hän puristi käsiäni ja silitti sitten toisella kädellään poskeani.

    - Voi Alvari, mikset ole kertonut aiemmin?

    - Onhan tämä vähän noloa; aikuinen, keski-ikäinen raavas mies ja tällainen pelko. Kaikki oikeastaan kulminoitui siihen, kun…

    …istuin odotushuoneen penkillä ja odotin. Mielelläni olisin ollut ihan missä tahansa muualla, vaikka tylsimmistä tylsimmällä oppitunnilla. Olisin tankkaillut mieluummin matemaattisia kaavoja tai vaikka niitä englannin verbejä. Olisin sijoitellut sanoja oikeisiin sanaluokkiin tai kerännyt kasveja kasvioon. Olisin tehnyt ihan mitä vaan, kunhan olisin päässyt pois.

    Yritin koulussa kaikkeni, ettei minun tarvitsisi lähteä hammaslääkäriin. Yritin lahjoa kavereita, että joku ottaisi paikkani taksissa, mutta kukaan ei halunnut. He tiesivät itsekin joutuvansa lähtemään enemmin tai myöhemmin. Se saattoi olla seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla, mutta heidän onnekseen ei tällä kertaa.

    Tiesin tunteen. Olin itsekin huokaissut muutaman kerran helpotuksesta kun nimeni oli puuttunut lähtevien listalta. En varsinaisesti pelännyt hammaslääkäriä, mutta ei se paikkana mikään kivakaan ollut.

    Hammaslääkärimme Vuokko oli ollut ihan mukava, vähän sellainen toruva vanha täti, mutta jonka toruminen tuntui sisältävän kuitenkin anteeksiannon. Ei ollut kivaa kuulla kuinka huonosti oli taas hampaansa pessyt, siinä kun eivät selittelyt auttaneet hampaiden harjauksen jälkeen pureskellun punatabletin tartuttua hampaiden likaisiin kohtiin värjäten ne punaisella. Mieluummin olisi pitänyt suunsa kiinni.

    Vuokko oli jotenkin tavoittanut pienen pojan maailman ja ymmärtänyt, ettei aina muistanut tai ehtinyt pestä hampaita kunnolla ja karkkiakin tuli syötyä liian usein vähän liikaa. Kun häntä katsoi hieman ujona ja hämillään, niin hänen silmiinsä oli syttynyt oudon lempeä, aavistuksen surumielisyyttäkin sisältävä katse. Olikohan hänellä ollut omia lapsia?

    Palattuamme syksyllä kouluun neljättä luokkaa aloittamaan, Vuokkoa ei enää ollut ollut. Ensimmäisen ryhmän palattua hammaslääkäristä he kertoivat innoissaan Vuokon lähteneen eläkkeelle. Olin aiemmin luullut eläkkeen olevan jonkun paikan, niin kuin vuokramökin tai vastaavan, jolloin isäni oli kertonut hymyssä suin, ettei eläke suinkaan ollut mikään paikka vaan pikemminkin olotila. Kun oli tarpeeksi kauan raatanut töissä, niin saavutti eläkkeen, eikä sen jälkeen enää tarvinnut raataa ja lähteä töihin.

    Olin vielä miettimässä miten Vuokko oli muka joutunut raatamaan töissä, hänhän oli vain vähän paikkaillut meidän lasten hampaita, eikä se niin kauhean raskaalta ollut näyttänyt, kun ryhmä jatkoi tohkeissaan Vuokon tilalle tulleen jonkun miehen. Hammaslääkärinä voi siis olla mieskin, ehdin hämmästyksissäni juuri ja juuri pohtimaan kunnes he taas jatkoivat.

    - Se on tumma, sillä on karvaiset kädet ja sen nimi on Josè.

    Tuijotimme silmät suurina ja suu auki edessämme yhteen ääneen kailottavaa ryhmää. Tiesin etteivät kaikki ihmiset olleet vaaleita meidän suomalaisten tavoin, mutta että jollain oli karvaiset kädet!

