Ohdakemaa 5: Kaksi ritaria

Omalle laumalleni ja hengenheimolaisille,

isille, jotka eivät hylkää pienokaisiaan,

kumppaneille, jotka eivät hylkää toisiaan,

tämän maailman ahtauteen kyllästyneille,

kaikille, jotka rakastavat luokittelematta,

enemmän sisäistä kuin ulkoista ihmistä.

Kaikkeuden Luojalle kunniaksi,

kenties siemeneksi,

jolle Luoja antakoon kasvun,

jos niin tahtoo,

rikkakasviksi massaviihteen peltoon.

JELISEPA WILLEFINTYTÄR

KERTOO

Sisällysluettelo

Luku I

Luku II

Luku III

Luku IV

Luku V

Luku VI

Luku VII

Luku VIII

Luku IX

Luku X

LUKU I

Oli kulunut jo pitkälti toista kuukautta siitä, kun isäni Willef, Pohjoisen Ruhtinaskunnan ruhtinas, oli vastoin kaikkien odotuksia ja minun henkilökohtaisia pelkojani kihlannut minut Nathanael Esaielinpojalle; eli Narrille, jolla nimellä olin häntä tottunut kutsumaan. Kihlaehdot olivat sulhaseni taustaan ja olosuhteisiin nähden sangen kohtuulliset, mutta minun näkökulmastani liian ankarat ja kärsivällisyyttäni koettelevat. Heti kihlauksemme julkistamisen jälkeen olin joutunut kärsimään viikkoja erossa Narrista, kun hän oli osallistunut puolustusmuurin rakentamiseen Molcavarathian vastaisella rajalla. Työvelvollisuuden suoritettuaan hän oli käynyt tervehtimässä minua kuninkaanlinnassa, ja tuon varsin lyhyen tapaamisen jälkeen hän oli matkannut suoraan Ristikallion linnaan, ystävänsä Josia seuranaan, aloittaakseen vaatimattoman perintölinnansa kunnostustyöt, kuten kihlaehtoihimme kuului.

Isäni ei ollut kiirehtinyt lähettämään minua Naisyhteisöön, vaikka hän olikin asettanut toiseksi ehdoksi kihlauksellemme sen, että minä majailisin siveästi Naisyhteisössä ja Narri taas viettäisi aikaansa Vaeltajaveljien seurassa. Olin jo ehtinyt jopa hieman odotella, milloin isä lähettäisi minut matkaan Itäiseen Vuoristoon, koska Naisyhteisö oli sentään suhteellisen lähellä Ristikallion linnaa. Narri olisi voinut käydä minua tervehtimässä paljon helpommin ja useammin siellä kuin kuninkaanlinnassa.

Didrik Didrikinpojan yllättävä kuolema kuitenkin sekoitti hetkeksi muittenkin kuin vain hänen puolisonsa, ystäväni Melosina Joshuantyttären elämän. Se järkytti minuakin odottamattoman paljon, vaikken todellakaan ollut Didrikistä pitänytkään, päinvastoin. Melosina, joka odotti lasta Didrikille, halusi omista syistään lähteä pois kuninkaanlinnasta, vaikka matkustaminen hänen tilassaan oli jokseenkin riskialtista. Melosina suostui ajatukseen asettua joksikin aikaa seurakseni Naisyhteisöön, mikä hieman helpotti sitä hirveää tosiasiaa, että minun pitäisi kotiutua sinne pidemmäksikin aikaa. Matkustimme siis Itäiseen Vuoristoon kuningas Rodolfin palveluksessa olevan Vaeltajasoturi Jaechimin ja muun seurueemme saattelemana.

Naisyhteisön portilla meitä odotti kuitenkin yllätys. Yhteisön johtaja ei halunnutkaan ottaa meitä vastaan muurien sisäpuolelle, koska maineemme oli hänen mielestään liian epämääräinen. Tietty nuori neito oli arvatenkin juorunnut meistä kaikenlaista enemmän tai vähemmän todenmukaista, minkä vuoksi meidän ajateltiin aiheuttavan liiaksi levottomuutta nuhteettomien neitojen keskuudessa. Kun sitten hämmentyneinä pohdimme, palaisimmeko kuninkaanlinnaan vai menisimmekö jonnekin majataloon, Melosina ehdotti, että menisimme hänen äitinsä lapsuudenkotiin, eli Narrin vieraiksi. Jaechim suostui hänen ehdotukseensa, koska hänkään ei keksinyt sillä hetkellä parempaakaan vaihtoehtoa, ja niinpä päädyimme seurueemme kanssa Ristikallion linnaan, kihlattuni luo. Tuossa vaiheessa myönsin Melosinalle olevani suorastaan kiitollinen Adeliza Reuelintyttärelle, joka luultavasti oli suurin syypää siihen, ettei meitä huolittu oleskelemaan Naisyhteisössä.

Tuon ennalta-arvaamattoman käänteen ansiosta olin saanut majailla Ristikallion linnassa jo useamman päivän, tosin jokseenkin huonon omantunnon vallassa, koska olin siellä ilman isäni lupaa. Olin tuskastunut ja epätietoinen siitä, minne isäni minut lähettäisi säilöön, kunhan hän saisi tietää, ettei minua huolittukaan Naisyhteisön sisäpuolelle. Olin kyllä ensi alkuun iloinnut mahdollisuudesta majailla pidempäänkin Ristikallion linnassa ja oleskella Narrin seurassa, mutta hänkin näytti potevan jotenkin epämääräisen huonoa omatuntoa. Sen lisäksi Narri oli jo noina muutamina päivinä osoittanut olevansa edelleen turhan ja lapsellisen mustasukkainen Josian takia, vaikkei Josia ollut edes paikalla.

Enkä ollut osannut arvata sitäkään, että Narrin ärsyttävä ystävä, ritari Rikard Rikardinpoika, tulisi yllätysvierailulle Ristikallion linnaan. Narrilla ja hänen rakkaalla ystävällään oli selvästikin jotakin salamyhkäistä tekemistä keskenään. He viipyilivät toistensa seurassa epäilyttävän paljon ja puhelivat keskenään kaikennäköistä sellaista, mistä Narri ei halunnut minulle kertoa, vaikka siitä kyselinkin. Narri antoi ymmärtää, että tuossa kaikessa salamyhkäisyydessä olisi kyse muka jostakin sellaisesta, mikä ei koskisi mitenkään minua, mutta tietyt huomioni ja kyseisestä Rikardista kuulemani asiat antoivat syyn epäillä, että hänellä oli jotakin salattavaa nimenomaan minulta.

