Onnellisten alkujen maa

53

Luku 1

Vintage tyylinen kesämekko keinahtelee viettelevästi Taikan säärien ympärillä hänen ylittäessä kadun kepein askelin, asfaltin tuntuessa kuumana jopa sandaalien alla, vaikka hänestä tuntuukin, kuin hän leijailisi tuskin koskettaen jalkakäytävää. Aurinko polttaa kuumana hänen selässään, kesäisen lempeän tuulen tuodessa vain pientä lievitystä olotilaan hänen palatessaan kohti työpaikkaansa vietettyään ruokataukoa läheisen lounasravintolan terassilla. Olo on erityisen kupliva, aivan kuin jotain ihanaa olisi juuri tapahtumassa ja ilmassa leijuisi jotain suuren muutoksen tuntua, vaikka todellisuudessa hänellä ei ole pienintäkään aavistusta siitä, kuinka dramaattisesti hänen elämänsä tuleekaan muuttumaan.

Musta sporttinen Audi lipuu hidasta vauhtia katua pitkin hänen ohitseen. Sitä hän ei kuitenkaan huomaa keskittyessään täydellisesti kesäpäivästä nauttimiseen, eikä katsetta, joka tummennettujen pilottilasien takaa seuraa hänen jokaista askeltaan ja lantion sulavan keinuvaa liikettä, kun hän kahdeksan sentin koroissaan kävelee katua pitkin. Eikä ole vähääkään tietoinen, kuinka kuuma ilma kietoo tiiviisti mekkoa hänen sääriään vasten jokaisella askeleella. Eikä sitä, kuinka aistikkaalta hänen käden liike näyttää nostaessaan pitkiä tummia hiuksiaan ylös niskalta ja kauniiden kasvojensa ympäriltä viilentääkseen oloaan, ohittaessaan tien laitaan pysäköidyn mustan auton, vain muutama kortteli ennen työpaikkaansa.

Vakituinen työpaikka rakennusliike Kivimäki Oy:n kirjanpitoosastolla tuntui lottovoitolta useiden pätkätyöjaksojen jälkeen ja hän viihtyy erinomaisesti uudessa työpaikassaan.

Siitäkin huolimatta, että hänen lähimpänä työkaverina ja esimiehenä toimii aurinkoakin tarkempi Tuula. Tuula on lähempänä viittäkymmentä, todella tiukka daami, joka ei jätä mitään arvailujen varaan. Kaikki työt tehdään pilkulleen oikein, eikä hymy kovin usein vieraile hänen ankarilla kasvoillaan. Tuulan opissa ei kuitenkaan pilkut ja desimaalit heitä ja samaan tarkkuuteen hän on myös Taikaan perehdyttänyt. Hän ei itse ole kovinkaan piiruntarkka luonteeltaan ja joskus se saakin hänet epäröimään uravalintaansa.

Mustan kiiltävä Audi on parkkeerattu huomaamattomasti parkkipaikan viimeisimpään rivistöön konepelti kohti pääsisäänkäyntiä. Silmäpari tuulilasin takaa seuraa jokaista liikettä, Taikan astuessa Kivimäki Oy:n toimiston massiivisesta pääovesta sisään.

Hei Tuula! Hei Erja!

Taika tervehtii hyväntuulisesti työkavereitaan saavuttuaan kirjanpitoosaston nimellä kulkevaan työhuoneeseen, jonka hän jakaa Tuulan ja toisena kirjanpitäjänä toimivan Erjan kanssa. He kolme pitävät Tuulan johdolla Kivimäen talousasiat kunnossa. Tuulan olemus huokuu täsmällisyyttä tiukasta ilmeestä, aina pukeutumiseen asti.

Aivan ihana ilma ulkona, Taika ei anna hyvän tuulensa häiriintyä.

Tuula vilkaisee rannekelloaan, eikä nosta katsettaan tietokoneen ruutua ylemmäksi.

Ruvetaanhan hommiin.

Tuulan ilme kertoo, ettei mihinkään turhanpäiväiseen rupatteluun ole aikaa.

Kuun viimeiset päivät ovat NYT käsillä, eikä kukaan poistu perjantaina tuosta ovesta ulos ennen kuin raportointi on valmis ja tilit täsmäävät! Tuula jyrähtää napakkaan sävyyn ja osoittaa sormellaan ovea.

Taika vilkaisee Erjaa ja he hymyilevät nopeasti toisilleen. Ei hän mielestään ainakaan myöhässä ollut, mitä hittoa se nyt raivoaa? Taikan mielestä työt hoituvat aivan yhtä nopeasti, vaikka hymy joskus vierailisi Tuulan ankarilla kasvoilla. Sen hän on kuitenkin oppinut, että Tuula on tosissaan siinä, mitä kuunvaihteen tilien täsmäytykseen ja raportointiin tulee ja heittoa ei todella hyväksytä edes yhden sentin vertaa.

Erja iskee hänelle vaivihkaa silmää ja hymyilee rohkaisevasti. Taika hymyilee takaisin, ei kuitenkaan liian pitkään ärsyttääkseen Tuulaa ja istuu olkapäitään kohauttaen omalle paikalleen jatkaen töitä siitä, mihin ennen lounastaukoaan jäi.

Erja on neljänkymmenen hyvänmatkaa ohittanut kahden kouluikäisen lapsen äiti. Hänen ulkoinen olemuksensa on tyylikkäällä tavalla nuorekas, vaaleat hiukset leikattuina muodikkaaseen malliin, naurun purskahdellessa herkästi hänen puheissan. Vaikka Taika on iältään nuorempi ja heillä on hyvin erilaiset elämäntilanteet, he viihtyvät silti hyvin toistensa seurassa. Erja on mennyt nuorena naimisiin ja perustanut perheen, kun taas Taika kaksikymmentäkahdeksanvuotiaana elää sinkkuelämää ja vasta haaveilee perheestä.

Vaikka letkeä huulenheitto on iso osa hänen viihtymistä Kivimäellä, tähän aikaan kuukaudesta kirjanpito-osastolla tuskin kukaan uskaltaa edes hengittää kovaäänisesti.

Täällä ei jumakauta naureta!

Ajatus saa väkisin hymyn Taikan huulille ja hän joutuu pidättelemään vatsanpohjassa kuplivaa naurua. Sitä hän ei uskalla tehdä, ei ainakaan ennen, kuin hänen tilinsä täsmäävät.

Tuula näppäilee kiihtyvään tahtiin tietokoneensa numeronäppäimiä, eikä edes hänen maantienvärinen tukkansa, joka on leikattu geometrisen tarkkaan polkkamalliin uskalla värähtää milliäkään. Tuula on pukeutunut, kuten joka päivä, hyvin leikattuun mustaan ja klassiseen jakkupukuun. Rohkeampina päivinä jakku on vaihtunut harmaaseen tai tummansiniseen väriin, mutta yhtä täsmälleen samaan malliin leikattuna. Yksinkertainen ja vaatimaton ulkokuori kätkee alleen jumalattoman topakan naisen. Ehkä Tuulan elämä muutenkin rakentuu sekuntikellon tarkkuudella, Taika miettii ja häntä käy pelkästään sääliksi moinen ankara elämä.

Hemmetti, Osuuspankin tili heittää vieläkin tuhat euroa, Taika parahtaa ajatuksistaan ja saa Tuulalta vastaukseksi tiukan mulkaisun.

Odottamatta ääneen lausuttua kehotusta laittaa homma kuntoon, Taika aloittaa välittömästi laskelmansa alusta ja sulkee suunsa ja hymyn sen mukana. Pankkitilin tapahtumien tutkiminen imaisee hänen harhailevat ajatuksensa, kun hän uppoutuu tiukasti selaamaan pankkitositteita laskukoneen sylkiessä vimmatusti nauhaa ulos masiinasta, jota hän toisella kädellä armottomasti hakkaa.

