Valontuoja

Valontuoja

1.

2.

3.

4.

Valmistusmerkinnät

                                         VALONTUOJA

Joskus yksi virhe voi kääntää elämän suuntaa. Vain se että jättää jotain tekemättä, voi muuttaa koko elämän. 

  Pohjois-Afrikassa sijaitseva maailman suurin kuivuusaavikko Sahara on noin viisituhatta sataviisikymmentä kilometriä pitkä ja noin kaksituhattakaksisataaviisikymmentä kilometriä leveä. Saharan aavikko ulottuu lännessä Atlanttiin ja idässä Punaiseenmereen. Arabian niemimaan aavikot muistuttavat monin tavoin Saharaa. Autiomaan pohjoisraja kulkee Atlasvuoriston etelänpuoleisilla rinteillä, mutta idempänä, etenkin Libyassa se ulottuu paikoin Välimeren rantaan saakka. Etelässä Sahara ulottuu Niger joen laaksoon ja Sudaniin Sahelin vyöhykkeen rajoille. Sahara on jaettu Marokon, Algerian, Tunisian, Libyan, Egyptin, Mauritanian, Malin, Nigerin, Tšadin ja Sudanin valtioiden kesken.

  Tarkkaan ottaen hiekka-aavikko on yli sadan kahdenkymmenen viiden km²:n kokoinen alue, jota hiekka peittää yli 20-prosenttisesti. Yli 85 % maailman liikkuvasta hiekasta on yli kahdeksankymmentä viisi tuhatta km²:n laajuisissa hiekkaerämaissa. Yhdysvaltalainen maantieteilijä Peveril Meigs luokitteli maapallon kuivat alueet vuonna 1953. Tämän suositun jaottelun perusteella aavikoiksi luokitellaan ne alueet, joilla sataa vettä alle 250 mm vuodessa. Hyperarideilla, eli erittäin kuivilla aavikoilla, sademäärän ja kokonaishaihdunnan suhde jää alle 0,05:n. Kuumat aavikot ovat päivällä hyvin kuumia ja yöllä viileitä tai kylmiä. Päivisin lämpötila saattaa olla noin 40 °C:ssa, kun korkein mitattu lämpötila on 58 °C. Saharassa on myös mitattu päivällä maanpinnan lämpötilaksi 78 °C. Lämpöenergia katoaa kuitenkin nopeasti yöllä pilvettömälle taivaalle ja öisin lämpötila on aavikoilla usein jopa lähentelee pakkasrajan alapuolelta. Vuoden keskilämpötila on 20–25 °C. Talvet ovat päivisinkin viileitä ja kesällä lämpötila on vastaava kuin kuumillakin aavikoilla. Talvisin lumisateet ovat myös mahdollisia. Tuttuja aavikoiden luonnonilmiöitä ovat hiekkamyrskyt ja kangastukset, vaikka molempia esiintyy myös muilla alueilla.

1

  Aikaisemmin:

  Juhannuksen jälkeinen toinen arkipäivä alkoi sateisena. Ikimuistoisen juhannuksen juhlinta oli päättynyt mitä karmeimmalla tavalla. Pete ei ollut nukkunut silmäystäkään edellisyönä. Hän avasi tabletin ja katsoi uutisotsikot lehtien sivuilta. Mitään uutista jota hän haki, ei ollut. Hän sulki tabletin ja soitti autokorjaamoon ja kysyi korjausta ja hänelle luvattiin samalle päivälle aika. Se kävi sopivasti, sillä hän ehtisi hyvin viedä auton korjaamolle ennen iltavuoroaan.