Olin sitä paitsi nähnyt, miten Rikard hyvästeli Narrin lähtiessään vierailultaan Ristikallion linnasta. Vaikka linnakkeen portille olikin jonkin verran matkaa salin ikkunasta, olin varma, että Rikard oli syleillyt Narria ja jopa suudellut tätä, ainakin poskelle, ellei sitten jopa suulle. Asia oli sen verran kiusaannuttava, etten ollut viitsinyt kysyä tapahtuneesta Narrilta suoraan. Mutta jos kyse olisi ollut vain heidän keskinäisestä vitsistään tai Rikardin aloitteesta tapahtuneesta hellyydenosoituksesta, miksei Narri ollut kertonut siitä minulle mitään? Yrittikö hän muka vain suojella ystäväänsä minun paheksunnaltani?

Tuona lyhyenä aikana, jonka olin viipynyt Ristikallion linnassa, eli muutamana päivänä, olimme riidelleet jo parikin kertaa niin pahoin, että olin jäänyt itkemään surkeana tai raivoissani, kun Narri oli poistunut seurastani kiivastuneena. Nuo riidat olivat liittyneet Josiaan ja siihen, miten minun pitäisi tähän suhtautua. Syystä tai toisesta Narri kuvitteli edelleen, että voisin muka ihastua Josiaan uudelleen. Olin asiasta todella närkästynyt, mutta myös huolissani; etenkin Narrin huonommuudentunteista ja vaikeudesta luottaa minun tunteisiini. Mutta toisaalta mietin, oliko hänen hermoilujensa taustalla huono omatunto. Jos hän itse olikin minulle epärehellinen, hänen olisi helppo kuvitella minun olevan yhtä kiero, ja ehkä minun kierouteni helpottaisi hänen tunnontuskiaan…

Pari kertaa olin miettinyt sitäkin, mahtoiko Narri ihailla serkkunsa Melosinan ulkonäköä, koska tämähän muistutti jonkin verran Josiaa. Mutta sitä en ollut osannut kuvitella, että kyse voisi olla jostakin sellaisesta, mitä olin alkanut epäillä Rikardin tultua Narrin luo. Sitä paitsi, eihän Rikard kai ollut edes tiennyt etukäteen, että myös minä olisin Narrin luona. Hän ei siis ollut tullut tervehtimään Narria ja tämän kihlattua, kuten hän kenties hädissään valehteli, vaan hän oli saattanut olettaa, että tapaisi pelkästään Narrin. Ellen minä olisi ollut Narrin luona, Rikard olisi saanut oleilla rakkaan ystävänsä vieraana niin monta päivää kuin halusi. Ehkä Rikard olikin lähtenyt pois pikemmin kuin alun perin aikoi, koska minä olin häirinnyt hänen viihtymistään Narrin luona…

Nuo epämääräiset luulotteluni vaivasivat minua aivan liikaa, joten päätin ottaa keinolla millä hyvänsä selville, mitä Narrin ja Rikardin välillä oli tapahtunut ennen kuin Rikard oli lähtenyt Ristikallion linnasta. En vain oikein tiennyt, mistä olisin moisen selvittelyn aloittanut. En oikeastaan voinut kysyä asiaa suoraankaan, koska Narri oli pyytänyt minua olemaan kärsivällinen, syystä tai toisesta; ehkä toivoen, että unohtaisin Rikardin vierailun kokonaan, enkä kyselisi siitä enää myöhemminkään mitään.

Kärsivällisyys ei kuitenkaan kuulunut vahvoihin puoliini, joten itsekseni ollessani astelin perähuoneeseen, jossa majailin, ja kurkistin siihen lipastonlaatikkoon, jonne olin huomannut Narrin laittavan jonkin paperin silloin, kun olin tullut ratsastusreissulta Rikardin kanssa. Päällimmäisenä muitten papereitten seassa olikin paperiarkki, jonka alalaitaan hän oli laittanut juuri sen illan päiväyksen. Omatuntoni ei suoranaisesti syyttänyt minua sen paperin lukemisesta, koska eihän Narri ollut kieltänytkään minua lueskelemasta kirjoituksiaan, vaikkei ollutkaan niitä jättänyt näkyvilleni.

"Mikä on tämä levottomuus sisälläni? Mitä ihmettä kaipaan, mitä etsin? Enkö ole jo saanut kyllikseni? Miksen ole kiitollinen? Miksi kaipaan mennyttä aikaa? Mitä ihmettä minä kaipaan? Minulla on koti, ruokaa, ja vaatteet, ja joku, jota rakastaa… Minulla on usko Kaikkeuden Luojaan, joskin yhä turhan horjuva ja heikko, mutta roikun kiinni Hänen lupauksessaan, ettei Hän käännä minulle selkäänsä. Ja silti pelkään, että jotakin tapahtuu. Jotakin, mikä murentaa tämän kaiken; jotakin, mikä vie minulta pois hänet; hänet, jota en olisi itselleni ansainnut.

Silloin, kun häntä ei ollut vielä luvattu minulle, minun ei tarvinnut pelätä hänen menettämistään. Saatoin vain elää toivossa, että joskus, jonakin päivänä, hän huomaisi minut ja ottaisi vastaan rakkauteni, eikä pitäisi minua halpana… Rakastaako hän minua, todella? Hän ei ole turhamainen eikä kevytmielinen, uskoisin, mutta hänen tunteensa ovat voimakkaita ja pelottavan ailahtelevaisia. Ne voivat syttyä hetkessä ja sammua yhtä nopeasti… Mutta onko olemassa jotakin kestävämpää kuin palava ihastus, romanttinen innostus, ruumiillinen kaipuu? Tietäisinpä, että hänen tunteensa ovat kuin minun. Minä en haluaisi elää ilman häntä, enkä kestä kuukauttakaan järjissäni, ellen näe häntä…

Olen ehkä liian riippuvainen hänestä ja pelkään menettäväni hänet, mutta Luoja ymmärtää. Tällainen kiinnittyminen yhteen ihmiseen, yhteen kohteeseen, johon vuodattaa kaikki rakkautensa, eikö se suojele olemasta epälojaali? Eikö se muka auta pysymään uskollisena, olemaan kaipaamatta mitään pinnallisia romansseja, ja inhoamaan niitä, jotka yrittävät viekoitella huomiotani? Olen ehkä rasittavan itsepäinen, mutta tässä asiassa, näissä tunteissa haluankin olla. Minä tahdon rakastaa häntä ja jakaa elämäni hänen kanssaan, ja olla hänelle uskollinen. Mutta mitä hän tuntee? Ja mikä on tämä levottomuus sisälläni? Pelkäänkö, etten sitten kuitenkaan…"