Mitäs tytöt tietävät?

Hyväntuulinen matala miehenääni keskeyttää intensiivisen työnteon.

Ennen kuin Taika kerkeää nostamaan katseensa tulijaan, hän tunnistaa äänen hyvin. Hänen sydämensä tuntuu reagoivan välittömästi rupeamalla hakkaamaan tiheämmin. Henrik on ilmestynyt heidän työhuoneen ovelle ja nojaa toista kyynärpäätänsä rennosti oven karmiin koko sadan yhdeksänkymmenen sentin pituudellaan, hymyillen valloittavaa hymyään, tummien pilottilasien roikkuessa rennosti hänen kauluspaitansa rintataskusta.

Henrik on pitkä, sporttisen jäntevä ja todella hyvännäköinen mies. Vaalean ristiveriset hiukset on muodikkaasti leikattu ja vaatteet istuvat kuin tehtynä hänen päälleen. Henrik näyttää aina siltä, kuin olisi kävellyt suoraan Dressmanin katalogista sisälle toimistoon, viimeisimmän muodinmukaisin vaattein. Tai ei ehkä Dressmannin katalogista, sillä Henrikin vaatteet näyttävät olevan huomattavasti kalliimpia versioita, luultavasti merkiltään jotain, mistä Taika ei ole koskaan kuullut puhuttavankaan.

Mitäs tässä - hyvää kiitos, Taika saa sanotuksi, mutta sekoaa täysin laskuissaan ja joutuu heittämään puolimetriä laskukoneen nauhaa roskakoriin. Hemmetti, hän tuhahtaa hiljaisella äänellä.

Henrikiä Taikan häsellys huvittaa, hänen väläyttäessä Taikalle parhaan hymynsä vastaukseksi niin, että hohtavan valkoinen hammasrivi loistaa hänen hyvin ruskettuneilta kasvoilta. Henrikin olemus huokuu järisyttävää itsevarmuutta. Miten se osaakin näyttää siltä, että omistaisi koko paikan, mutta silti hymyilee tuossa rennon viileästi. Taika tarkkailee Henrikin olemusta.

Tavallaan Henrik omistaakin koko paikan. Tai tarkemmin sanottuna hänen isänsä. Henrik on rakennusliike Kivimäen omistajan Aarne Kivimäen poika. Taika on kuullut työkavereiltaan, että Henrik on valmistunut Kauppakorkeakoulusta huippuarvosanoin ja johtaa nyt omaa liiketoimintaa venetarvikkeita maahantuovassa yrityksessään.

Kesä hellii meitä nyt todella, Henrik tarkkailee naisia huokuen hyväntuulisuutta.

Todella mahtava ilma, Erja vastaa yhtä hyväntuulisesti.

Taika ei tunnu saavan yhtään järkevää lausetta ulos suustaan ja vastahakoisesti myöntää itselleen, että saattaa olla ihastunut Henrikiin.

Jostain syystä myös Henrik on ruvennut käymään yhä useammin toimistolla, vaikka ei työskentelekään rakennusliikkeessä, ja viihtymään erityisesti kirjanpito-osaston ovenliepeillä. Hänen on lopetettava kaikki moiset ajatuksensa, Taika moittii itseään, ja koittaa pitää katseensa tietokoneen ruudussa. Hän ei todellakaan aio minkäänlaisiin romanttisiin kuvitelmiin Henrikin suhteen.

Tuulaa Henrikin läsnäolo tuntuu selvästi ärsyttävän hänen nostellessa mappeja pöydälleen korostetun äänekkäästi ja kävelee kipakasti oven viereisellä seinällä olevan mappihyllyn ja pöydän väliä. Hän pysähtyy Henrikin eteen, pudottaa mapin läsähtäen pöydälle ja katsoo häntä tiukasti kulmiensa alta. Henrikin katse on tiiviisti Taikassa ja hän on juuri avaamassa suutaan sanoakseen jotain Tuulan kuitenkin keskeyttäessä hänet.

Istu ihmeessä alas ja ota vaikka kuppi kahvia, Tuula nasauttaa kuivasti.

Ymmärrän, arvon leidit. Minä poistun - iisisti vain, Henrik nostaa käsiään ylös nauraen, mutta ottaa vaistomaisesti askeleen taaksepäin ovensuusta ja katsoo viisaammaksi paeta paikalta. Nähdään taas tytöt! Henrik toivottaa kaikille, katse tiiviisti naulittuina Taikan silmiin hänen nostaessa tummat pilottilasit silmilleen.

Taika tuntee, miten puna nousee hänen poskilleen Henrikin suorastaan viettelevän katseen alla.

Hemmetin pentu! Ryhdistäydy. Hän moittii mielessään itseään, mutta Henrik on jo kadonnut huoneen ovenpielestä.

Enkö voisi käyttäytyä viileästi, kokeneen maailmannaisen tapaan, mihin Henrik on varmasti tottunut. Taika unohtuu katsomaan haaveillen tyhjää oviaukkoa hieman liian pitkään ja kun hän kääntää katseensa takaisin, Erja hymyilee hänelle veikeästi ja kohottaa kulmiaan merkitsevästi ylös ja alas. Taikan puna tuntuu syvenevän hänen kasvoillaan.

Mokomakin kukonpoika, Tuula tuhahtaa närkästyneesti ja laskee mapit omalle pöydälleen.

Taika ei ymmärrä, miksi Tuula ei selvästikään voi sietää Henrikiä? Hän on aina yhtä kohtelias käydessä toimistolla ja mukava heitä kaikkia kohtaan. Hurmaava kerta kaikkiaan. Ei Tuula koskaan ole sanonut mitään enempää, eikä hän ole katsonut tarpeelliseksi kysellä asiaa sen tarkemmin mistä Tuulan mielipiteet Henrikistä kumpuavat. Jotain kismaa heidän välillään selvästi on ollut, eikä hän edes halua ottaa siitä selvää. Taika itse huomaa jo nyt odottavansa Henrikin seuraavaa vierailua toimistolle. Taika moittii jälleen itseään haaveilusta ja koittaa keskittyä täysillä työhönsä jatkaen tilien tutkimista.

Jumalauta! Se kadonnut tonni löytyi!

Taika hihkaisee voitonriemuisesti aivan kuin olisi ratkaissut vähintäänkin kvanttifysiikan vielä ratkaisemattoman teorian ja nostaa laskukoneen nauhanpätkän voittajan elkein ilmaan samaan aikaan kuin musta

Audi poistuu Kivimäen parkkipaikalta.

Luku 2

Perjantai ei saavu yhtään liian aikaisin uuvuttavan ja kiireisen työviikon jälkeen. On kesäkuun viimeinen päivä ja tälläkin kertaa kaikki näyttää valmistuvan aikataulussaan, vaikka tunnelma olikin heti aamusta kireä, kun loppukiri olemattoman katastrofin välttämiseksi on alkanut kuukauden käydessä armottomasti kohti loppuaan. Tuula käy tuttuun tapaan ylikierroksilla ja Taika katsoo viisaammaksi keskittyä tiukasti omaan työhönsä ja välttää minkäänlaista ylimääräistä keskustelua. On kunnia-asia Tuulalle, että hän voi heti kuukauden ensimmäinen päivä ojentaa raporttinsa tuloksesta toimitusjohtaja Aarne Kivimäelle.

Henrikiä ei ole näkynyt koko loppuviikkoon toimistolla. Hänkin on luultavasti oppinut varomaan astumasta Tuulan tielle tähän aikaan kuukaudesta.