    Ryhmäläiset kertoivat Josén työntäneen karvaiset kätensä suihinsa. Ymmärsin, ettei hammaslääkäri pystynyt työskentelemään laittamatta käsiään potilaan suuhun, Vuokkokin oli tehnyt niin. Vaikka hän oli jo vanha ja hänen kätensä olivat ryppyiset, olivat ne olleet karvattomat ja aika hauskan näköisetkin; pitkät luisevat sormet, jotka taipuivat näppäriin asentoihin. Eikä niiden kosketus ollut koskaan sattunut, ne olivat olleet pehmeät ja tuoksuneet hyvälle.

    Tuosta syksyn ensimmäisestä hammaslääkärikäynnistä alkaen jännitimme milloin tulisi oma vuoromme. Edes tietoisuus siitä, että pääsisimme taksikyydillä hetkeksi pois koulusta, ei saanut meitä enää innostumaan. Yritimme kaikkemme välttääksemme Karvakäsi-Josén (olimme ristineet uuden hammaslääkärimme tuolla nimellä) käsittelyyn joutumisen, sillä jo pelkkä nimikin sai meidät pelon valtaan.

    - Opettaja, voisinko vaihtaa huomista hammaslääkärivuoroa?

    Sitten se tapahtui. Matematiikan tunnin alussa opettaja oli luetellut seuraavana päivänä hammaslääkärille joutuvat ja minä olin listalla. Yritin nöyränä vedota opettajan lempeyteen niin kuin kerran aiemmin äidinkielen tunnilla hänen suostuttua siirtämään lukuvuoroani eteenpäin, sillä seurauksella että olin saanut roolihahmomme ritarin viimeisen vuoron. Tarina oli ollut perinteisistä perinteisin ja lopussa ritari suukottaisi prinsessaa. Jos olisimmekin vain lukeneet tarinan, mutta me myös näyttelimme sen. Luokkakavereiden tirskunta oli saanut minut hämilleen ja kasvot punasta hehkuen olin seisonut luokan edessä. Opettaja oli suostunut, että ritari ja prinsessa kättelivät toisiaan.

    - Alvari, miksi vuorosi pitäisi vaihtaa?

    Välttelin opettajan tiukkaa katsetta antaen omani kiertää niin kaukana opettajan silmistä kuin mahdollista. Opettaja oli kuitenkin kärsivällinen ja kysyvä ilme säilyi hänen kasvoilla.

    - No kun…

    Yritin epätoivoisesti keksiä jotain aikaa voittaakseni, mitään kuitenkaan keksimättä. Opettaja laski kätensä olkapäälleni ja sanoi lempeästi:

    -Sinua taitaa vain pikkusen jännittää. Se on rohkea, joka jännityksestä huolimatta kohtaa pelottavan asian.

    Opettaja pysyi järkähtämättömänä, eikä muuttanut vuoroja. Tyydyin allapäin kohtalooni.

    Mietin erilaisia vaihtoehtoja, jolla voisin välttää hammaslääkärin. Sairaanhoitaja äitiäni en pystyisi huijaamaan sairaaksi tekeytymällä, joten minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin sairastua oikeasti. Testasin vastustuskykyäni ja viivyin pitkään vähissä vaatteissa viilenevässä syysillassa. Normaalisti imin kaikki mahdolliset pöpöt itseeni ja sairastuin herkästi, mutta en tällä kertaa.

    Aamulla yritin viivytellä kouluun lähtemistä niin pitkään kuin mahdollista. Liikuin kuin hidastetussa filmissä ja uppouduin muihin maailmoihin. Mikään ei kuitenkaan auttanut ja ennen kuin huomasinkaan, istuin koulutaksissa matkalla hammaslääkäriin. Taksilla matkustaminen oli harvinaista herkkua ja yleensä nautinkin niistä hetkistä. Jos oli linja-autossa laulun mukaan tunnelmaa, niin oli yleensä myös meidän taksimatkoillamme, mutta ei tällä kertaa. Kaikki vain istuivat hiljaa paikoillaan.