Olin alkanut kyynelehtiä lukiessani tuota hänen keskenjäänyttä tekstiään, ja pyyhin nenääni pukuni hihaan, kun laskin paperin kädestäni. Oliko minulla muka syytä kuvitella, että Narri olisi ihastunut Rikardiin tai Melosinaan, tai ylipäätään kehenkään muuhun ihmiseen kuin minuun itseeni? Miksi hän leikittelisi omilla tunteillaan, tai haluaisi huolestuttaa minua käyttäytymällä tahallaan kevytmielisesti ystävänsä seurassa? Hänhän tahtoi rakastaa minua, ja olisi typerää tehdä se hänelle vaikeammaksi käyttäytymällä itse kuin pönttöpää, jonka pönttö oli täynnä hevonkusta, kuten Narri joskus sanoi itsestään. Enkä saisi aiheuttaa hänelle turhia huolia oman kiintymykseni suhteen; en edes suutuspäissäni, koska muuten hän pahimmillaan ajaisi minut luotaan ja lähtisi itse jonnekin Argillaan pelleilemään…

Tuo teksti tosin loppui kesken, enkä voinut tietää varmaksi, mitä Narri ajatteli pelkäävänsä, liittyen omaan levottomuuteensa. Pelkäsikö hän nimenomaan sitä, että tilanne kokonaisuudessaan tuottaisi hänelle liikaa ristiriitaisia tunteita, joitten takia olisi riski siihen, että hän pakenisi tilannetta kokonaan? Saattaisiko hän hylätä minut, ellei pystyisi koskaan luottamaan minuun, vaikka miten vakuuttelisin hänelle luotettavuuttani? Pelkäsikö hän käyttäytyvänsä mustasukkaisuuksissaan niin inhottavasti, että lopulta suuttuisin hänelle ja hylkäisin hänet? Olisi raukkamaista, mutta ymmärrettävää paeta, jos ennakoi sitä, että toinen jonakin päivänä suuttuisi liian pahasti… Saattaisin teoriassa itsekin joskus sortua sellaiseen, vaikken halunnut sitä ajatellakaan. Vai oliko hänellä itsellään jotakin ristiriitaisia toiveita ja haluja?

Ajattelisinko pahinta vai mahdollisimman hyvää hänestä? Jos ajattelisin pahinta, toimisin epäluuloisesti ja inhottavasti häntä kohtaan, ja se aikaansaisi hänessä ärtymystä ja epäluuloja, ja ajaisin hänet kauemmas siitä, mitä itse toivoin. Olisi siis järkevämpää ajatella niin hyvää kuin vain pystyin. Ajattelisin siis, että hän rakasti minua ja pelkäsi menettävänsä minut, ja siksi minun olisi hyvä olla rakastava häntä kohtaan, niin että hänen pelkonsa hälvenisi. Jos hänen levottomuutensa taustalla olisi jotakin muuta, eikä minun rakkauteni riittäisikään hänelle, ehkä se tulisi esille ennen pitkää…

Jonkinlainen äkkinäinen häpeäntunne sai minut työntämään lukemani paperin nopeasti takaisin laatikkoon, muiden papereiden joukkoon. Ei Narri olisi varmaankaan halunnut minun lukevan sitä tekstiä, ainakaan ilman lupaansa, ja olin toiminut omavaltaisesti. Mutta kertoisin kyllä hänelle teostani, ja voisimme ehkä jopa puhua avoimesti tunteistamme ja peloistamme. Se olisi luultavasti parasta mitä voisimme tehdä sen sijaan, että jatkaisimme typerää riitelyämme ja epäluuloista toistemme tarkkailua.

Hain ompelutarvikkeeni ja joskus aiemmin aloittamani nenäliinantekeleen, menin istumaan salin vanhaan sohvaan, ja syvennyin ompelutyöhöni. Ajattelin, että tuosta vaatimattomasta kangaspalasta tulisi yksi aidoimmista rakkaudenosoituksistani Narrille. Ja ehkä Kaikkeuden Luoja siunasikin työtäni, niin että vältyin tavanomaisilta virhepistoilta ja verisiltä sormenpäiltä. En kirjaillut nenäliinaan Nathanaelin nimeä, vaan aioin kirjoittaa siihen Nimetön ystäväni. Halusin antaa hänelle jotakin itse tekemääni; jotakin sellaista, mikä auttaisi häntä muistamaan sen, että olin tunnustanut hänelle rakkauteni jo vuosia sitten; ennen kuin edes tiesin, kuka hän oikeastaan oli.

Oli jo melkein illallisaika, kun Ristikallion linnaan saapui kuninkaallinen lähetti. Hänellä oli kaksi viestiä, ja kumpikin niistä oli osoitettu Nathanaelille. Näin että toinen viesteistä oli Josian käsialaa. Hillitsin sisälläni viriävän uteliaisuuden ja jätin viestit odottamaan avaamattomina salin pöydälle. Olin viimeksi erehtynyt avaamaan meille yhteisesti osoitetun viestin ja jopa vastaamaan siihen odottamatta Narria, ja hän oli suuttunut minulle, enkä ollut halunnut myöntää virhettäni. Mutta olin ottanut tuosta virheestä opikseni. Pyysin lähettiä odottamaan väentuvassa niin kauan kunnes hän saisi tietää, haluaisiko linnan isäntä vastata viesteihin.

Jäin istumaan salin puolelle odottaen, että Narrikin tulisi sinne pian. Kun hän lopulta saapui, hän näytti väsyneeltä ja hieman synkeältä. Hän vilkaisi minua hieman hämmentyneesti ja huomasi sitten pöydällä odottavat kirjeet. En sanonut mitään, vaan odotin, mitä hän sanoisi. Hän pysyi kuitenkin vaiti ja alkoi avata toista viestiä; sitä, joka oli Josian käsialaa. Hän luki sitä hetken ja ojensi sen sitten minun luettavakseni.

"Hyvä Nathanael.

Sain Jelisepalta myöntävän vastauksen tiedusteluuni, voinko tulla luoksenne Jooelin kanssa. Niinpä ilmoitan, että olemme nyt lähdössä matkaan. Kuten tiedätte, Jooel ei liiku ratsain, joten jos Luoja suo, olemme perillä luonanne parin päivän sisällä. Kaikkea hyvää toivottaen, Josia."

Huomasin Narrin tuijottavan minua pistävästi, kun luin kirjettä. Kasvojani kuumotti epämukavasti. Josiakin oli mitä ilmeisimmin hämmentynyt siitä, että olin vastannut hänen aiempaan viestiinsä kysymättä ensin Narrin mielipidettä. Ojensin kirjeen Narrille takaisin vaitonaisena. Hän avasi toisen kirjeen ja luki sitä hiljaa itsekseen. Uteliaisuuteni sai oloni hyvin vaikeaksi; minun oli toden teolla hillittävä itseäni, etten olisi tivannut, keneltä viesti oli ja mitä se koski.

