Verinen marssi: Hyökkäys Itä-Karjalaan kesällä 1941

Sisällys

Lukijalle

Evakkomatka

Palvelukseenastumismääräys

Toinen pataljoona

Ensimmäinen pataljoona

Kolmas pataljoona

Vahdinvaihto Ilomantsissa

Marssi rajalle

Hyö kkäys rajan yli itään

Kirkkolahden taistelu

Alokaskomppanian verinen tulikaste

Rättimäen taistelu

Sortavalan mottitaistelut

Sortavalan valtaus

Levähdystauko Sortavalassa

Marssien vanhalle rajalle

Emme hyökkää enää

Rajan taakse Karjalaan

Nirkan valtaus

Kaskanan erämaakylä

Lähteet

JR 9 asemapaikat kesällä 1941

Lukijalle

Tämä kirja on kolmas osa Syväri -sarjaan kuuluvista teoksistani. Kirjassa kerrotaan välirauhan ajasta, suomalaisjoukkojen liikekannallepanosta ja jatkosodan alkutaipaleesta. Kirjan tapahtumat ajoittuvat joulukuusta 1939, aina syyskuulle 1941 saakka. Tarina alkaa talvisodan evakkomatkasta, jatkuen välirauhan tapahtumilla Ilomantsissa ja seitsemännen divisioonan etenemisestä Suomen vanhaan Karjalaan ja sieltä edelleen Itä-Karjalaan. Karjalan armeija aloitti hyökkäyksen itään 10. heinäkuuta 1941. Seitsemäs divisioona eteni Tohmajärveltä ja Värtsilästä kohti Pälkjärveä ja Ruskealaa. Hyökkäys jatkui rajuna koko kesän ja vanhat rajat saavutettiin pääosin elokuun alkuun mennessä. Sortavala saatiin kuitenkin vallattua vasta 15. elokuuta 1941 ja sen jälkeen seitsemäs divisioona jäi lepoon Sortavalan eteläpuolelle. Divisioona jatkoi etenemistä kohti Suomen vanhaa rajaa 21. elokuuta 1941.

Marssireittinä oli Sortavala, Kirjavalahti, Läskelä, Nietjärvi, Uomaa, Kolatselkä, Palalahti ja Vieljärvi, jossa pidettiin syyskuun alussa muutaman päivän tauko. Eteneminen Vieljärveltä jatkui taistellen kohti Syväriä. Matkalla Syvärille kaatui seitsemännestä divisioonasta satoja suomalaisia. Kirjassa mainitut henkilöt ja tapahtumat ovat aitoja, vuoropuhelut ovat osin fiktiivisiä, mutta kaikki kerrotut tapahtumat pohjautuvat päiväkirjoihin tai aikalaisten kertomuksiin. Kirjassa olen kursiivilla merkinnyt muistiinpanoista ja haastatteluista kerätyt aineistot.

JR 9 joukot marssilla Tohmajärvelle 1941

Ilomantsi 1939 - 1941

Evakkomatka

Ilomantsissa, pieni Melaselän kylä heräili uuteen aamuun. Ulkona oli hämärää, lämpötila oli hiukan pakkasen puolella. Edellisenä iltana satanut lumipeite oli rikkumaton. Radiosta kuultiin, että Neuvostoliitto oli jatkanut hyökkäystä Suomeen. Melaselkään oli tuotu yöllä viesti, että kaikkien kyläläisten oli siirryttävä puoleen päivään mennessä Nehvonniemeen, josta linja-auto tulisi hakemaan kyläläiset Ilomantsiin. Mukaan kukin saisi ottaa repun tai pienen nyytin, jonka jaksoi itse kantaa. Purmosten nelihenkinen perhe etsi mukaan tärkeimpiä tavaroita, sulloen ne reppuihin. Annaäiti siivosi tuvan pöydän ja lattiat, tytär Raakel levitti lattialle puhtaat matot. Perhe siirtyi nyytteineen ulos ja isäntä Nikolai työnsi talon ulko-oven kiinni, laittaen tapansa mukaan puisen pönkän ovelle. Nikolai sanoi ääneen: - Vielä myö tullaan tänne takaisin!

Perhe oli aloittamassa evakkomatkaansa Iisalmeen. Navetassa oli kolme lehmää, yksi hieho ja kaksi vasikkaa, sekä puolenkymmentä lammasta. Eläimille Anna kantoi suuren määrän heiniä syötäväksi ja vettä juotavaksi. Isäntä talutti Veikko nimisen hevosen tallista ulos Aarnen kanssa, jonka jälkeen perhe lähti kävelemään Melaselän kauppaa kohti. Onni Härkösen kaupan kohdalla isäntä kääntyi katsomaan omaa kotitaloa, joka näytti alakuloiselta hämärässä aamussa. Katse kiersi mäen päällä olevaan kouluun, jossa näkyi vielä valoa luokkahuoneen ikkunoista. Onni Härkösen vaimo Sandra ja Onnin sisar tulivat lapsikatraan kanssa ulos kaupasta, tarjoten matkalaisille mukaan tavaroita, sillä ne jäisivät muutoin vihollisten haltuun.