  Pete ajoi autonsa autokorjaamon pihaan ja kävi mielessään läpi lauseita joita keksi sanovansa. Jos häneltä kysyttäisiin mikä autoon oli osunut tai jos häneltä kysyttäisiin muuta, hänen täytyi keksiä etukäteen lauseet joita sanoisi. Hänen täytyi keksiä lauseita ja sellaisia lauseita jotta hänet uskottaisiin. Hän sammutti moottorin ja nousi autosta ja käveli liikkeeseen sisään ja ilmoitti soittaneensa aikaisemmin ja haluavansa korjauttaa Skoda Octavian. Peteä pyydettiin odottamaan hetki. Hän oli valvonut koko yön ja haukotteli nyt huomaamattomasti vieden kätensä suunsa eteen. Hän sai odottaa parikymmentä minuuttia autokorjaamon asentajaa autossaan ja kuunteli radiota.

  Huoltamon autonasentaja tuli katsomaan autoa. Hän kumartui ja koputti ikkunaan. Pete nousi autosta ja valmistautui kohtaamaan hänet. Asentaja seisoi kädet haalareidensa taskuissa ja tutki ensimmäisenä autoa. Pete tarjosi kättään eteensä kätelläkseen miestä, asentaja katsoi hetken tuota kättä mutta ei tarttunut siihen vaan ryhtyi tarkastelemaan autoa uudestaan. – Sanoitte puhelimessa, että olitte ajanut jonkinlaisen kolarin, mies aloitti ja kääntyi katsomaan Peteä silmiin. Pete laski kätensä alas. – Joo. Niin tuli tehtyä.

– Vakavankin? asentaja kysyi heti huolestuneena.

– Ajoin vahingossa liikennemerkkiin.

Mies ryhtyi tarkistamaan autoa ja näkikin heti sen etupuskurin olevan lommoilla ja etulyhdyn vilkkuineen olevan rikki.

– Liikennemerkkiin? asentaja ihmetteli. – Ette sitten huomannut liikennemerkkiä?

Asentaja katsoi hieman oudosti Peteä.

– En huomannut.

– No mitäpä sitä kaikkea paremmat näkisivätkään, asentaja tokaisi. Tuon kommentin Pete jätti omaan arvoonsa.

– Ette vieneet sitten merkkikorjaamolle? Olisitte saaneet etuja.

– Ei tullut mieleen, Pete sanoi nopeasti ja katsoi myös auton etupäätä. Asentaja tarkasti etuosaa tarkkaan ja huomasi myös konepellin kärsineen vahinkoa. – Että liikennemerkkiin?

– Niin. Liikennemerkkiin.

– Minkälainen liikennemerkki se oikein on ollut kun on saanut tällaista jälkeä. Ajoitteko ihan silmät kiinni? Lyhty rikki ja konepelti aika hyvin rutulla, mies sanoi oikeastaan itselleen ja kyyristyi katsomaan tarkemmin vilkun ja lyhdyn ympäristöä.

– Se nyt oli perus merkki. Oli pimeää ja sellaista.

Pete seurasi kun autonasentaja otti ruuvimeisselin käteensä taskustaan ja ryhtyi sillä kokeilemaan lyhtyä naputtaen sen kahvalla muovisia osia. 

– Jos en nyt tietäisi niin olisin veikannut supikoiraa tai vähän isompaa eläintä, mies sanoi ja nousi seisomaan katsoen Peteä samalla. – Oletteko nyt varma, että ette ajaneet minkään eläimen päälle?

– No aivan varma, Pete vastasi ja haroi hiuksiaan. Asentaja nousi ja katsoi Peteä. Tutkivasti. Häiritsevän pitkään. Peten täytyi katsoa muualle hetkeksi. – Mitähän tuon korjaaminen maksaa?

– Hyvä on, asentaja ryhtyi katsomaan auto etuosaa ja naputti taas ruuvimeisselillään konepeltiä.

– Tai oikeastaan sama mitä se maksaa, kunhan saatte sen nopeasti korjattua, Pete sanoi ja halusi äkkiä pois rasvaisesta ja likaisesta korjaamon hallista. – Tarvitsen autoa mahdollisimman nopeasti.