    Muistelin vanhaa hiekkalaatikkolorua pahasta ja hyvästä kakusta ja sitä mukaillen toistelin mielessäni, ettei tulisi Karvakäsi-José vaan joku muu, ihan kuka tahansa. Silmät tiukasti kiinni, kädet ristissä ja peppu penkissä näytin varmaan hartaalta rukoilijalta. Rukoilinhan minä, tavallani. En vaan oikein tiennyt kenelle pyyntöni osoittaisin, toivoin sen vain toteutuvan. Mielestäni pyyntöni oli kaiken lisäksi kohtuullinen.

    Ennen kuin olin ehtinyt montaa kertaa kelaamaan läpi hiekkalaatikkolorusta ja hartaasta pyynnöstä kokoon parsittua olematonta rukousnauhaani, olimme perillä. Jalat tuntuivat veltoilta ja oloni muutenkin ontolta. Kun pakotietä ei ollut, päätin muuttua olemattomaksi ja isäni valikoivaa kuuloa mukaillen otin itselleni valikoivan reagoimisen.

    Marssimme konemaisesti jonossa taksista ulos kuin robotit. Päällysvaatteet jätimme naulakkoon ja istuuduimme penkkiin. Kätkeydyimme lehtilaatikosta nappaamiemme Aku Ankkojen taakse, mutta ainakaan itselläni lukemisesta ei tullut mitään sarjakuvaruutujen hyppiessä paperilla sinne tänne. Istuin jähmettyneenä, puristin lehteä tiukasti kädessä ja hoin mielessäni taksissa aloittamaani pyyntöä. En uskaltanut sulkea silmiä, sillä silloin tulisivat Karvakäsi-Josén karvaiset kädet silmieni eteen. Niinpä olin vain ja odotin.

    Hammashoitaja kutsui oppilaita vuorotellen luokseen ja tiesin mitä se tarkoitti: ensin harjattaisiin hampaat, sitten pureskeltaisiin punatablettia, irvistettäisiin leveästi peilille ja pestäisiin punaisiksi värjäytyneet kohdat uudelleen. Tytöt olivat mielissään punatablettien punanneista huulista ja he keikistelivät peilin edessä kuin isot tytöt ainakin. Me pojat emme pahemmin perustaneet punehtuneista huulista ja yritimmekin hangata punan pois nopeasti.

    Odotin ja vaikkei aakkosjärjestyksessä mentykään, tiesin vuoroni koittavan pian. Silmäilin Aku Ankan takaa Karvakäsi-Josén huoneen ovea, josta kohta astuisin sisään. Ovenpieluskyltissä oli Josén nimi, Karvakättä ei siinä lienee lukenut. Mikähän mahtoi olla hänen sukunimensä? Ja mistähän hän oli kotoisin?

    Kurkatessani lehden takaa huomasin, etten ollut ainoa joka tuijotti kauhistuneena ovea, monien katseiden ollessa nauliutuneena siihen. Kuin yhteisestä sopimuksesta laskimme lehdet ja ryntäsimme kohti tuota kauhujen ovea. Huulemme liikkuivat hiljaa yrittäessämme tavata kyltissä olevaa nimeä.

    B-I-R-C-E-L-Y. Bircely. Hammaslääkäri José Bircely. Se oli siis Karvakäsi-Josén oikea nimi. Palasimme vauhdilla takaisin Aku Ankkojemme taakse.

    Villinä rinnassa takova sydän ja päässä pyörivät ajatukset saivat maailmani laukkaamaan valtoimenaan. Millaisella miehellä oli tuollainen nimi? Miltä hän oikein mahtoi näyttää?

    Sisuskalut pyörähtivät kunnolla ympäri hammashoitajan huudettua nimeäni. Kun en reagoinut, hoitaja katsoi listaa uudelleen. Huomattuaan sen ja huudon täsmänneen, hän huusi uudestaan. Vastausta saamatta hän lähti liikkeelle ja raotti lehtien reunoja nähdäkseen kauhistuneilta kasvoilta kuuluivatko ne minulle. Muutaman pelokkaan päänpyörityksen jälkeen, eräs luokkakaverini murtui hoitajan tiukan katseen alla ja nyökkäsi kevyesti minua kohti.

    Vajosin alas ja yritin piiloutua entistä syvemmälle Akun Ankan taakse puristaen

    Enjoying the preview?
    Page 1 of 1