Viisas mies, Taikaa huvittaa. Tahtomattaan Taika miettii Henrikiä aina, kun joku sattuu kulkemaan toimistolla heidän huoneensa ohitse ja kuvittelee tahtomattaan, että tulija olisi Henrik.

Taika!

Tuula huutaa ja saa Taikan säpsähtämään tuolillaan niin, että penkki heilahtaa hänen allaan. Joko se kateraportti on valmis?

Aivan kohta! – Loppusuoralla.

Jessus! Tuo nainen osaa olla pelottava. Taika huokaa syvään helpotuksesta, kun Tuula ei jatka enempää kyselemistä vaan jatkaa omia töitään aina siihen saakka, kunnes kello lyö neljä ja hän voi tyytyväisenä viedä Aarnelle raporttinsa kesäkuun tuloksesta.

Välittömästi Tuulan selän kadotessa näköpiiristä, Taika heittää laukun olalle ja astuu kirkkaaseen auringonpaisteeseen puolijuoksua päästäkseen mahdollisimman nopeasti omaan vuokrakaksioonsa. Hän oli muuttanut asuntoon heti lukion päättymisen jälkeen aloitettuaan opinnot välivuoden jälkeen, jonka hän oli viettänyt Lontoossa yhdessä parhaan ystävänsä Terhin kanssa.

Asunto sijaitsee Herttoniemessä, vain pienen metromatkan päässä keskustan riennoista, mutta tarpeeksi kaukana, jotta hän pystyi maksamaan vuokransa jo aikoinaan pienellä opiskelija budjetillaan.

Opintotuki ja työ läheisellä kioskilla takasivat hänen itsenäisyytensä. Toisen opiskeluvuotensa jälkeen hän oli jakanut asunnon silloisen poikaystävänsä Joonaksen kanssa, kun he viettivät rakkauden oppivuosiaan yhdessä. He olivat tavanneet pian hänen saavuttuaan Lontoosta yhteisen tuttavan syntymäpäivillä ja ajautuneet sen jälkeen viettämään aikaa yhdessä, kunnes huomasivat Joonaksen käytännössä asuvan hänen asunnollaan. Kuin huomaamatta heistä oli tullut avopari. Joonas oli häntä kaksi vuotta vanhempi ja opiskeli insinööriksi Otaniemessä hänen aloittaessaan opiskelunsa Helsingin kauppaoppilaitoksella. He olivat seurustelleet kokonaiset viisi riemukasta nuoruuden ja rakkaudentäyteistä vuotta. Seurustelu oli kuitenkin hiipunut eroon ennen kuin he olivat valmiita ottamaan seuraavaa merkittävää askelta. He olivat klassisesti kasvaneet erilleen ja eronneet ystävinä.

Matka Kivimäeltä kotiin taittuu nopeasti metron tuodessa hänet lähelle kotiovea. Hän huokaa silkasta helpotuksesta avatessaan kotioven ja saadessaan riisua liian lämpimän jakkunsa naulakkoon ja puristavat korkokengät pois jalasta. Asunnossa on pieni makuuhuone, johon mahtuu kahden hengen sänky ja pieni yöpöytä, niin että vaatekaappien ovet juuri ja juuri mahtuvat aukeamaan.

Olohuone ja keittiö muodostavat tupakeittiön, joka on sisustettu pienellä neljän hengen pyöreällä ruokapöydällä.

Olohuonetta vallitsee Ikean luonnonvärinen muhkea sohva, jota vastapäätä on pieni sivupöytä ja sen päällä televisio. Sohvapöytä ja lipasto ovat kirpputorilöytöjä, jotka Taika on kunnostanut mieleisekseen vanhempiensa rivitalon takapihalla. Hän on maalannut ne valkoisella, vahannut tummalla värillä, maalannut ja hionut pinnan vanhan ja kuluneen näköiseksi. Taika rakastaa maalaisromantiikkaa ja kulahtaneen näköisiä huonekaluja.

Keittiön tuolit hän sitä vastoin on maalannut kiiltävän värikkäiksi, yhden parin sini-turkoosilla meren väriseksi ja toisen vanhalla roosalla muhkeiden valkoisten pehmusteiden päällystäessä istuinosia. Kaikki elämisen aiheuttaneet kolhut ja naarmut, mitä maalauksen jälkeen ilmaantuvat maalattuun pintaan, ovat vain pelkästään plussaa. Keittiön pöydällä on hänen mummonsa aikoinaan virkkaama pöytäliina ja kukkamaljakossa kimppu auringonkukkia. Sänky ja olohuoneen sohva ovat käytännössä ainoat täysin uudet hankinnat, mitä hän on huoneistoon hankkinut.

Sohva on päällystetty lukuisilla erivärisillä tyynyillä ja sen yläpuolella seinää koristavat kaksi valokuvasta suurennettua taulua Urhosta, mitkä hän aikanaan sai vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi. Urho on Taikan suuri rakkaus, kymmenvuotias Suomenhevonen, ruskea, mustaharjainen komistus. Taika rakastaa Urhoa ja niin myös Urho Taikaa.

Kännykkä piippaa tekstiviestin merkiksi.

Terhi.

Taikan lapsuudenystävä ja yhä edelleenkin hänen paras ystävänsä. He tapasivat hevosten parissa viitisentoista vuotta sitten ja ovat siitä asti olleet läheisimmät ystävät. Ulkonäöltään he ovat kuin toistensa täydet vastakohdat, Taika on sataseitsemänkymmentä senttiä pitkä, hoikka ja hänen hyvin tummat hiuksensa ulottuvat selän puoliväliin asti. Taikan kasvot ovat persoonallisen kauniit, silmät uskomattoman vihreät, niiden värin tummuessa valaistuksen mukaan lähes ruskeiksi. Taikan ulkonäössä on jotain hyvin sensuellia ja mystistä, hänen katseessa selittämätöntä salaperäisyyttä, mistä hänellä itsellään tuskin on täysin selvyyttä.

Terhissä sitä vasten kaikki on pientä ja pyöreää. Terhi on nipin napin satakuusikymmentä senttiä pitkä, pyöreän muotoisista sievistä kasvosta loistaa taivaansiniset silmät, suuret ja pyöreät kuin leipälautaset. Vaalea olkapäille ulottuva tukka uhmaa maan vetovoimaa luonnonkiharalla uhmakkuudellaan, kiharoiden sojottaessa villisti hänen päässään. Salaperäisyydestä Terhissä ei ole tietoakaan.

Terhi ei osaa pitää salassa mitään ja usein hän tuo myös kovaan ääneen mielipiteensä ilmoille ennen kuin kerkeää ajattelemaan lausetta täysin loppuun asti. Heidän ystävyyttään yhdistää samanlainen huumori ja naurua ei heidän väliltään ole koskaan puuttunut.

Nähdään kuudelta jorpakossa!, tekstiviestissä sanotaan. Ha, ha! Taika nauraa ääneen ja alkaa valmistautua illan ensimmäiseen menoonsa.

He ovat menossa Terhin kanssa ratsastamaan ja maastolenkki metsässä on ensimmäinen ohjelmanumero tälle illalle, jonka jälkeen he tulevat Taikan luo jatkamaan tyttöjen illan merkeissä; tällä kertaa aivan kahdestaan.

Taika saapuu hyvissä ajoin tallille ja kävelee ensitöikseen kohti laidunta, missä Urho nautiskelee ruohosta ja laitumen vapaudesta.