Asentaja laittoi ruuvimeisselin takaisin omalle paikalleen vyötäisilleen ja otti haalarinsa taskusta paperia ja ryhtyi kirjoittamaan auton merkkiä ja lampun kokoja ylös. Ilmeisesti teki jonkin laskelman ja muistilistan itselleen mitä piti autosta korjata.

– Hyvä on. Asia siis sovittu? Pete kyseli rauhattomana.

– Ette kysy mitä kaikki maksaa? asentaja ihmetteli.

– Ei sillä ole väliä kunhan saatte sen korjatuksi keskiviikoksi.

– Ja avaimet oli virtalukossa?

– On. Kaikki siis hyvin?

– Kuka osaa ajaa johonkin liikennemerkkiin näin railakkaasti, asentaja mumisi. Pete katsoi asentajaa vihaisesti. – Minun ei tarvitse kuunnella kenenkään puhetta sellaisesta jossa moititaan ajotaitoani tai sitä arvostellaan. Ei ainakaan kenenkään asentajan toimesta joka hädin tuskin on läpäissyt jonkin ammattikoulun asentajalinjan. Minä olen lääkäri ja minä olen opiskellut lääkäriksi ja olen huomattavasti sinun yläpuolella ja vaadin että minua kunnioitetaan arvoni mukaisesti. Asiakkaana vaadin kohteliaampaa ja kunnioitettavampaa asennetta. Jos sinä mitättömällä kymmenen euron tuntipalkalla alat kritisoimaan minua, olen valmis ottamaan esimieheesi yhteyttä ja voit olla varma, että tämä rasvamonttu voi olla sinun viimeinen työpaikkasi, Pete sanoi tiukasti, asentaja hymyili ja katsoi muualle hetkeksi. – Anteeksi arvon lääkäri, ikävästä ja tahdittomasta verbaalisesta mielipiteestäni, asentaja sanoi vakavissaan ja kumarsi nopeasti Petelle. – Korjaan autonne tuossa tuokiossa.

– Saatte siis varmasti auton korjattua keskiviikkoon mennessä, Pete ilmoitti käskevästi.

– Ilman muuta ja ehdottomasti, asentaja ilmoitti ja naputti nyt pientä vihkosta leukaansa vasten pari kertaa. Pete jätti asentajan autoineen korjaamon pihalle ja lähti kävelemään korjaamon porttia kohti.

  Esa halusi kuulla kuulumiset ja sen, miten muilla oli juhannusmökkeily mennyt. Hän soitti Nanin asunnon ovikelloa ja sai odottaa hetken. Nani avasi oven väsyneenä ja hiljaisena.

– Ja huomenta. Luulin ettet avaa ollenkaan. Taisi olla reissujen reissu, Esa mainitsi ja katsoi pikkuhousuisillaan ja lyhythihaisessa valkeassa paidassa seisovaa naista jolla oli tukka sekaisena.

– Oliko kiva juhannus? Esa kysyi ja astui peremmälle Nanin asuntoon. Hän ei ollut edes purkanut tavaroitaan. Nani käveli keittiöön ja aikoi keittää kahvia.

– Juotko sinä?

– Ei kiitos. Olen vain ohikulkumatkalla. Ajattelin tulla vain katsomaan, että pääsitte takaisin ehjinä.

– Kiitos huolenpidosta, Esa. Mutta nyt mä en ole juttutuulella ja haluan vain nukkumaan takaisin.

Esa ihmetteli Nanin käytöstä. Hän ihmetteli miksi nainen keittää kahvia jos aikoo takaisin nukkumaan. Hän ei sanonut tätä tietenkään ääneen.

– Tapahtuiko siellä huvilalla jotain?

– Kuinka niin? Nani kysyi ja kääntyi katsomaan Esaa huolestuneen oloisena.

– Olet niin poissaoleva ja outo.

– Ei tapahtunut. Olen vain väsynyt. Ei sen kummempaa. Mitäs siellä olisi tapahtunut…

Nani hieroi niskaansa ja naamaansa hieman hermostuneesti. Hän kääntyi Esasta poispäin.

