Vapaa mieli: Uskonnon- ja mielipiteenvapaus mielenterveyden järkkyessä

Oman tietämättömyytensä tunteminen on parasta tietoa.

Sellaisen tiedon puute on tautia.

Jos vain joku pitää sitä tautina, paranee hän siitä.

Viisas on vapaa tästä taudista.

Hän tietää mitä se on ja on vapaa siitä.

Tao Te King, luku 71

Ihmiset ovat kuin virtoja: vesi on kaikissa samanlaista ja kaikkialla on samaa vettä, mutta jokainen joki on milloin kapea ja nopea, milloin leveä ja hiljainen, milloin puhdas ja kylmä tai samea ja lämpöinen. Niin ovat ihmisetkin. Jokainen ihminen kätkee itseensä kaikkien inhimillisten ominaisuuksien alkiot ja toisinaan tulevat näkyviin toiset, toisinaan taas toiset, joten ihminen usein näyttää muuttuneen, vaikka hän itse asiassa on pysynyt aivan samana.

Leo Tolstoi: Ylösnousemus, luku LIX

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

- - Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

Matt 5: 1–2, 22b

Sisältö

Mari Stenlund: Oikeuksia, ei vastakkainasettelua

frithiof: Minun tarinani

Mari Stenlund: Hulluutta vai hurskautta? Todellisuusnäkemysten käsitteellistä erottelua

Johdanto

Ensimmäinen psykoottisuuden kriteeri: näkemyksen irrationaalisuus

Toinen psykoottisuuden kriteeri: heikentynyt hyvinvointi

Kolmas psykoottisuuden kriteeri: yhteisö ei jaa näkemystä

Arvosidonnaisuuden puolustus

Murmeli: Hengellinen elämä ja sen tärkeys mielenterveyden järkkyessä

Mari Stenlund: Kolme eri käsitystä uskonnon- ja mielipiteenvapaudesta

Uskonnon- ja mielipiteenvapaus negatiivisena vapautena

Uskonnon- ja mielipiteenvapaus autenttisuutena

Uskonnon- ja mielipiteenvapaus valmiuksina

Uudempaa maailmaa toivoo Joni: Silmänreikiä tynnyrissä

Mari Stenlund: Uskonnon- ja mielipiteenvapaus psykiatrisessa hoidossa ja yhteiskunnassa

Haasteellinen ja tärkeä psyykenlääkekeskustelu

Kun potilaalla on mielipiteitä

Haasteena hullun leima

Juridiikkaa vai etiikka?

Erityislasten äiti: Kokemukseni ja näkemykseni uskonnon- ja mielipiteenvapaudesta

Mari Stenlund: Arvoperustainen postpsykiatria oikeuksia turvaamassa?

Kirjallisuus

Mari Stenlund

Oikeuksia, ei

vastakkainasettelua

Siis kysehän on siitä, ettei minulla ole mielipiteenvapautta, selvittää psykiatrinen potilas. Hän on joutunut psykiatriseen hoitoon siksi, että hänen ajatuksiaan ja uskomuksiaan on pidetty kummallisina. Lisäksi hoitopäätöksen tehneet ihmiset ovat arvioineet, että noihin ajatuksiin ja uskomuksiin perustuva toiminta saattaa uhata häntä itseään tai mahdollisesti myös muita ihmisiä. Hoidossa hänet on pakotettu ottamaan hänen epämukaviksi kokemiaan lääkkeitä, joilla on pyritty lieventämään hänen kummallisia ajatuksiaan ja uskomuksiaan. Kuulemma sairaalasta on päässyt pois vasta, kun on oppinut esittämään olevansa samaa mieltä psykiatrin kanssa. Kannattaa vähintäänkin näytellä sairaudentuntoista, kertoo potilas kokemuksestaan.

Mitä on oikeus uskoa? Milloin tarvitaan apua? Mihin toisessa ihmisessä saadaan vaikuttaa ja millä keinoilla? Miten ihmisen uskonnon- ja mielipiteenvapautta voidaan tukea? Tässä kirjassa tarjotaan välineitä näiden kysymysten pohtimiseen.