No, kohta minun pitää kertoa sinulle jotakin sellaista, mitä Josiakaan ei välttämättä tiedä, Narri totesi sitten, pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Mitä tarkoitat? kysyin. Keneltä kirje on?

No, voit kyllä lukea sen itse, Narri naurahti ja ojensi viestin minulle. Se on Rikardilta.

Tervehdys ystäväni! Ritari R. on tulossa luoksenne joksikin aikaa. Hänen sukulaisensa tulevat vierailulle, ja tiedät, että hän haluaa tietystä syystä välttää heidän seuraansa. Toivottavasti kunnostustyöt sujuvat toivotusti? Länsipuolen portti on muuten vielä kehnonlaisessa kunnossa, joten nyt ei kannata ottaa riskejä petoeläinten suhteen. Jos niitä pääsee sisälle vain pieni joukko, on vielä mahdollisuus välttää surmaamasta yhtäkään, ja käyttää muita keinoja niiden taltuttamiseen. Ritari R. kiittää palveluksestasi!

Tämä on siis Rikardilta? totesin kysyvästi. Mutta kuka on ritari R., ellei Rikard tarkoita sillä itseään? Ja mitä länsipuolen portti tarkoittaa?

No hyvä ettet ymmärrä sitä heti, vaikka se onkin aika yksinkertaista hämäystä! Rikard ei ole kyllä ollut terävimmillään tätä kirjoittaessaan, Narri totesi huoahtaen. Minä voin selittää asiasta sinulle, mutta lupaa, ettet puhu tästä mitään edes Melosinalle, tai hänen seurarouvalleen, ainakaan vielä!

Kyse onkin siis jostakin kuningasta koskevasta asiasta?

Niin! Ritari R. tarkoittaa Rodolfia… Ja hänen sukulaisillaan tarkoitetaan Molcavarathian lähetystöä, joka on pyrkimässä kuninkaanlinnaan jollakin poliittisella tekosyyllä, Narri selitti kumartuen puoleeni ja puhuen hyvin hiljaisella äänellä. Rodolf ilmeisesti epäilee, että Mormessan tarkoituksena on taas kerran yrittää murhaa tai vallankaappausta, joten hän lähtee evakkoon tänne Itäiseen Vuoristoon, salassa kansalaisilta. Kun vihollisseurue pääsee kuninkaanlinnaan asti, Rodolfin kerrotaan lähteneen kosiomatkalle Eteläiseen Ruhtinaskuntaan…

Ja mistä sinä tiedät tuon kaiken? kysyin hieman epäluuloisena.

No, Rikard selitti sen minulle, luottamuksellisesti, silloin tänne tullessaan, Narri selitti vakavana. Hän sanoi, etten saisi kertoa siitä edes sinulle, ainakaan ennen kuin kuningas olisi päättänyt hänen toimittamiensa tietojen perusteella, että tämä paikka soveltuu hyvin piileskelypaikaksi!

Ai, siksikö Rikard siis tuli tänne yllättäen, ja lähti niin nopeasti… Siis siksi, että hän oli oikeasti toimittamassa tehtävää kuninkaalle? kysyin hämmästyen, ja sitten hieman nolostuin. Hän ei siis pelkästään tärkeillyt, tai tullut tänne muuten vain, aikansa kuluksi, lähinnä sinua tervehtimään…

Niin, eikä hänellä ollut tarkoituskaan jäädä tänne oleskelemaan! Minä vain yritin hieman hämätä muuta väkeä ja vähän sinuakin, ja niin hänkin yritti, Narri jatkoi. Ja oli hänellä jotain muutakin selviteltäviä asioita, siis kuninkaan puolesta, ja niitten selvittelyyn myös Jaechim liittyi, mutta niistä hän ei puhunut minullekaan enempää!

No, hyvä että kuulen totuuden edes nyt! totesin. Tarkoittaako se länsipuolen portti siis länsirajan puolustusmuuria, ja ne petoeläimet vihollisen sotilasvoimia?

Niin, se kaikki höpinä tarkoittaa sitä, että koska länsirajan puolustusmuuri on vielä kesken, voi olla vaikea torjua sotilaallista hyökkäystä siltä suunnalta, jos Molcavarathia päättää yrittää vallankaappausta sotavoimin! Niinpä heille ei kannata antaa suoranaista aihetta sotatoimiin, vaan yrittää voittaa aikaa… Siksi Rodolf piileskelee, ja lähetystön mukana tulevat aseistautuneet sotilaat yritetään pitää kurissa rauhanomaisin keinoin, Narri totesi ilmehtien vakavaa. Siis, mahdollisimman rauhanomaisesti, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan…

Jatkuvatko rakennustyöt länsirajalla koko ajan, siis, onko siellä yötä päivää miehiä rakentamassa sitä muuria?

Niinhän Rikard sanoi... Siellä on myös jo jonkin verran sotilasväkeä, ja lähellä rajaa asuvaa kansaa on luultavasti siirtynyt vaivihkaa idemmäs, tai linnakkeisiin, kuten Warginlaaksoon, Narri selitti. Rodolf varustautuu puolustussotaan, kaikessa hiljaisuudessa!

Eli kaikesta huolimatta voi olla taas tulossa sota, totesin hiljaa, irvistin ja huokaisin. Luoja meitä varjelkoon! Edellisestä sodasta on niin vähän aikaa, ja voimmeko luottaa edes Argillan apuun? Eikö kuningas Aertonius ole ottamassa vaimoa Molcavarathian hovista? Jotakin Melchiorin äpärätytärtä, tai hovineitoa?

Niinpä hän taisi erehtyä lupaamaan Molcavarathian lähettiläälle, Narri naurahti. Jos juoruihin on uskominen…

Rodolfin kannattaisi mennä naimisiin ja hankkia äkkiä kruununperillisiä, jottei hänen kasvattisisarensa olisi koko ajan kärkkymässä Cardusian kruunua! hymähdin.

Olisihan hän mennytkin, ellet sinä olisi antanut hänelle rukkasia, tai siis, tyrmännyt häntä jo ennen kosintaa, Narri mutisi naurahtaen. No, ei Rodolfilla ainakaan ole sitä ongelmaa, että kovin moni muu vastaisi hänen kosintaansa kieltävästi!