- Ottootte hyvät ihmiset tiältä mitä halluutte, kaikki jiäpi muuten ryssille, puheli pienikokoinen Sandra. Rupeloksi kutsuttu Onnin isä, Aapeli tuli ulos kaupasta suuri pullea reppu selässä. Hän lähti Purmosten kanssa kävelemään kylänraitille, joka laskeutui tsasounan kohdalta alas rantaan. Osa kyläläisistä kävi tsasounassa hiljentymässä viimeisen kerran, ennen evakkoon siirtymistä. Tsasounan sisällä oli hämärää, sillä harmaantunut katto ja sitä kannattelevat kattoparrut pimensivät huonetta. Alttaripöydän yllä olevat ikonostaasit olivat vanhoja ja kuluneita. Alttarin viereisellä pöydällä paloi kynttilä, joka loi pyhätön sisään valjua ja huojuvaa valoa. Ovella tehtiin viimeiset ristinmerkit, vilkaisu kylän suuntaan ja matka Viiksinselän yli, kohti Nehvonniemeä alkoi. Jää ratisi kylän evakkojen alla ja lehmät ja hevoset liukastelivat liukkaalla jäällä. Evakot saapuivat Nehvonniemeen aamupäivällä, jossa he jäivät Tammiston taloon odottamaan luvattua autokyytiä. Talon tytöt keittivät evakoille kahvia ja antoivat ruokaa. Pitkän odottelun jälkeen tuli Saarikiven linja-auto, johon evakkoon menevät lapset ja naiset sulloutuivat, miehet jatkoivat kävellen matkaa kohti Ilomantsia, jossa hevoset otettaisiin sotaväen käyttöön.

Melaselän kylä talvella ja kesällä 1939

Ilomantsiin menevät tiet ruuhkautuivat suuren evakkopaljouden vuoksi. Ihmisiä käveli karjalaumojen kanssa keskellä tietä ja linja-autonkuljettaja sai tuon tuosta pysähtyä eteen hyppäävän lehmän tai lampaan vuoksi. Vihdoin iltapäivällä, päivän jo hämärtyessä, saavuttiin Kaltimon asemalle, jossa oli paljon ihmisiä odottamassa eteenpäin kuljetusta. Pitkä odottelu päättyi yöllä ja evakkoon menijöiden matka jatkui härkävaunuilla kohti Iisalmea, jonne saavuttiin seuraavana aamuna. Asemalta perhe kuljetettiin linja-autolla Runnin kylässä olevaan Runnin kartanoon, jossa heidät majoitettiin vanhaan rakennukseen. Purmoset saivat asuttavaksi pienen huoneen, toisen ilomantsilaisperheen kanssa. Huone oli kylmä ja vetoinen. Huoneen lämmönlähteenä oli pieni rautainen hellauuni.

Seuraavina viikkoina talvi vankisti otettaan ja usein huoneen lämpötila laski pakkasen puolelle. Polttopuut perhe haki kunnan määräämistä paikoista. Kylmä ja pimeä talvi muuttui pikku hiljaa kevääksi. Maaliskuun alkupuolella kuultiin radiosta uutisia mahdollisesta rauhasta Neuvostoliiton kanssa. Mieliala laski, kun evakot kuulivat, että oma kotikylä, Melaselkä jää rauhassa Neuvostoliiton puolelle. Kevät -40 oli muuttunut vehreäksi kesäksi, kun perhe sai luvan palata linja-autolla Iisalmesta Lieksan kirkkoon, jossa evakot viettivät muutamia päiviä. Eräänä päivänä perhe siirrettiin linja-autokuljetuksena Ilomantsiin. Siellä heidät majoitettiin ortodoksisen seurakunnan pikkupappilaan. Asuminen oli aluksi hankalaa, sillä kirkkoherra olisi tahtonut häätää perheen muualle. Syyksi kirkkoherra ilmoitti, että pikkupappilaa tarvitaan seurakunnan käyttöön. Pitkän taistelun jälkeen perhe sai luvan jäädä pikkupappilaan aina syksyyn 1941 saakka, jolloin he palasivat Melaselkään.

Jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941 venäläiset joukot vetäytyivät Melaselästä heinäkuun loppuun mennessä. Heinäkuussa perheen vanhin poika Vihtori haavoittui Ruskealassa päähän osuneesta sirpaleesta ja hän oli pitkään poissa rintamalta. Perhe palasi marraskuussa 1941 Melaselkään mukanaan kaksi valtion lahjoittamaa lehmää. Kylän mäellä he näkivät, että pääosa kylän taloista oli palanut maan tasalle. Perhettä jännitti, onko oma kotitalo poltettu? Viimeinen he näkivät, että oma talo oli vielä pystyssä. Ulko-ovi repsotti auki ja osa ikkunoista oli rikki. Sisällä oli kauhea sekamelska, sillä pöydät ja tuolit oli heitelty nurkkaan, lattioilla oli rojua ja ihmisten ulostetta. Talo täytyi ensin siivota kunnolla, jotta siellä pystyttiin asumaan. Kun talo oli siivottu, elämä alkoi näyttää valoisalta. Muutaman viikon päästä perheen isä sairastui ja hän kuoli pian kurkkusyöpään. Perheen naiset jäivät asumaan Melaselkään kesään 1944 asti.

Talvisota alkoi 30.11.1939, kun neuvostojoukot hyökkäsivät Suomeen. Kolme kuukautta käytiin kiivaita taisteluja maiden välillä, jonka jälkeen talvisota päättyi 13.3.1940 pakkorauhaan. Ilomantsi menetti talvisodassa kolmasosan pitäjän pinta-alasta, noin 160 000 ha. Useita Ilomantsin kyliä jäi rauhan myötä Neuvostoliitolle. Kodittomiksi jäi 1 500 henkeä. Talvisodan alla ja heti sodan alkaessa Ilomantsista siirtyi evakkoon lähes 10 000 asukasta. Sijoituspaikkoina olivat Iisalmi, Vieremä, Sonkajärvi, Kiuruvesi ja Varpaisjärvi. Evakkojen elämä oli vaikeaa, sillä ennen sotaa asuttiin omissa oloissa, talvisodan aikana jouduttiin asumaan toisten nurkissa. Sotakuntoiset miehet olivat rintamilla tai työpalveluksessa omassa kotikunnassa. Vanhukset, naiset ja lapset siirrettiin pääosin evakkopaikkakunnille.

Keväällä 1940 saatiin kuulla radiosta sodan tapahtumista ja rauhantunnusteluista. Maaliskuussa Suomi teki Neuvostoliiton kanssa pakkorauhan, jossa menetimme pääosan Karjalasta, osia Pohjois-Suomen alueista ja Suomenlahden saaret. Rauhan alkaessa suomalaiset joukot siirrettiin pikavauhtia pakkorauhan rajan taakse. Ilomantsissa olleet venäläiset joutuivat perääntymään Möhköstä rajan taakse Lutikkavaaraan saakka. Möhkön kylään palaavat ilomantsilaiset ylittivät neuvostojoukkojen Koitajoen yli rakentaman sillan, jota käytettiin aina 1960-luvulle saakka. Möhkön kylässä ja Koitajoen takana Kallioniemessä ja Lehtovaarassa he kohtasivat neuvostojoukkojen talvisodan aikaiset jätekasat, korsukylät ja suomalaisten talot, joissa oli eletty kuin siat pellossa. Ennen kyliin muuttoa, pioneerit poistivat räjähteet, aseet ja muut sotatarvikkeet maastosta. Huhtikuussa kerrottiin, että evakot saavat pian luvan muuttaa takaisin kotikuntaansa. Osa evakoista palasi ennen luvan myöntämistä takaisin Ilomantsiin. Osa evakoista jäi evakkopaikkakunnille asumaan, kun kotikylää ei enää ollut. Toukokuussa Iisalmessa olevat evakot määrättiin palaamaan omaan pitäjäänsä.

Ilomantsissa alkoi kesällä 1940 jälleenrakentamisen aika ja syksyyn mennessä lähes kaikilla evakoilla oli asunto Ilomantsissa. Möhköön päästettiin ensimmäiset asukkaat kesän alkaessa, mutta osa kyläläisistä otti varaslähdön, palaten kylään ennen varsinaisen muuttoluvan myöntämistä. Liian aikaisen muuton seurauksia jouduttiin selvittelemään virkavallan kanssa, kun muutamia ilomantsilaisia haavoittui erilaisten räjähteiden aiheuttamissa onnettomuuksissa.

Ilomantsin itäkylien aiemmat asukkaat, 1500 henkeä joutuivat etsimään uudet asuinpaikat Ilomantsista. Pääosa heistä aloitti elämisen vuokra-asunnoissa. Näin kävi sekä isäni, että äitini perheille. Molemmilta kotikonnut jäivät pakkorauhassa rajan taakse, Kuolismaahan ja Melaselkään.

Välirauhan aikana 1940 - 1941 rajan pinnassa oleviin taloihin ei päästetty siviiliasukkaita, sillä rajavyöhykettä laajennettiin Neuvostoliiton määräyksestä. Nämä ihmiset asutettiin väliaikaisesti muualle Ilomantsiin.

Evakkojen lehmäkarja maantiellä SA-kuva

Möhkön silta 1940 SA-kuva

Ilomantsissa kesän ja