Urho... Urho! Taika huutaa ja hevonen nostaa laiskasti päätään ja lähtee kävelemään letkeästi kohti Taikaa. Urho tietää hyvin, että Taikalla on jotain herkkua tarjolla, ei se muuten heti niin auliisti tulisi, vaikka hän haluaakin ajatella, että hevonen on pelkästään ilahtunut nähdessään hänet. Hän antaa Urholle omenapalan ja tuntee lämpimän höyryn hevosen sieraimista kädellään. Taika silittää Urhon leveää otsaa, laittaa kasvonsa Urhon lämmintä kaulaa vasten ja sulkee silmänsä. Taika hengittää syvään. Lämpö ja hyvänolon tunne leviää koko hänen kehossa, rakkaudesta Urhoon.

Hei, albiino! Laitahan liikettä niveliin. Ei tässä koko iltaa ole aikaa – kohta jo mennään! Terhi huutaa hyväntuulisesti ja harjaa jo tarmokkaasti ratsuaan tallin edustalla.

He, he! Kuule hujoppi, älä hötkyile! Kohta kyllä mennään, Taika vastaa taluttaessaan Urhon Terhin ja hänen puoliverisen ruunansa Denin viereen.

Taika kiinnittää Urhon riimunarulla kiinni tallin seinällä olevaan rautalenkkiin ja alkaa harjata rivakoin ottein laitumella kerääntynyttä pölykerrosta Urhosta.

Miten töissä sujuu? Terhi kysyy. Pysyykö debet ja credit omilla puolillaan? Terhi kurkkii Denin selän yli ja nostaa toista kulmakarvaansa, hymyillen ilkikurisesti.

Hyvin sujuu, ei ongelmia. Tämäkin kuukausi vaihtui ilman maailmanloppua, Taika vastaa naureskellen.

Oho! Vai niin, Terhi nauraa.

Sitä paitsi olen huomannut, että minussa on sittenkin piileviä ja hyvä on – myönnetään - hieman epäterveitä piirteitä, kun minä pidän laskemisesta ja kaiken maailman kuittien plaraamisesta. Varsinkin pidän tilien täsmäytyksistä!

Terhi näyttää siltä, kuin kuuntelisi hänen puhuvan iljettävistä, limaisista sammakoista eikä työnteosta.

Varsinkin silloin, kun saan todella etsiä kadoksissa ollutta senttiä joskus jopa euroja! Taika on ihmettelevinään hyväntuulisesti. Tunnen suurta riemua, kun viimein jokaisen kadonneen euron ja sentin arvoitus ratkeaa ja tilit täsmäävät, Taika levittää käsiään.

Terhi tuijottaa häntä, aivan kuin vajaamielistä.

Metsätie on hiljainen. Ilta-aurinko paistaa puiden oksien välistä tielle, hevosten käyskennellessä tasaiseen tahtiin vierekkäin. Taika nauttii lämpimän päivän jälkeen viilenevästä illasta ja aistii metsän ja läheisen niityn vastaleikatun ruohon tuoksun. Mitkään maailman murheista ei tavoita silloin, kun pääsee hevosen kanssa metsään. Se on parasta terapiaa, mihin tahansa stressiin tai murheeseen, josta hän nauttii kahdesti viikossa, vuokrattuaan Urhoa jo eläkkeelle jääneeltä Maijalta. Taika rakastaa niin rauhallista rentoa kävelyä pitkin metsäteitä, kuin vauhdin hurmaa laukatessaan tukka hulmuten pitkin metsätietä tai esteradan tuomaa jännitystä.

Mites juppipojan kanssa hommat etenevät? Taika tuntee hienoisen punan jälleen nousevan poskilleen, mitä Terhi ei onneksi voi havaita. Taika ei voi olla hymyilemättä.

Ei se mikään juppipoika ole! Tai no, ehkä vähän on – joo. Se on todella mukava! Taika virnuilee. "Eikä meidän välillä ole yhtään mitään. Eikä tule! Taika toteaa päättäväisesti.

Vai niin, Terhi myhäilee.

Sitä paitsi, ei sen tason miehet ole kiinnostunut mistään kirjanpitoosaston tyttösestä, Terhi muljauttaa jälleen silmiään.

No - varsinaisesti sinä et enää ole mikään tyttönen! Terhi osoittaa Taikaa moittien raipallaan.

Oi, kiitos, Taika on loukkaantuvinaan ja virnistää takaisin.

Sitäpaitsi, älä sinä vähättele itseäsi! Sinä olet varsinainen saalis, oikea namu! Kaiken lisäksi paketin sisällä on kaikkein kultaisin luonne, Terhi katsoo Taikaa lempeästi hymyillen.

Hö, senkin imarteleva apina, Taika nauraa, mutta typerä hymy ei ota lähteäkseen hänen kasvoiltaan.

Hän ei ota itsekään selvää omista ajatuksistaan tai tunteistaan. Mistä hän tietää, mihin hänen kaiken aikaa kiihtyvät tunteensa lopulta johtavat.

Nyt sitten mennään! Taika lopettaa keskustelun ja kannustaa Urhon täyteen laukkaan.

Pian pölypilvi täyttää metsätien heidän perässään ja kavioiden tasainen kopina häviää metsän siimekseen.

Taikan keittiön ruokapöytä on vuorattu leikkuualustoilla, kulhoilla, veitsillä ja monenmoisilla ruoka-aineilla kokkailua varten. Ratsastusvaatteet ovat vaihtuneet suihkun jäljiltä rentoon kotiasuun, paitaan ja farkkuihin. Tuoreet vihannekset, chilit ja erilaiset yrtit sekä valkosipuli on ladottu suureen vatiin keskelle ruokapöytää. Viini on kaadettu laseihin ja radio soittaa tunnelmaan sopivaa musiikkia. Tänään on vuorossa idän makuja, tulista Thaikku-ruokaa. Kaksi leikkuulautaa on aseteltu vastakkaisille puolille ruokapöytää, molemmille omansa. He kohottavat viinilaseja, veitsi toisessa kädessä, valmiina kokkailutaistoon.

Tyttöjen illalle! Taika julistaa.

perjantaille, Terhi jatkaa huokaisten syvään.

Terhi on töissä päiväkodissa ja myös hänen viikkonsa on ollut kiireinen ja täynnä vilinää ja loputonta meteliä. Kiirettä, mutta hyvin toisella tapaa kuin Taikalla. Molemmille rauhallinen illanvietto sopii kuitenkin paremmin kuin hyvin ja tuo juuri oikeanlaista vastapainoa ja rauhoittumista rankan viikon jälkeen.

Katsotaanko netistä joku hyvä resepti vai sooloillaanko? Taika kysyy osoittaen pöydällä lojuvaa iPadiaan.

Sooloillaan, Terhi vastaa välittömästi nauraen.

He, he, jes!

Onko nämä tulisia? Terhi kysyy punainen chili kädessään, eikä jää odottamaan vastausta, ennen kuin jo rouskaisee pienikokoisesta chilistä reilunkokoisen palasen. Terhin silmät pyöristyvät jähmettyen kauhusta paikoilleen. Hän sylkäisee chilin suustaan lattialle.

Pth! Hemmetti, voi hemmetti! – shuu palaa! ja Terhi hamuaa vesilasia pöydältä, suu auki ja yrittää kauhoa kädellään ilmaa kohti suutaan.

Ei vettä pölvästi - odota! Taika estää Terhin aikeet pompaten ylös tuoliltaan ja juoksee kohti jääkaappia.

Maito räiskyy pitkin keittiön lattiaa ennen kuin se on lasissa ja Terhin ahmittavana polttavaan kitalakeensa.

"Apua, ha, haa! Taika nauraa katketakseen, kun Terhi vuoron perään haukkoo ilmaa kuin hengen hädässä ja kaataa maitoa suuhunsa.