Mieleeni tuli äkkiä Melosina, mutta torppasin ajatuksen nopeasti, etten vain sanoisi siitä vahingossa jotakin ääneen. Eiväthän Melosinan sydämenasiat kuuluneet Narrille, eikä Narrilla näyttänyt erityisemmin kiinnostavankaan mitkään serkkuunsa liittyvät asiat, syystä tai toisesta…

Havahduin ajatuksistani, kun Vaeltajaveljet toivat saliin illallisen, ja Narri laittoi saamansa kirjeet vyölleen. Olin mietteissäni koko aterian ajan, eikä Narrikaan puhunut mitään. Nuo valtakunnalliset asiat tuntuivat jollain tapaa liian suurilta ja kenties liian vaikeiltakin, jotta olisimme voineet niitä käsitellä, etenkään kevyessä ateriakeskustelussa. Kun aterian tähteet oli korjattu pois, istuimme takan ääreen, ja uskaltauduin tarttumaan Narrin käteen.

Minun pitää tunnustaa sinulle yksi asia, sanoin hiljaa. Narri näytti hätkähtävän, melkein kuin hän olisi pelästynyt, muttei irrottanut otettaan minun kädestäni.

No, tunnusta! Yritän kestää, mitä se sitten onkaan, hän ähkäisi.

Ei se ole niin kauheaa, totesin. Mutta… kun sinä olit töissäsi, minä katsoin siihen lipastonlaatikkoon, jossa ilmeisesti säilytät jotakin kirjoituksiasi… Ja luin yhden kirjoittamasi tekstin.

Oli jonkin aikaa tuskastuttavan hiljaista; odotin ahdistustani hilliten, mitä Narri sanoisi.

Minkähän niistä? hän kysyi sitten, enkä tiennyt, oliko hän yhtään helpottunut vai vielä epäluuloisempi.

Sellaisen, jossa kuvaat tunteitasi minua kohtaan…

Äh, no, kaikissahan minä kuvaan tunteitani sinua kohtaan, hän puuskahti.

Tarkoitan sitä, jonka kirjoitit silloin, kun olin Rikardin kanssa ratsastamassa, selitin tarkkaillen hänen ilmettään.

Ai juuri sen? Narri huoahti katsomatta minuun. No…En minä sen pahempaa olekaan kirjoittanut, siis, sinuun liittyen. Ei kai se järkyttänyt sinua liikaa? Kyllähän minä olen sinulle selittänyt ahdistustani ihan ääneenkin…

Ei se sinun ahdistuksesi minua järkyttänyt, mutta minä itse häpesin sitä, että olin kuvitellut, että… No, minä kuvittelin, että sinä… Että sinä oikeasti olet jotenkin…

En saanut lausettani loppuun, enkä voinut edes katsoa häneen suoraan, mutta näin Narrin kääntyvän katsomaan minua tutkivasti.

Mitäs sinä minusta kuvittelit? Jotakin melko kamalaa varmastikin, koska olet ollut melko epäluuloinen siitä lähtien, kun Rikard tuli, hän totesi vakavana. Kasvoni varmasti hehkuivat nolostuksesta, mutta yritin edes katsahtaa häneen.

Äh… No… Kun sinä olit niin salakähmäinen Rikardin suhteen, ja käyttäydyit niin ristiriitaisesti, ja kun itse vähän myönsitkin sellaista… No, minä aloin pelätä, että sinulla on häntä kohtaan joitakin epäsopivia tunteita, sanoin ähkäisten. Ja arvelin, että se asiaa painaa omatuntoasi, etkä uskalla tunnustaa sitä minulle, koska kuvittelet minun kauhistuvan ja tuomitsevan sinut!

Oli taas hetken aikaa hiljaista; sitten Narri käänsi katseensa toisaalle, naurahti ilottomasti ja pudisteli hitaasti päätään, muttei sanonut mitään.

Anteeksi, kun kuvittelin teistä sellaista! totesin hämmentyneenä, mutta toisaalta tarkkailin hänen ilmettään.

No, melkeinpä jo arvasin tuon, että saatat kuvitella jotain sellaista! Senkö takia siis olit niin epäluuloinen ja luimistelit minulle? hän kysyi, näyttäen surulliselta, mutta myös varautuneelta.

Niin, lähinnä, totesin katsellen häntä pahoittelevasti. Jos tarkoitat luimistelulla sitä mitä oletan!

Mutta kaipa sinä tajuat, minkä verran noista kuvitelmistasi on todenmukaisia? hän kysyi katsoen minuun vakavana.

Onko niissä siis jotakin todenmukaista? kysyin häkeltyen.

No, se mitä itse myönsin… Siis se, että oikeasti innostuin ensin ehkä liiaksi Rikardin seurasta ja siitä kaikesta, mikä menneessä elämässäni kuninkaanlinnassa oli ollut hauskaa, ja mistä hän muistutti, hän sanoi, mutta nyt hänen katseensa laskeutui pois silmistäni, enkä ollut varma hänen äänensävynsä viestistä. Miksi hän kuulosti surulliselta?

Mutta sehän on ymmärrettävää, sanoin lauhkeasti, enkä olisi halunnut hänen sanovan muutakaan. Onhan teillä varmasti ollut hauskaakin, siis, joskus…

Mutta se on kyllä epäsopivaa, jos innostun huvittelemaan kenenkään Rikardin kaltaisen seurassa ja muistelemaan menneen elämäni turhanpäiväisiä hauskuuksia! Ensisijainen tavoitteeni tulisi olla nyt se, että pystyisin olemaan sinulle kelvollinen, Narri jatkoi hiljaa, katsellen hieman ohi minusta. Hän kuulosti kyllä rehelliseltä, mutta sen verran kiusaantuneelta, että vaikka yritinkin luottaa siihen, ettei hän itse tarkoituksellisesti elätellyt mitään ihastuksentunteita Rikardia kohtaan, en voinut olla varma Rikardin ajatuksista aiheeseen liittyen…

Niin no, kyllä minä sen ymmärrän, jos sinä ajoittain tuntisitkin kiusausta viihtyä sellaisessa seurassa, mutta eihän se kai olisi hyväksi, eikä kihlaehtojemme mukaista, sanoin yrittäen kuulostaa lepyttelevältä, mahdollisimman uskottavasti. Siis vaikkapa että istuisit jonkun vanhan tuttavasi seurassa majatalossa olutkolpakon ääressä, ja kuuntelisit hänen arvioitaan isännän tyttären nilkasta, tai varsinkaan jonkun… takapuolesta!