Keskustelu psykiatrisen potilaan vapaudesta on toteutunut usein vastakkainasettelun kautta. Yhtäältä on esitetty, että psykiatriassa rajoitetaan potilaan uskonnon- ja mielipiteenvapautta.¹ Osa psykiatristen potilaiden oikeuksiin havahtuneista on innostunut antipsykiatriasta. Thomas Szasz esitti 1970-luvulla, että psykiatria on pohjimmiltaan uskonnollista ja että skitsofrenia on psykiatrisen uskontokunnan pyhä symboli ja mielisairaus myytti.² Ronald Laing pyrki ymmärtämään psykoottisen kokemistavan mielekkyyttä ja puhui yksilön psykiatristen diagnoosien sijaan yhteisön hulluudesta, joka on yksilön sairastumisen taustalla.³ Suomessa Szaszin antipsykiatrisia näkemyksiä on tuonut esiin esimerkiksi Jyri Puhakainen.⁴ Kriittisiä näkemyksiä ovat muotoilleet myös Lauri Rauhala ja Martti Siirala.⁵

Toisaalta voidaan väittää, että psykiatriassa pyritään lisäämään uskonnon- ja mielipiteenvapautta vapauttamalla potilas psykoosin vallan alaisuudesta. Hyvin monet ovat saaneet apua psykiatrian saralla, ja psykiatrisen hoitohenkilökunnan tavoitteena on nimenomaan potilaan auttaminen. Usein ajatellaan, että mielenterveyden järkkyessä ihmisen uskomukset ja ajatukset vääristyvät, ja hän lakkaa olemasta oma itsensä tai itseään määräävä henkilö.⁶ Psykoottinen ihminen voidaankin määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon, jossa hänen harhaluulojansa pyritään lieventämään tai poistamaan antipsykoosilääkityksellä. Lääkitystä voidaan antaa myös potilaan mahdollisesta vastustuksesta huolimatta perusteina potilaan paras ja hoidon tarve.⁷ Mielen sairaus saatetaan nähdä yhteisenä vihollisena, jota pidetään kurissa psykiatrisen hoidon avulla, ja ihmiset kokevat saavansa omaa elämäänsä haltuun.

Viime vuosina psykiatrisesta hoidosta, sen haasteista ja potilaiden itsemääräämisestä on keskusteltu varsin paljon. Psykiatriakriittisyys on nostanut päätään amerikkalaisen Mad in America -liikkeen levittyä myös Suomeen.⁸ Kriittisissä keskusteluissa ovat puhuttaneet erityisesti psyykenlääkehoidon ja -tutkimusten ongelmat, mutta tätäkin keskustelua näyttää leimaavan vastakkainasettelu. On luontevaa yhtyä Jani Kaaron näkemykseen, jonka mukaan valtavirran psykiatrien ja psykiatrien vastustajien välillä on syvä juopa.⁹

Myös tämän kirjaprojektin kuluessa on käynyt selväksi, ettei psykiatrisen diagnoosin saaneen ihmisen uskonnon- ja mielipiteenvapaudesta ole olemassa selvää konsensusta. Tähän kirjaan kirjoittaneet ja käsikirjoitusta kommentoineet ovat asioista keskenään osittain eri mieltä, ja erimielisyys voi olla niinkin syvällä tasolla kuin siinä, kuka tai mikä oikeastaan on kenenkin mielestä sairas: diagnoosin saanut potilas vai psykiatrinen systeemi, joka käyttää valtaa luokittelemalla ihmisiä diagnoosien avulla.

Ei ole ihme, että antipsykiatrisilla ajatuksilla on kannatusta, sillä ne ovat selkeitä ja niissä sanoitetaan varsin hyvin sitä posketonta valtakuviota, josta joillakin psykiatrisessa hoidossa olleilla on omakohtaista kokemusta. Vaikka ei omaksuisikaan antipsykiatrista kantaa, on silti myönnettävä, että psykiatriaa voidaan käyttää myös väärin. Tiedetään, että esimerkiksi entisessä Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa toisinajattelijoita ja joitakin uskonnollisia vähemmistöjä diagnosoitiin ja passitettiin hoidon piiriin¹⁰.

On myös huomattava, ettei pyrkimys hyvään takaa sitä, että toiminta sinänsä on hyvää. Psykiatrian saralla saatetaan toisinaan aiheuttaa suurta vahinkoa, vaikka kuinka tavoiteltaisiin potilaan parasta. Psykiatrian historia on surullisen kuuluisa ihmiset toimintakyvyttömiksi saattaneista lobotomioista, ja monella psykiatrisella potilaalla on tänä päivänäkin vihaista sanottavaa valtaa pitävien hyvistä pyrkimyksistä. Toisaalta monet potilaat ovat syvästi kiitollisia saamastaan huolenpidosta elämänsä raskaina vaiheina, jolloin heidän kykynsä pitää huolta itsestään on ollut alentunut. Tahdosta riippumattomassa hoidossa olleista suuri osa on jälkikäteen arvioinut hyötyneensä hoidosta.¹¹ Tästä näkökulmasta katsottuna antipsykiatrinen lähestymistapa, joka pahimmillaan jättää ihmiset oman onnensa nojaan, voi vaikuttaa jopa julmalta ja välinpitämättömältä.