Hemmetin hullu! Tuhoat meidän habanerot ennen kuin ainekset kerkeävät pannulle asti, Taika moittii nauraen.

Tämä ei sitten ollutkaan makea chili? Terhi kysyy puoliksi syöty chili kädessään ja työntää kielensä maitolasiin.

Neljännen maitolasillisen jälkeen tilanne on rauhoittunut niin paljon, että kanafileet vihdoin suhahtavat kuumalle pannulle. Terhi lisää hienoksi pilkotun valkosipulin ja pienen palan pilkottua chiliä perään.

He jatkavat maustamista Taikan sekoittaessa aineksia pannulla. He heittelevät pannulle vuoron perään omia lempimausteitaan täydentämään edellistä makua, minkä toinen olikaan valinnut omalla vuorollaan. Lopputulos on joka kerta erilainen ja makunautinto jää aina herkulliseksi arvoitukseksi.

Curry? - sitruunaruoho? – korianteri? He vuorottelevat, kysyen toisiltaan ja nyökkäävät hyväksyvästi toistensa ehdotuksille.

Ja tämä taiteellinen kokonaisuus sinetöidään purkillisella cocos kermaa, Taika toteaa lähes juhlallisesti kaataessaan kerman pannulle.

Kun ruokapöytä on siivottu kokkailun jäljiltä, katettuna kauniisti, kynttilät sytytetty, illallisesta nautiskelu voi alkaa. Viinin lämmittäessä poskia, rentoutunut olo kynttilän loisteessa, saa Taikan haaveilemaan romanttisesta parisuhteesta ja perheen perustamisesta.

Hänen biologinen kellonsa vääntää hänen ajatuksiaan väkisinkin siihen suuntaan. Se kun tuntuu kulkevan aikaa nopeammin. Samperin Henrik, rupeaa taas kummittelemaan hänen mielessä.

Haloo, Taika! Terhi koputtaa nyrkillä ilmaa hänen nenänsä edessä.

Miltä maistuu? hän kysyy havahduttaen Taikan haaveilun jostain kokkailevan Henrikin farkkujen takapuolen kohdilta.

Hmm... ihanaa! Ei saa sanaa suusta! Taika jatkaa naureskellen ja pyörittelee haarukkaa ilmassa. Jos nyt tunnustan – niin ehkä vähän mietiskelin Henrikiä.

Ha!

Terhi huudahtaa voitonriemuisesti silmät loistaen. Tiesin, että olet koukussa siihen juppipoikaan! Miksi et tee jotain asialle. – Pyydä sitä treffeille!

En missään nimessä! Taika tuhahtaa. Minä en pyydä ketään treffeille – minua pitää pyytää.

Pyh! – mitä vanhanaikaista roskaa. Millä vuosituhannella sinä elät nainen!

Hyvä se sinun on siinä huudella, kun et ole treffaillut ketään kokonaiseen vuosisataan!

Terhi on seurustellut jo lukion ensimmäisestä vuodesta asti saman miehen kanssa. He ovat Mikon kanssa olleet kihloissa ja asuneet yhdessä ties, kuinka ja kauan. Mikko on hyvä tyyppi ja kuin luotu Terhille. Hän on rauhallinen, harkitsevainen ja tasoittaa hyvin Terhin räiskyvää ja impulsiivista luonnetta.

Äh, ja se olisi aivan liian mutkikasta, Taika tuhahtaa. Haluan työskennellä Kivimäellä, enkä aio sotkea sitä millään romanssilla.

Niin. Olisi vain niin kiva, että sinäkin löytäisit jonkun hyvän tyypin elämääsi.

Kippis, sille! Taika kilauttaa lasiaan Terhin lasiin hymyssä suin.

Hän luottaa täydellisesti siihen, että oikea ihminen tulee vastaan sitten kun sen oikea aika on, vaikka pieni epäilys kalvaa, ettei kukaan häntä täältä vuokrakaksiosta tule noutamaan.

Ruoka on taivaallisen hyvää ja viinipullo on tyhjentynyt samaan tahtiin ruoka-astioiden kanssa. Heidän keskustelunsa rönsyilee aiheesta toiseen naurun täydentäessä jokaista lausettaan. Ilta on juuri odotusten mukainen ja olo täydellisen rentoutunut, kun Taika illan päätteeksi saattaa Terhin ulko-ovelle.

Menehän suoraan kotiin sitten, Taika on moittivinaan.

Heh! Näin teen. Nähdäänkö talleilla sunnuntaina?

Nähdään totta kai.

Taika seuraa keittiön ikkunasta, kun Terhi kävelee pihan yli kadulle, kunnes on päässyt kadunvarressa odottavan taksin kyytiin. Kun taksi lähtee Terhi mukanaan matkaan, Taika puhaltaa keittiönpöydällä olevat kynttilät sammuksiin ja korjaa likaiset astiat tiskialtaaseen odottamaan huomiseen.

Loput ruoista on jo nostettu jääkaappiin, kun hän haukottelee tyytyväisenä ja niin rentoutuneena, että päättää mennä saman tien nukkumaan. Työviikon nollaus on onnistunut täydellisesti. Viikko on vaatinut kuitenkin veronsa hänen pujahtaessa lähes puolinukuksissa sänkyyn, pelkän pussilakanan alle, lämpimän päivän lämmitettyä huoneen tukalan kuumaksi.

Armottomasta väsymyksestä huolimatta hänen ajatuksensa siirtyvät hänen tahdostaan viis veisaamatta Henrikiin, juuri ennen, kun hän vaipuu syvään uneen.

Luku 3

Raitiovaunu kaartaa pitkin Mannerheimintietä ja Taikan hymy ei tahdo hyytyä hänen kasvoiltaan, kun hän miettii viikon tapahtumia. Maanantaina oli sitten alkanut tapahtua. Henrik oli ilmestynyt yllättäen Taikan lounastauolla läheiseen ravintolaan, missä hänen on tapana käydä lounaalla. Henrik oli istunut hänen seuraansa ja heidän keskustelunsa oli lähtenyt sujumaan kuin itsestään. Kun lounas oli päättynyt, Henrik kysyi Taikalta saisiko hän soittaa hänelle. Ennen kuin hän huomasi vastustella ajatusta, hän oli jo myöntynyt typerä leveä hymy naamallaan.

Eikä hänen kauaa ollut tarvinnut odotella soittoa, joka oli tullut vielä saman iltana, heti hänen työpäivänsä päätyttyä. Sen jälkeen Henrik oli soitellut hänelle joka ikinen päivä. Keskusteltavaa heidän välillään tuntui riittävän ja Taikasta tuntui, että hän oli lyhyenä aikana kerennyt kertomaan Henrikille itsestään hyvin paljon. Henrik on erittäin hyvä keskustelukumppani ja on saanut Taikankin avautumaan itsestään, kuin huomaamatta. Terhi on ollut haltioissaan hänen puolesta, kun hän oli raportoinut yllättävää käännettä heidän kahden välillä.

Raitiovaunu pysähtyy Kisahallin pysäkille. Seuraava pysäkki taitaa olla minun. Taika nousee ratikasta ulos ja suuntaa kulkunsa kohden Henrikin antamaa osoitetta. Henrik oli tarjoutunut tulemaan hakemaan hänet kotoa asti, mutta näin on hänestä mukavampi. Henrikin asunto sijaitsee Eteläisessä Töölössä lähellä Helsingin ydintä. Käännyttyään Mannerheimintieltä poispain vievälle kadulle, muutaman käännöksen jälkeen hänen pitäisi olla perillä, Taika seuraa talojen numerointia keskittyneesti.