Minulla ei kiinnosta kuunnella kenenkään höpinöitä naispuolisista, kenenkään takapuolista tai muusta, enkä oikeastaan hyväksy sellaisia typeriä puheita enää itseltänikään! Narri totesi hieman tuskastuneena huoahtaen. Mutta joskus on ollut ihan huvittavaa istuksia Rikardin kanssa ja kuunnella hänen juopunutta höpötystään, tai mitellä taistelutaitojaan hänen kanssaan… Siksi varmaan olin oikeasti hieman syyllisellä tunnolla jonkin aikaa, etenkin kun tajusin oikeasti laiminlyöväni sinua ja vaarantavani moisella myös kihlaehtojemme täyttymisen! En todellakaan aio enää odotella Rikardia, kun hän hoitaa asioitaan, siis, missään majatalon tuvassa, en lähikylässä enkä kauempanakaan, jos sinä sitä pelkäät…

No, en oikeastaan pelkää sitäkään! sanoin huoahtaen. Ei meidän tarvitse puhua siitä enempää… Voithan sinä viettää aikaasi hänen seurassaan, siis, kaikella ystävyydellä, ja voin minäkin yrittää sietää häntä, jos se on sinulle tärkeää…

No hyvä, jos meidän ei tarvitse riidellä enempää sen yhden koiranpenikan takia! Tuo asia on kuitenkin melko vähäpätöinen siihen verrattuna, millaista ahdistusta jotkut asiat saattavat tuottaa, hän sanoikin sitten, ja odotin hiljaa, hämmentyneenä ja ehkä hieman varuillanikin, jatkaisiko hän aiheesta. Mutta hän ei sanonutkaan pitkään aikaan mitään. Hän ei selittänyt minulle sitä, hyväksyikö hän sen, että Rikard syleili häntä hyvästiksi, tai jopa suuteli häntä. Miksei hän maininnut sitä asiaa lainkaan, vaikka puhuimme Rikardista? Miksi hän vaikeni? Odottiko hän, että minä kysyisin, mitä hän mahtoikaan tarkoittaa?

Narri tarttui käteeni ja silitteli sitä hieman hajamielisen oloisesti. Hänen katseensa harhaili lattiassa, muttei kääntynyt minuun. En oikeastaan olisi halunnut jatkaa keskusteluamme, mutta jokin vaivasi häntä yhä.

Jollain tavalla olen ehkä kateellinen hänelle, hän sanoi lopulta hitaasti.

Ai kenelle? Rikardilleko? kysyin epäröiden.

Niin… Hänen asemansa on korkeampi, ja hänestä on tullut kuninkaan henkivartija ja luottomies! Ei sillä muuten olisi väliä, siis asemalla, mutta pakostakin muistan aika ajoin verrata omaa asemaani sinun asemaasi, ja silloin ne kaikki, jotka ovat minua ylempiarvoisia, ovat mielikuvissani jotenkin lähempänä sinua, Narri selitti hiljaa. Minä olen vain tällainen hölmö äpärä, joka ei osaa muuta kuin hoitaa tallia ja hevosia, ja nuijia nauloja lautaan, tai kirjoittaa runoja, joista kukaan ei ymmärrä oikeasti mitään…

Mutta sinun moraalisi on varmasti parempi kuin Rikardin, sanoin nopeasti.

En tiedä… Ehkä ulkoisesti, päällisin puolin, jonkun mielestä… Mutta sydän on kaikilla ihmisillä enemmän tai vähemmän sontainen, enkä tiedä, vaikka se olisikin Rikardilla loppujen lopuksi puhtaampi kuin minulla, Narri huoahti. Äh, en oikeasti voi pitää itseäni millään tavoin häntä parempana, ja hän taas tuntuu olevan monessa suhteessa minua parempi!

Minusta sinä olet kaikessa siinä, millä on minulle merkitystä, parempi kuin hän! Etenkin luonteeltasi, ulkonäöltäsi, ymmärrykseltäsi ja puheiltasi! Ja kuulin, kun Rikard sanoi kadehtivansa sinua, totesin puristaen hänen kättään. Silloin, kun olimme harjoitelleet pihalla jousiammuntaa…

No, hän tarkoitti varmaan, että kadehtii minulta sinua! Ja ilmaisi sanoillaan hyvin selvästi, että minä olen tällainen säälittävä surkimus, joka ei olisi ansainnut sinua, Narri puuskahti. Ja että hän itse olisi kaikessa miellyttävyydessään, tärkeydessään ja pätevyydessään ollut enemmän sinun arvoisesi, etenkin kun hänellä on vielä muutakin, mikä minulta puuttuu… Eli ritarinarvo!

Voi Nathanael, sinä hölmö pieni penikka, huoahdin tuskastuneena. Etkö ole muka ajatellut, että kuningas Rodolf saattaisi lyödä sinut ritariksi, jos vain joku sinua suosittaisi? Ainakin sitten siis, kun täytät kaksikymmentäyksi!

Niin, ja se joku suosittelija tarkoittaisi linnanherra Josiaa, jonka palveluksessa olen ollut, Narri totesi hiljaa ja kääntyi katsomaan minua silmät melkein mustuneina ahdistuksesta. Luuletko todella, että ottaisin Josialta vastaan vielä senkin? Enkö ole jo nöyrtynyt kylliksi siinä, että haikailin sinun perääsi vuosia, ja olisin jossain vaiheessa ollut valmis ottamaan sinut, vaikka tiesin sinun rakastavan häntä? Ja sitten hän luopui sinusta kenties paljoltikin siksi, että sääli minua… Hän ajatteli, että minun käy huonosti, jos hän menee naimisiin kanssasi! Josia arvasi, etten minä pysty hillitsemään tunteitani, ja joudun kiusaukseen sotkeutua liittoonne, joten hänestä oli moraalisesti parempi luopua sinusta, siis uhrautua… Joten, Josia luopui jostakin itselleen tärkeästä minun takiani! Luuletko ettei se asia pyöri jatkuvasti mielessäni?

Nathan, eihän tuo ole edes totta! huudahdin häkeltyneenä. Josia purki kihlauksemme siksi, että hän koki sen olevan oikein, Kaikkeuden Luojan tahto! Eikä hän ole ollut koskaan minuun sillä tavalla rakastunut, että olisi halunnut naimisiin kanssani pelkästään omien romanttisten tunteittensa vuoksi. Sinähän sanoit niin itsekin!

Äh, tietysti sanoin niin, silloin kun halusin sinun uskovan, että hänen tunteensa sinua kohtaan ovat aina olleet laimeammat kuin minun, Narri totesi naurahtaen katkerasti. Mutta totuuden nimessä, pakkohan se on myöntää, että sinä olet ollut hänelle hirvittävän tärkeä, siitä lähtien kun hän näki sinut ensimmäisen kerran! Vai mitä se kaikki hänen tunteilunsa ja ihailunsa ja huolenpidon tarpeensa sinua kohtaan on ollut?