– Hyvä on. Päästän sinut sitten takaisin nukkumaan.

Esa jätti Nanin rauhaan ja poistui tämän asunnolta ja ihmetteli käytävällä edelleen naisen poissaolevaa käytöstä. Hän arveli, että huvilalla oli tapahtunut jotain ikävää.

Esa soitti P.H:lle ja halusi kysyä oliko juhannuksena sattunut jotakin koska Nani oli ollut niin outo. P.H. vastasi, Esa kysyi kuulumisia. – Miten teidän reissu meni? Esa kysyi, P.H. oli poikkeuksellisen pitkään hiljaa.

– Se nyt meni miten meni.

– Onko sulla krapula vielä?

– Kuinka niin? P.H. sanoi hiljaa puhelimeen. -Tiedäthän nuo reissut. Nestettä kuluu.

– Ajattelin vain kun olet noin vaitonainen.

– Ei kun väsyttää vaan.

– Kävin tuossa Nanin luona ja se tuntui jotenkin oudolta.

– Oudolta? Puhuiko se mitään sulle? P.H. kysyi heti, vähän hädissään.

– Ei. Ajattelin kysyä sinulta, onko siellä sattunut jotain.

– Kuinka niin?

– Kun olette niin vaitonaisia molemmat.

– Ei siellä mitään tapahtunut. Ei mitään mainittavaa.

– Onko varma kanssa?

– Joo joo. Anteeksi Esa, mutta mulla olis hieman kiire.

– Ymmärrän, Esa sanoi puhelimeen. – Jutellaan myöhemmin. P.H. sulki puhelimen. Esa ihmetteli kovasti sitä mitä ihmettä huvilalla oli oikein tapahtunut. Hän arveli siellä syntyneen jotain riitaa ja hän päätti jättää asian ja olla puuttumatta siihen sen koommin.

                        Etsintöjä

2

  Jonas saapui Assuaniin 9. päivä marraskuuta.

Hänellä oli tehtävä. Hän ei tullut lomalle vaan suorittamaan työtehtävää. Sen tarkoituksena oli selvittää mitä kadonneiden matkalaisten kohdalla oli tapahtunut ja selvittää heidän viimeisimpiä vaiheitaan. Hän oli saanut nimet ja yksittäiset kuvat jokaisesta viidestä. Viisihenkisen omatoimimatkailijoiden katoamisesta oli nyt kyse koska lentoyhtiön ilmoituksen mukaan heidän matkustajaluettelossa olleet viisi matkustajaa eivät olleet saapuneet sovitulle ja varatulle lennolle. Lentoyhtiö ilmoitti konsulaattiin ja konsulaatti omaisille.

  Puhelimiin ei oltu vastattu.

  Ihminen jättää aina jonkin merkin itsestään jos tämä käyttää esimerkiksi luottokorttia ja näin oli matkalaiset myös tehneet. Koska kyseessä oli omatoimimatkailu ja hotelli varattu vasta paikan päällä, hotellilla ei ollut muita tietoja kuin luottokorttitiedot sekä hotellin omaan henkilörekisteriin kuuluvat suppeat asiakirjat. Jonas odotti hetken virkailijaa hotellin tiskillä. Kun virkailija saapui, Jonas näytti virkakorttiaan ja kuvaa matkailijoista ja kysyi varsin hyvällä englannin kielellä tietoja matkalaisista. – Haluaisin tietoja eräistä suomalaisista henkilöistä jotka ovat olleet teidän asiakkaina hotellissanne, Jonas aloitti.