Numero kuusi. Tässä sen täytyy olla, Taika pysähtyy ruskean kellertävän kerrostalon eteen. Wau. Onpa hieno rakennus, Taika ihailee Jugendtyylisen talon ulkomuotoa. Talo on suorastaan linnamainen, talon kulmien pyöreiden päätyjen muistuttaessa linnantornia.

Alimpien kerrosten ikkunat ovat holvikaaren muotoiset, samoin kuin sisäpihalle johtava porttikonki. Muutamissa onnekkaassa asunnossa on pieni parveke ja osassa asunnoista kauniit erkkerit tuovat lisää monimuotoisuutta talon ilmeeseen.

Ei kyllä nykyiset betonilaatikot vedä tälle vertoja, Taika miettii ja kävelee sisään porttikongista, jonka rautaportti on hänen onnekseen auki.

Sisäpiha on pieni, mutta siihen on onnistuttu luomaan pieni vihreä keidas kauniine puutarhatuoleineen ja pöytineen. Taika löytää hakemansa rapun, pysähtyy sen eteen ja näppäilee Henrikin kertoman ovikoodin näyttötauluun. Hän astuu sisään rappuun ja pysähtyy ihastelemaan rapun arkkitehtuuria. Voisiko sievempää rappukäytävää löytää mistään! Hänen lapsuudessa lähiökerrostalossa rapun seiniä koristi korkeintaan jonkun kurittoman kakaran töherrys. Tämä rappu on jotain aivan muuta. Taika ohittaa rautahäkkiovisen hissin ja löytää rappuset toisen holvikaaren muotoisen sisäänkäynnin jälkeen. Rapun alaosa on maalattu vihreällä yläosan ollessa valkoinen. Niiden välissä on taitavasti vihreällä ja mustalla maalattu boordikuvio upean takorautaisen kaiteen antaessa vielä ripauksen lisää romanttista vaikutelmaa. Taika voisi jäädä ihailemaan rapun kaunista aulaa pidempäänkin, mutta matkan varsinainen tarkoitus saa hänet jatkamaan matkaa ja kiipeämään portaita rakennuksen ylimpään kerrokseen.

Kivimäki lukee ovessa kullanvärisessä nimikyltissä. Taika pysähtyy Henrikin oven taakse ja odottaa hetken tasatakseen hengityksensä.

Hän soittaa ovikelloa ennen kuin jännitys alkaa käydä sietämättömäksi. Ovi aukeaa välittömästi ja Henrikin hyväntuuliset komeat kasvot ilmestyvät ovenrakoon. Hitto, se näyttää vieläkin paremman näköiseltä Taika hämmästelee ja katsoo Henrikin ruskettuneita kasvonpiirteitä, muodikkaita farkkuja ja tiukkaa mustaa T-paitaa hänen päällään.

Tervetuloa! Henrik väläyttää hammasriviään hymyillessä hänelle leveästi.

Taika itse on pukeutunut hellepäivän kunniaksi Lontoosta aikoinaan tuomaansa lyhyeen mokkahameeseen ja valkoiseen hihattomaan paitapuseroon. Hänen auki jätetyt hiuksensa valuvat kiiltävinä pitkin selkää.

Tule sisään, Henrik siirtyy oven edestä ja näyttää tietä eteiseen.

Wau. Sama reaktio toistuu myös asunnon sisäpuolella. Eteinen on avara, korkean huonekorkeuden tuodessa siihen lisää tilantuntua. Katossa roikkuu upea kristallikruunu. Muuten tilassa on vain massiivinen ruskea antiikkinen lipasto, minimaalinen vaatenaulakko ja matala kenkäteline, jossa on vain kaksi paria kiiltäviä nahkakenkiä.

Upea kattokruunu, Taika ihailee ja riisuu valkoiset Adidaksen tennarinsa eteiseen Henrikin kenkäparien viereen. Henrik oli maininnut, että he lähtisivät yhdessä ulkoilemaan, joten hän oli katsonut viisaammaksi jättää korkokenkänsä kotiin. Henrik kuitenkin hymyilee hänelle leveästi.

Sinä näytät upealta, Henrikin katseessa on peittelemätöntä ihailua. Mennään sisään.

Koko asunto on todella valoisa runsaiden neliöidensä ja vaalean, lähes kokonaan valkoisen ja minimaalisen sisustuksen vuoksi. Henrik esittelee hänelle asuntoa. Olohuoneen keskellä on kaunis erkkeri, jossa jugendtyyliset suuret ikkunat muodostavat upean yksityiskohdan. Vaaleat ohuet silkkiverhot laskeutuvat kauniisti molemmin puolin ikkunarivistön päädyissä. Keskellä huonetta tummanharmaan Kashmir silkkimaton ympärillä kiertävät kaksi valkoista nahkasohvaa ja klassinen design sohvapöytä koristaa huoneen tyyliä niiden keskellä. Kaikkialla on kiiltävän puhdasta ja valkoista.

Oi! Sinä olet yksi onnekas, jolla on parveke! Taika huomaa olohuoneen sivulla olevan parvekkeen oven.

Joo, parveke on melko mukava lisä. Se aukeaa tuonne puiston suuntaan, pois kadun hälinästä, Henrik näyttää hänelle parvekkeelta avautuvaa maisemaa, joka näin keskellä kaupunkia ja kerrostaloaluetta on poikkeuksellisen vihreä.

Henrik jatkaa asunnon esittelykierrosta olohuoneen jatkeena olevaan keittiöön, joka jatkaa huoneiston tyyliä valkoisilla korkeakiiltokaapeilla ja ruokailu ryhmällä. Kahvikeitintä lukuun ottamatta Taika ei löydä kaappien tasojen pinnoilta yhden ainutta tavaraa. Eikä tahraa! hän laittaa hymyillen merkille. Joko Henrik ei koskaan kokkaa keittiössä tai on siivonnut hänen vierailunsa alta kaikki keittiövälineet pois näkyvistä. Asunto on erittäin kaunis, vaikka ehkä hieman liian kiiltävä ja valkoinen Taikan makuun.

Eteisestä löytyy kylpyhuone ja vessa - olohuoneen perältä mennään makuuhuoneeseen - ja keittiöstä pääsee vielä toiseen pieneen makuuhuoneeseen, jota olen pitänyt toimistona. Tästä näin", Henrik avaa suljetun huoneen oven, johon on sijoitettu ainoastaan tummanruskea jykevän näköinen kirjoituspöytä sekä muutama hylly, jotka ovat täynnä kirjoja.

Todella hieno asunto, Taika ihailee.

Kyllä tämä kelpaa, Henrik on vaatimaton. Otatko kahvia? Henrik kysyy. Keitin sen jo valmiiksi? He kävelevät keittiöön.

Kiitos, kyllä, Taika istuu keittiön pöydän ääreen.

Henrik nostaa kahvikupit pöytään ja kaataa kahvia.

Täällä on hyvin puhdasta, Taikaa hymyilyttää ja hän asettelee kuppinsa tarkasti pöytätabletin sisäpuolelle. Taidat joutua elämään rätti kiinni toisessa kädessä?

Henrik naurahtaa hänelle. Siivooja käy kerran viikossa.

Niin, tietysti. Ei hän oikeastaan edes osaisi kuvitella Henrikiä jynssäämässä asuntoa.

Mitä jos lähdetään ulos, kun ollaan juotu kahvit? Henrik ehdottaa.

Tullaan sitten vielä tänne takaisin ja minä voin viedä sinut illalla kotiin?

Kuulostaa kivalle, Taika hymyilee ja toivoo liikkeelläolon avulla pääsevänsä tästä typerästä jännityksestä.

Kadulle saavuttuaan Henrik näyttää suuntaa heidän takanaan.