Edellä kuvattu vastakkainasettelu saattaa jättää kuitenkin varjoonsa lähestymistapoja ja näkökulmia, jotka olisivat psykiatrisen potilaan oikeuksien toteutumisen kannalta mielekkäitä. Uskonnon- ja mielipiteenvapauden kannalta on kiinnostavaa esimerkiksi se, että psykiatrisista ongelmista kärsiviä halutaan suojella epäterveeltä uskonnollisuudelta ja ideologiselta vallankäytöltä. Haavoittuvassa tilassa olevien suojelemisen kääntöpuolella on kuitenkin riski, että keskustelun tila kapenee ja pinnallistuu. Psykiatrinen hoitohenkilökunta ja potilaan omaiset saattavat ohittaa potilaan eksistentiaaliset pohdinnat ja ohjata keskusteluja kepeämpiin aiheisiin. Joihinkin mielenterveysyksikköihin on myös kehitetty sääntöjä, jotka kieltävät uskonnosta ja politiikasta puhumisen. Mielenterveyden järkkyessä ihmisen asema sosiaalisissa yhteisöissään saattaa myös muuttua. Kun ihmisellä on psykiatrinen diagnoosi ja häntä on hoidettu psykiatrisessa sairaalassa, eivät muut välttämättä jaksa ottaa hänen ajatuksiaan elämästä, Jumalasta ja ihmisyydestä vakavasti. Tässä kirjassa tuodaan esiin näkökulmia myös näihin haasteisiin, vaikkei niihin luultavasti olekaan olemassa yksinkertaisia tai aina ja kaikkialla toimivia ratkaisuja.

Olen tutkinut erityisesti psykoottisten ihmisten uskonnon- ja mielipiteenvapauteen liittyviä kysymyksiä vuosien ajan ja kirjoittanut pro gradun ja väitöskirjan lisäksi aiheesta myös tieteellisiä artikkeleita ja yleistajuisia kirjoituksia. Viime vuosina olen myös kehittänyt uudenlaista tutkimusmetodia mielenterveyden kokemusasiantuntijoiden osallistamiseksi tutkimustyöhön¹². Nyt käsillä olevassa kirjassa kokoan yhteen tekemääni tutkimusta samalla päivittäen, tiivistäen ja yleistajuistaen sitä sekä tekemällä yhteistyötä mielenterveyden kokemusasiantuntijoiden kanssa. Olen saanut kirjoittamieni artikkeleiden käsikirjoituksiin kokemusasiantuntijoilta palautetta, jota olen ottanut huomioon kirjan viimeistelyprosessissa. Kokemusasiantuntijat ovat myös kertoneet omista kokemuksistaan ja käsityksistään kirjoituksissaan, jotka vuorottelevat artikkeleideni kanssa.

Kokemusasiantuntijoiden kirjoitukset yhdessä tutkimukseen perustuvien artikkeleiden kanssa valaisevat kysymystä uskonnon- ja mielipiteenvapaudesta ja auttavat näkemään, kuinka vaikeasta asiasta on pohjimmiltaan kysymys. Vuosien tutkimisesta huolimatta kysymys mielenterveydeltään järkkyneiden ihmisten uskonnon- ja mielipiteenvapaudesta on edelleenkin haasteellinen eikä suinkaan ratkaistu. Toivon kuitenkin, että Vapaa mieli -kirja auttaa mielenterveyden palveluja käyttäviä, mielenterveystyössä työskenteleviä, aihepiiriä tutkivia ja oman tai läheisen uskonnon- ja mielipiteenvapauden ja sen rajojen kanssa hämmentyneitä ihmisiä pohtimaan, mitä nämä oikeudet pohjimmiltaan suojaavat ja mitä olisi tehtävissä, jotta uskonnon- ja mielipiteenvapaus voisivat olla entistä aidommin kaikkien ihmisten oikeuksia.

Pelkkien vastakkainasettelujen sijaan tässä kirjassa etsitään tilaa, jossa uskonnon- ja mielipiteenvapaudesta voidaan keskustella ja jossa erilaisia kantoja edustavat voivat kohdata. Samalla on kuitenkin todettava, että tällainen keskusteluyritys on hauras ja hämmentävä. Vaikka pyrkimyksenä olisikin vääränlaisten valta-asetelmien purkaminen, emme pääse niistä täysin eroon. Esimerkiksi itse koulutettuna ja tutkimustyötä tehneenä olen kirjoittajana eri asemassa kuin ihminen, joka kertoo uskonnon- ja mielipiteenvapautensa hauraudesta oman kokemuksensa pohjalta. Kirjoitan artikkelini omalla nimelläni, mikä periaatteessa mahdollistaa tunnustuksen saamisen. Olen myös käyttänyt erityistä valtaa ja kantanut