No, veljellistä, jopa isällistä rakkautta…

Älä viitsi olla noin lapsellinen, että luulet oikeasti, että se on ollut vain sellaista, Narri puuskahti. Sitä paitsi Josia oli aivan taatusti mustasukkainen, silloin kun te kaksi olitte kihloissa ja minä olin ahdistellut sinua liikaa! Ja mustasukkaisuus, jos mikä, kertoo jostain muusta kuin vain veljellisestä rakkaudesta…

No himputti, kyllä jotkut saattavat olla ystävistäänkin mustasukkaisia! Ei siihen mitään romanttisia tunteita tarvita! Ja veljetkin vahtivat sisartensa moraalia, tai isät tyttäriensä… Eikä Josian suuttumuksessa sinua kohtaan ollut kyse mustasukkaisuudesta, vaan enemmänkin siitä, että hänestä oli väärin, että sinä salasit todelliset tunteesi häneltä! Siitähän Josia närkästyi, ettet sinä ollut hänelle rehellinen! huudahdin, ja kiukkuni alkoi nousta. Tuotit hänelle pettymyksen ystävänä, ja se haavoitti hänen sydäntään! Jospa hän olikin mustasukkainen sinun tunteistasi, eikä ollenkaan minun?

Älä viitsi olla naurettava! Narri totesi kiihtyneenä. Kyllä Josia silti rakastaa sinua aivan erityisellä tavalla!

Mutta ei romanttisella kiintymyksellä, koska hän purki kihlauksemme… Miksi himputissa hän olisi purkanut sen, jos rakastaisi minua kuin vaimontekelettä? Satut kai muistamaan, että Josia purki kihlauksemme omasta aloitteestaan, sinä pönttöpää? kysyin niin tuskastuneena, että olisin voinut kiskoa hiuksiani. Minä olen nyt kihloissa sinun kanssasi, ja Josiasta se on oikein!

Oikeinpa kai, koska Josiasta on oikein uhrautua toisen hyväksi…Mutta se ei todista, etteikö hän olisi ollut romanttisella tavalla ihastunut sinuun! Narri hymähti. Hän vain on niin epäitsekäs, että antaa toiselle senkin, mitä itse haluaisi!

Älä viitsi inttää tuollaista, sinä itsepäinen hölmiskö! Jos Josia vaikka olisikin ollut hivenen ihastunut minuun silloin alkujaan, ei hän ainakaan enää elättele sellaisia romanttisia tunteita minua kohtaan, siitä olen aivan varma! huudahdin ärtyneenä ja melkeinpä hätääntyneenä, koska Narri sai minut epäilemään asiaa, jonka olin jo luullut ymmärtäneeni oikein.

Minäpä luulen silti, että Josia luopui sinusta osittain siksi, että hän pelkää romanttista rakkautta, ja ehkä suuremmaksi osin sen takia, että sääli minua! Narri totesi kiihtyneenä. Ja se on melkeinpä kestämättömän nöyryyttävää, siis olla sellaisen hyväntahtoisuuden ja uhrautuvaisuuden kohteena! Ja sitten pitäisi osata olla vielä nöyrän kiitollinen!

En usko sinua, enkä halua enää puhuta tuosta kuvitelmastasi, huoahdin tuskastuneena, mutta halusin kyllä jo rauhoittua. Aina sinä aloitat tuon saman valituksen asiasta, joka ei varmastikaan ole edes totta, tai vaikka olisikin ollut, niin turha siitä on enää hermostua! Se kaikki on jo ohi, mennyttä, ymmärrätkö? Minä en haikaile sitä aikaa, jolloin olin kihloissa Josian kanssa, ja hän on varmasti todella helpottunut siitä, ettei minusta ole tulossa hänen vaimonsa. Etkö muka oikeasti tunne rakasta ystävääsi, vaikka olet nähnyt jo lapsena, millainen hän on? Salailisiko Josia muka sinulta sen, mitä oikeasti ajattelee? Hänhän on aina tahtonut olla avoin sinulle, ja toivonut sinultakin avoimuutta ja rehellisyyttä! En ymmärrä, miksi itse olet noin epäluuloinen häntä kohtaan, ja miksi ajattelet asiasta noin kielteisesti…

Äh, kyllä minä Josiaan luotankin, enkä epäile hänen tahallaan salaavan minulta mitään! Narri huoahti. Mutta hän saattaa olla sokea itselleen…

Mutta se ei hitto vie ole meidän asiamme, jos onkin! puuskahdin.

Onhan se, jos hänen sokeutensa liittyy meihin! hän huudahti.

Eipä se liity, vai toivotko suorastaan, että se liittyisikin itseesi? kysyin tuskastuneisuuden tuottamalla ilkeydellä. Toivotko että Josia rakastaisi sinua, tajuamatta sitä vielä itse, ja olet siksi niin levoton? Sitäkö sinä pelkäät, ettet olekaan enää vapaa, jos hän vaikka tajuaisikin rakastavansa sinua eri tavalla kuin minua? Ottaisit kai itse loppujen lopuksi mieluummin Josian kuin minut, mutta nytpä olet kihloissa minun kanssani! Se mahtaa olla todella turhauttavaa!

Jelisepa, himputti, olet joskus todella mielipuoli! Narri puuskahti jäykistyneenä. En tietenkään kuvittele Josian olevan niin arvostelukyvytön, että hän rakastaisi minua millään muulla tavoin kuin säälittävänä ystävänä…

No ei hitto sitten puhuta koko oliosta enää, jos hän ei liity meihin muuten kuin säälivänä ystävänä! huusin. Oli jonkin aikaa hiljaista, ja häpesin kovaäänistä huudahdustani; olihan se saattanut kuulua alakertaan saakka.

Sinä et vain ymmärrä minun asemaani, Narri hymähti lopulta, tuijottaen vakavana liekkeihin. Sinä et tiedä, millaista on elää vaatimattomassa tai halveksitussa asemassa! Sitä helposti rakentaa itselleen vihamielisen kuoren, ja koristelee sen ylpeydellä…Mutta sitten kun joku hyökkää sitä kuorta vastaan lempeydellä ja hyväntahtoisuudella, se kuori murentuu kuin hiekasta tehty kakku! Jäljelle jäävät vain ne koristukset, siis ylpeyden rippeet, joita turhaan yrittää kietoa alastoman sielunsa ympärille…

Mutta siltihän se on vain hyväksi, että se kuori murtuu, sanoin liikuttuen hänen sanoistaan, niin että suuttumukseni laantui, mutta halusin yhä, kärsimättömästi, saada hänen synkän ahdistuksensa loppumaan.