– Valitettavasti herra, mutta emme voi antaa minkäänlaisia tietoja asiakkaistamme, olen pahoillani, naisvirkailija sanoi kohta keski-ikää lähestyvälle miehelle. Jonas esitti konsulaatin asiakirjan ja passiaan ja ilmoitti mitä asia koski. – Etsin heitä koska he eivät saapuneet sovitulle lennolle ja aikaa on kulunut tästä lennosta jo tarpeeksi. Eli hän oli etsimässä kadonneita. Kaikki saattoi olla mahdollista aina onnettomuudesta kaappaukseen, joita silloin tällöin tehtiin myös Egyptissä. Virkailija katsoi asiakirjoja ja tuntui olevan hieman hämillään. – Anteeksi, mutta minun täytyy näyttää näitä esimiehelleni, nainen sanoi ja kääntyi takahuoneeseen. Meni aikansa kun virkailija tuli takaisin ja pahoitteli. Jonas luuli jo saavansa selittää kaiken alusta alkaen paikalle tuotavalle hotellin johtajalle.

– Miten voin auttaa, herra? virkailija kysyi ja ojensi asiakirjat takaisin Jonakselle.

– Haluaisin tietoja heistä.

– Huonetta ei oltu kirjattu, eli asiakkaat eivät ole kirjautuneet huoneesta vielä pois. He eivät ole luovuttaneet huonetta vielä. Kuitenkin koska huoneita on rajallinen määrä, jouduimme varaamaan huoneen edelleen. Mutta heidän tavaransa ovat kyllä tallella. Säilytämme niitä varastossa jonkin aikaa, ennen kuin luovutamme viranomaisille.

– Oletteko kenties tavanneet heitä?

– Kyllä. Muistan heidät kyllä. Olen hyvin pahoillani teidän puolestanne ja teen parhaani jotta voin olla jotenkin avuksi. On hyvin harvinaista, että ihmisiä katoaa ja toivon että asialle on jokin looginen selitys, virkailija sanoi ja Jonas nyökkäsi. – Te olette siis nähneet heidät?

– Kyllä. Muistan heidät oikein hyvin ja olin tuolloin itse vuorossa. He poistuivat hotellilta 3: päivä, naisvirkailija sanoi itsevarmasti.

– Oletteko varma?

– Kyllä. Silloin panin merkille seikan, joka heitä yhdisti.

– Mikäs se mahtoi olla?

– Se, että heillä oli mukanaan poistuessaan lumilaudat ja kevyt kantamus. Aivan kuin he olisivat lähteneet pienelle retkelle.

– Lumilaudat?

– Niin. Kaksi lumilautaa.

Jonas pohti lumilautoja. Hän ei tiennyt niistä.

– Onko täällä jotakin sellaista paikkaa lähistöllä jossa on lunta ja jossa voisi siis lasketella. Tulisiko teille mieleen mitään sellaista, Jonas kysyi ja välittömästi tunsi kysymyksenä tyhmäksi. Virkailija puisteli päätään. Hän mietti hetken. – Ei, mutta minulle tulee mieleen aavikon dyynit ja se että he aikoivat lasketella lumilaudoilla dyyneillä. Joskus olen törmännyt sellaiseen harrastukseen. Tosin dyyneille on jokunen matka, naisvirkailija sanoi ja muistikin erään seikan viisikosta.

– Dyyneille? Niin tietysti, dyyneille. Hiekka ajaisi lumen aseman.

– Muistan heidän kysyneen halpaa autonvuokrausyhtiötä.

– Niinkö?

– Muistan antaneeni heille vielä osoitteenkin, virkailija sanoi ja ryhtyi heti kirjoittamaan osoitetta paperille ja ojensi nyt sen Jonakselle. – Se on muutaman korttelin päässä.

Jonas katsoi osoitetta ja nosti katseensa miellyttävästi hymyilevään virkailijaan.

– Kiitos.

Kun Jonas kääntyi, virkailija yskäisi kerran.