Jos lähdetään tuonnepäin, voidaan kävellä merenrantaa, vaikka Seurasaaren suuntaan. Toisessa suunnassa voidaan lähteä kävelemään Töölönlahtea pitkin.

Henrikin asunto sijaitsee mahtavalla paikalla, ydinkeskustan kupeessa ja kuitenkin lähellä luontoa.

Lähdetään vaikka Töölönlahdelle, Taika valitsee.

He kulkevat puistoa pitkin rannan läheisyyteen, missä reitti on mukavan varjoinen suojaten heitä kuumimmalta auringon paahteelta. He kulkevat kävelytietä rennosti jutellen, tällä kertaa Taika enimmäkseen Henrikin juttuja kuunnellen. Kävelytie kiemurtelee Finlandia-talon takaa, heidän ollessa vain lyhyen kävelymatkan jälkeen keskellä ydinkeskustaa. Rautatieasema on täynnä kiireisiä kulkijoita tulossa tai menossa jonnekin. Henrik tarttuu nauraen hänen käteensä ja ohjaa hänet nopeasti ohi ihmismassan ja suuntaa seuraavaksi kohti Esplanadin puistoa. Puistossa ihmismäärä on vain hieman vähäisempi, turistien ollessa jo saapuneena lomailemaan ja tutkimaan pääkaupunkiseudun nähtävyyksiä. Henrik pitää yhä hänen kädestään kiinni, he tuntuvat näkevän ihmismäärästä huolimatta vain toisensa jatkaessaan kulkuaan puiston läpi aina Mantan patsaan ohitse kauppatorille. Torilla kaupankäynti käy vilkkaana ja sen yläpuolella parveilevat lokit haluaisivat saada siitä osansa.

Mitä jos mennään johonkin rauhalliseen paikkaan istumaan ja juomaan jotain? Henrik ehdottaa.

Hyvä idea, Taika pysähtyy ja silmäilee Esplanadin suuntaan sen tarjoamia lukuisia kahviloita terasseineen.

Käydään Suomenlinnassa? Henrik kuitenkin ehdottaa.

Suomenlinnassa? Taika ilahtuu ajatuksesta. Se olisi kivaa. En ole tainnutkaan käydä useampaan kesään siellä.

Soitan meille kyydin, Henrik kaivaa kännykkäänsä esille.

Tuosta menisi lautta, Taika osoittaa rantaan juuri saapunutta lauttaa, jonka laiturin kohdalla he juuri sopivasti seisovat. Näköjään jo viiden minuutin päästä.

Henrik vilkaisee lautalle jonottavaa ihmislaumaa epäilevästi ja vilkuilee vuoroin kännykkänsä näyttöä, etsien sen valikosta puhelinnumeroa.

Mennään nyt vaan. Ei tarvitse odotella kyytiä, Taika nauraa rohkaisevasti.

Henrik ei selvästi ole tottunut kulkemaan julkisilla kulkuvälineillä, olkoonkin kyse vain mantereen ja saaren välisestä lauttaliikenteestä.

Hyvä on, mennään, Henrik suostuu hymyillen.

Suomenlinnasta palaavien tyhjentyessä massana ulos lautasta he siirtyvät laiturilla odottavan ihmisvirran mukana lauttaan ja nousevat portaita pitkin sen toiseen kerrokseen.

Tuolla on tilaa, Taika ehdottaa osoittaen vapaita paikkoja penkkirivistöltä, mutta Henrik ohjaa hänet penkkien ohi aina lautan perälle asti, reunan viereen seisomaan. Hän laittaa kätensä Taikan ympäriltä reunalaidalle, josta hän pitää kiinni sulkien Taikan käsiensä sisäpuolelle.

Tässä on paljon mukavampi, Henrik supisee matalalla äänellä hänen korvaansa.

Kieltämättä! Henrikin läheisyys tuntuu rentouttavalta, vaikkakin samanaikaisesti hyvin jännittävältä.

Kun lautta lähtee liikkeelle, Taika kääntyy selin Henrikiin, katse käännettynä yli laidan heidän ihaillessa kimmeltävää merta ja taakse horisonttiin jäävää Helsinkiä. Henrik painautuu tiiviimmin Taikaa vasten ja hänen hengityksensä tuntuu lämpimältä Taikan hiuksissa. Taikan keho rekisteröi jokaisen Henrikin lähettämän viestin ja tuntee jäntevän lihaksikkaan vartalon jokaisella aistillaan. Suurkirkko ja Helsingin tuttujen rakennusten siluetit jäävät kauniiksi taustaksi heidän edetessä lokkien siivittäessä heidän matkaansa lautan takaosan välittömässä läheisyydessä.

Matka ei kestä montaakaan minuuttia, vaikka Taikaa ei olisi haitannut hieman pidempään nauttia Henrikin läheisyydestä ja käsivarsien suomasta turvasta hänen ympärillään. Taika kääntyy kohti lautan rantautumista odottavaa joukkoa Henrikin yhä tiiviissä otteessa. Taika on hyvin lähellä Henrikiä, kun heidän katseensa kohtaavat. Henrik katsoo syvälle hänen silmiinsä, kun hänen huulensa lähenevät Taikan huulia. Hetki on täydellinen, kun heidän huulensa koskettavat kevyesti toisiaan.

Ensisuudelma jää kuitenkin lyhyeksi, kun lauma japanilaisturisteja ohittaa heidät yhtenä suurena ryppäänä, eikä heidän auta muuta, kuin mennä virran mukana kohti alas kulkevia portaita. Nauraen he antavat muiden mennä edeltään portaita alas ja tulevat lopulta itse joukon viimeisenä ulos lautasta.

No, sinä selvisit koettelemuksesta, Taika kiusoittelee Henrikiä.

Sehän oli oikein mukava kyyti. Ei mitään valittamista, Henrikin katse on merkitsevä hänen ottaessa Taikaa kädestä kiinni.

He lähtevät nauraen kävelemään Suomenlinnan portista sisään pitkin mukulakivillä päällystettyä katua. Taika kiittää itseään, että valitsi sittenkin tennarit jalkaansa.

Suomenlinna käynnistää aina hänen mielikuvituksensa liikkeelle astuessaan sen mukulakivin vuoratuille kaduille. Hän miettii, kuinka aikoinaan tätä samaa tietä ovat kulkeneet naiset leveissä hameissaan, miehet koreissa puvuissaan ja peruukeissaan vankkojen hevosvaljakoiden vetämänä. Tuskin elämä vuosisatoja sitten oli aivan niin ruusunpunaista, mikä hänen mielikuvituksessaan elää linnanneito tarinoineen ja romanttisine kuvineen, saaren nähtyä niin Ruotsin kuin Venäjän vallan alaisia tarinankäänteitä ennen merilinnoituksen siirtymistä Suomalaisille. He suuntaavat kohti Kustaanmiekkaa, kävellen Iso Mustasaareen ja jatkavat verkkaista kulkuaan aina Susisaareen saakka.

He nauttivat auringosta, humaltuen toistensa seurasta ihaillen vanhoja rakennuksia ja linnanraunioita, typerästi hymyillen, joka vain vastarakastuneiden kasvoilta voi löytyä.

Juotava voisi nyt maistua.

Mennään Walhallaan. Se tulee vastaan pienen matkan päästä, Henrik ehdottaa.

He jatkavat matkaa ohittaen suuren nurmikkoalueen, missä muutamat seurueet ovat nauttimassa piknikistä eväineen, lasten juoksennellessa pitkin nurmikkoa. Vanhat muistot välähtävät elävästi mieleen, kun Taika muistaa monet nuoruuden kesäpäivät; kuinka he olivat juuri tuossa samaisella nurmialueella Terhin ja muiden ystäviensä kanssa levittäneet suuret vilttinsä nurmikolle ja istuskelivat nauttien kesästä ja nuoruuden huumasta aina iltamyöhään asti. He olivat kuunnelleet musiikkia, heitelleet ajankuluksi frisbeetä, humaltuivat oluesta, kesästä ja rakkaudesta. Se oli ihanaa aikaa.

Taika katsoo Henrikiä ja tuntee samaa ihastumisen kuplivaa tunnetta. Juuri nyt hän on kuitenkin tässä hetkessä ja paikassa kaikkein mieluiten.

He saapuvat ravintolan terassille, ottavat suosiolla paikat korkean muurin suomasta varjosta ja istuvat vierekkäin suuren aurinkovarjon alle. Henrik tilaa heille lasilliset viileää valkoviiniä ja herkulliset katkarapuvoileivät.

Skool, Henrik kohottaa lasiaan.

Skool, Taika vastaa hymyillen.

Pidän ensi viikonloppuna ystävilleni pienet juhlat veneellä, Henrik kertoo samalla, kun tarjoilija tuo voileivät pöytään. Tulisitko minun aveciksi mukaan?

Veneelle? Taika ilahtuu kutsusta.

Niin, minulla on vene Kaivopuiston rannassa. Lähinnä käytän sitä pieniä kutsuja varten liiketuttavieni tapaamiseen. Vieraat ovat vanhoja opiskelukavereitani, mutta teemme nykyään myös bisnestä yhdessä. Tämä on sellainen puoliksi kaveri-ilta ja vain vähän työjuttuja, Henrik hymyilee valloittavasti valkoinen hammasrivistö loistaen.

Kiitos. Se voisi olla mukavaa.

Hienoa! Se on sitten sovittu, Henrik ei jää odottamaan Taikan epäröintiä. Juhlat alkavat lauantaina kello kuusi. Haen sinut puoli viideltä, niin kerkeän näyttämään sinulle paikat veneellä ennen kuin vieraat tulevat.

Kuulostaa hauskalle. Sovitaan niin.

Hän ei olekaan koskaan ollut juhlissa, jotka järjestettäisiin veneellä. Laivaristeilyt nyt ovat aivan toinen juttu.

Se ei taida ihan pieni purkki olla, kun sinne mahtuu useampi henkilö juhlimaan,

Henrik nauraa. No, ei se ihan pieni ole, mutta ei mikään suurikaan. Meitä on nyt kolme pariskuntaa, yhteensä kuusi henkilöä.

Taikaa hymyilyttää Henrikin kutsuessa heitä pariskunnaksi.

Se on aivan rento tilaisuus, Henrik vakuuttaa, kuin aavistaen Taikaan hiipuvan jännityksen.

Päivä on ollut tähän mennessä ehdottomasti koko kesän paras. Taika hymyilee onnellisena.

Tilaan kotimatkalle meille kyydin. Päästään suorinta tietä kotiin, Henrik kaivaa kännykkänsä esille ja selaa numerovalikkoa.

Se sopii hyvin, Taika hymyilee tyytyväisenä, ettei heidän tarvitse kävellä samaa reittiä takaisin.

Heidän saapuessa Kuninkaanportin laiturille urheilullinen muskelivene on jo odottamassa heitä. Henrik tervehtii hänelle selvästi tuttua kuljettajaa ja ohjaa hänet istumaan veneen perälle. Tiukkaan T-paitaan ja polvipituisiin shortseihin pukeutunut bodarin näköinen mies lippalakissaan ja aurinkolaseissaan ei kysele sen enempää heidän määränpäätä, vaan ampaisee saman tien liikkeelle.

Suomenlinnan muurit siirtyvät horisonttiin nopealla tahdilla veneen kulkiessa vauhdikkaasti eteenpäin. Vauhti on tulomatkaa huomattavasti nopeampi, veneen pomppiessa kevyesti eteenpäin ja veden pärskyessä sen laidoilta poispäin. Henrik pitää hänestä tukevasti kiinni ja vetää häntä lähemmäksi itseään suojaten tuulelta, minkä vauhti saa aikaiseksi. Kenenkään nyt häiritsemättä heitä Henrik painaa huulensa hänen omiinsa ja suutelee häntä. Heidän suudelmansa vaihtelee hellästä tutustumisesta, kiihkeän intohimoiseen, eikä heillä ole enää minkäänlaista tietoa takanaan vaihtuvasta maisemasta. He nauttivat antaumuksella toisistaan ja havahtuvat vasta, kun veneen vauhti hiljenee ja lopulta tömähtää kevyesti laituria vasten heidän saapuessa perille Töölön venesatamaan lähelle Henrikin asuntoa. He irtaantuvat vastahakoisesti hymyillen toisistaan.

Taidetaan olla perillä.

He nauravat ja Henrik auttaa Taikan veneestä laiturille. Henrik vaihtaa muutaman sanan veneen kuljettajan kanssa, ennen kuin nousee laiturille Taikan viereen ja vetää Taikan uudelleen lähelleen tiiviiseen otteeseen.

Kiitos mahtavasta päivästä.

Kiitos itsellesi kaunis, ihana Taika, Henrik kuiskaa.

He lähtevät kulkemaan pitkin laituria Henrikin asuntoa kohden käsi kädessä, auringon ja rakastumisen kuumottaessa heidän välillään.

Luku 4

Taika on juuri tullut suihkusta ja on aloittanut valmistautumista iltaa varten. Hän hermoilee tulevaa iltaa ja ravaa sekoillen ympäri asuntoaan etsiessään tarvittavaa arsenaalia hiuksia ja meikkiä varten. Peili, meikit, siveltimet, hajuvesi ja muut tarvittavat välineet ovat kasattuna pöydälle ikkunan eteen, mihin luonnonvalo tarjoaa parhaan valaistuksen valmistautuakseen täydelliseen iltaan. Taika napauttaa stereot päälle tuomaan sopivaa tunnelmaa ja kaataa lasillisen punaviiniä tasoittamaan pahinta jännitystä. Menevä musiikki saa hänen olonsa rentoutumaan ja hänen lantionsa alkaa heijaamaan musiikin tahdissa samalla kun fööni pärähtää huutamaan kilpaa radion kanssa ja biisin sanat kumpuavat ulos hänen hoilaavasta suustaan. Hän kuivaa pitkät hiuksensa kevyille kiharoille ja viimeistelee taidokkaan nutturakampauksen hopeisella soljella.

Heidän Suomenlinnan retkensä jälkeen hän oli ollut hermoraunio miettiessään, mitä ihmettä hän pukisi päällensä. Ja miten niin hän tulisi paikalle vain kauniina omana itsenään. Henrik sanat olivat olleet letkeät, mutta mitä hittoa sekin mahtoi oikeasti tarkoittaa? Taikalla ei ollut asiasta aavistustakaan. Kyse oli juhlista, eikä hän ollut aivan vakuuttunut olivatko ne enemmän illanistujaiset kavereiden kesken vai oliko vieraat Henrikin asiakkaita? Molempia, hän oli tainnut sanoa. Ei hän mitään jakkupukua kuitenkaan voinut veneelle pukea. Asia oli tehdä hänet sekopäiseksi. Hän oli sovittanut viikon mittaan, vaikka kuinka monet eri housut ja hameen erilaisten juhlatoppien ja tunikoiden kanssa. Muutamat hameet ja mekot olivat yhä kasassa hänen sängyllään hurjan vaatteidenvaihto-operaation jäljiltä.

Hänen vaateongelmansa ja sen pähkäily, oliko hän valinnut sopivan asun vai