– Entä heidän tavaransa? virkailija kysyi ja tuli vastaanoton tiskin takaa pois ja oli jo kuljettamassa Jonasta varastolle joka oli hotellin toisessa päässä. Jonas nyökkäsi ja halusi nähdä matkailijoiden tavaroita. Hän kiltisti seurasi naista, kuka nyt avasi varaston oven omalla ovikortillaan. Pienehkö varasto käsitti löytyneitä ja unohdettuja tavaroita joita turistit saattoivat jättää ja unohtaa hotellihuoneisiinsa. Pienellä pöydällä Jonas kävi tavaroita läpi. Hän näki vain joitain vaatteita, puhelimen ja muita matkatavaroita jotka kertoivat sitä, etteivät he olleet ottaneet kaikkia tavaroitaan mukaan ja ettei he olleet vain unohtaneet kirjautua hotellista pysyvästi ulos vaan aikomuksena heillä oli tavaroiden perusteella tulla takaisin. Ulkopuolella varastoa virkailija katsoi Jonasta, Jonas häntä. – Voitteko kertoa jotain muuta mitä heistä muistatte? 

Virkailija puisteli päätään eikä muistanut muuta konkreettista. Jonas kiitti ja ilmoitti hakevansa tavarat myöhemmin. Hän päätti käydä autonvuokrausliikkeessä. Hän katsoi autonvuokrausfirman osoitetta ja oli nyt hieman lähempänä totuutta siitä mihin matkalaiset olivat suunnanneet ja mikä oli heidän suunnitelmansa.

  Autonvuokrausfirmassa Jonas näytti taas matkailijoiden kuvia eikä vuorossa ollut asiakaspalvelija voinut auttaa. Kun Jonas kiitti ystävällisesti miestä ja oli jo menossa ulos ovesta, toinen asiakaspalvelija huusi hänen peräänsä.

– Anteeksi, herra. Voinko auttaa?

Jonas kääntyi ja palasi tiskille. Toinen asiakaspalvelija ei osannut englantia mutta hänen työtoverinsa osasi tulkata. Jonas näytti uudestaan kuvia matkailijoista ja selitti tilanteen. Virkailija kysyi nimiä ja Jonas luetteli niitä. Virkailija kävi papereita lävitse ja muistikin nyt mistä oli kyse.

– Aivan. Tässä. Vuokratusta autosta on tehty ilmoitus eteenpäin, virkailija sanoi. Jonas käsitti, että autosta oli tehty katoamisilmoitus. Mies otti paperin käteensä ja luki sen tietoja.

– Auto maksettiin käteisellä. Se on ollut kateissa jonkin aikaa, mies sanoi ja Jonas nojautui enemmän tiskille. – Voitteko kertoa siitä?

– Vuokra-auto on keltainen Hummer. Vuokrattu 3.päivä ja vuokra-aika ollut kolme päivää.

– He ovat siis maksaneet kolmesta päivästä?

– Kyllä.

– Sanoivatko he mihin he ovat menossa?

– Eivät.

Arabi etsi sen autonluovutusasiakirjan jonka matkailijat olivat allekirjoittaneet. Hän siirtyi tietokoneelle ja näpytteli aikansa ja sanoi jotain arabiaksi. Kun hän katsoi Jonasta, mies vaihtoi kieleksi englannin. – Auton paikannustiedot eivät ole voimassa.

– Mitä se merkitsee?

– Autoissahan on jokaisessa paikannusvarmennus.

– Mitä se tarkoittaa?

– Sitä että tiedämme aina missä vuokraamamme auto on kullakin hetkellä.

– Missä turistien vuokraaman Hummerin sijainti sitten on?

– En tiedä. Kyseisen auton GPS-paikannin on mennyt pois päältä.

– Mennyt pois päältä? Jonas kysyi ihmeissään.

– Niin. On mahdollista, että se on kytketty pois päältä.

– Milloin?

– Neljäs päivä.

Jonas tiesi nyt, että vuokra-auton GPS oli kytketty pois päältä ja että se oli antanut viimeiset koordinaatit. Virkailija kertoi koordinaatit Jonakselle ja Jonas katsoi karttaa puhelimesta jonka oli ladannut aikaisemmin ja näppäili nyt saamansa koordinaatit. Se antoi paikaksi Dakhlan kaupungin. Hän päätti mennä paikan