Niin, varmasti hyväksi, pidemmän päälle, mutta se ei tunnu erityisen mukavalta! Kun kaikki se, mikä minusta näkyy toisille ihmisille, romahtaa, jään paljaana armottomien lähimmäistesi tuijotettavaksi ja potkittavaksi! Jos en kykene luottamaan siihen, että joku poimii suojattoman olemukseni syliinsä ja hoitaa ja tukee minua, niin etten tarvitse enää suojamuuriani, se on yhtä helvettiä, Narri puuskahti vakavana. Kamppailen jatkuvasti omaa ylpeyttäni ja vihamielisyyttäni, kyynisyyttäni ja välinpitämättömyyttäni vastaan! Ne ovat aina valmiina valtaamaan sieluni, kun tunnen, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen. Ja etenkin nyt, kun pelkään menettäväni sinun rakkautesi…

Mutta minä todella rakastan sinua, eikä se rakkaus kuole, äännähdin miltei järkyttyneenä, kun tajusin hänen sanojensa välittämän tuskan ja pelon. Eikä sinulla ole mitään pelättävää!

Mutta sinä et ymmärrä ahdistukseni pohjaa! Narri huudahti tuskastuneena. Katsoin häntä hieman epäröiden.

Ymmärränhän minä, sanoin hiljaa. Hän katsoi minua tutkivasti, ja hänen silmäteränsä olivat tummuneet ahdistuksesta.

Ymmärrätkö? Ymmärrätkö sinä sitten sen, miten ristiriitaisia tunteita Josian tapaaminen minussa herättää? Ymmärrätkö, että toisaalta rakastan häntä ystävänä, ja toisaalta, pelkään häntä suhteessa sinuun?

Tietysti, tietysti ymmärrän, vakuutin hiljaa. Narri kääntyi katsomaan toisaalle. Oli kauan aikaa hiljaista. Ymmärsinkö häntä todella, ja saatoinko edes ymmärtää, ellen tiennyt aivan kaikkea, mitä hän pohdiskeli sisällään? Puut rätisivät takassa, ja unohduin ajatuksiini. Mieleeni tuli Rikard. Oliko Narri joutunut valehtelemaan minulle Rikardista jotakin muutakin kuin syyn tämän vierailuun?

Mitä sinä mietit? Narri kysyi hiljaa ja hieman epäröiden, pitkän hiljaisuuden jälkeen.

No, Rikardia... Tai oikeastaan sitä, oletko ehkä puhunut hänestä minulle asioita, jotka eivät oikeasti pidä paikkaansa, vastasin hiljaa. Hän naurahti, mutta ilottomasti.

Niin no… ehkä sanoin joitain asioita vähän liioitellen… Ja voi olla, että kerron hänestä liikaa suhteessa siihen, mitä hän haluaisi sinun itsestään tietävän… Ihan siis kaiken varalta, Narri totesi.

Kaiken varalta? toistin kysyvästi, hymyillen hieman.

No, ettet sinä kiinnostuisi hänestä liikaa, Narri ähkäisi.

Enpä todella ole kiinnostunutkaan, naurahdin, mutta hän rypisti otsaansa.

Parempi niin! Hän saattaa nimittäin tulla tänne uudelleen, kuninkaan seurueen mukana. Siinäpähän on sitten minulla vahtimista, kun hän ja Josia ovat täällä yhtä aikaa sinun seurassasi! Tulen varmasti ihan sekopääksi, jos joudun jättämään sinut heidän seuraansa, enkä pysty olemaan itse tarkkailemassa, kykynetkö vastustamaan heidän viehätysvoimaansa…

Höh, en todellakaan ole yhtään innostunut ajatuksesta, että jättäisit minut taas sen hölmön koiranpenikkasi seuraan, totesin irvistäen. Hän tosin taitaa olla viehättävämpi sinun mielestäsi kuin minun mielestäni…

Ai, mitä tarkoitat? Narri kysyi, ja hänen ilmeensä oli taas jäykistynyt.

En muuta kuin sitä, että sinähän tässä puhut hänen viehätysvoimastaan, enkä minä, sanoin hieman kiusaantuen itsekin. Miksi hän jäykistyi? Luuliko hän minun epäilevän jotakin, vai palautuiko hänen mieleensä jokin kiusaannuttava muisto?

Äh, no, Rikard on ollut monienkin suosiossa nimenomaan ulkomuotonsa ansiosta! Kaipa sentään myönnät sen, että hän on viehättävämpi kuin Josia? Narri kysyi virnistäen, mutta vain puolinaisesti.

Millainen ovela ilkiö oletkaan! huoahdin. Kumpikaan heistä ei viehätä minua samalla tavoin kuin sinä, mutta myönnän toki, etteivät he ole mitenkään rumia…

Ja itse nuori kuninkaammekin tulee oleilemaan samassa seurueessa! Hänkin onnistuu olemaan sangen viehättävän näköinen virnistellessään, vaikkei olekaan erityisen kaunispiirteinen, mutta sinähän pidätkin susimaisista piirteistä! Narri naurahti. Minä varmasti sorrun kaikenlaiseen pelleilyyn ja teatraalisiin kohtauksiin, jottet unohtaisi minua heidän ylhäisyyksiensä rinnalla…

Älä viitsi, en varmasti pysty unohtamaan sinua! Luultavasti haluat vain itse kerjätä heidän huomiotaan, jos käyttäydyt narrimaisesti, totesin melkeinpä pahastuneena. Saattoiko hän oikeasti luulla, että kykenisin muka unohtamaan hänet, vaikka seurassani olisivat kaikki Cardusian ylimysmiehet? Enhän ollut ikinä pystynyt olemaan täysin välinpitämätön häntä kohtaan. En silloinkaan, kun minun olisi pitänyt olla; saati sitten nyt…

Äh… Tulimmepa käyneeksi varsin raskaan keskustelun! Joko olet väsynyt? hän kysyi hiljaa, katsellen minua tutkivasti.

Kaipa voisin lähteä nukkumaan, sanoin, ja hän nousi ja saatteli minut kädestä pitäen makuukamarin ovelle. Hänen katseensa viesti minulle rakkautta, jota toivoin omankin katseeni viestittävän. Kävin nukkumaan tietoisena hänen syvistä ja vahvoista tunteistaan, mutta lempeän rakkauden, ihailun ja kiintymyksen rinnalle oli noussut myös epätoivon sävyttämää, synkeää kiivautta, josta oman sydämeni levottomuus sai kasvuvoimaa.

Seuraavana aamuna tapasin Narrin jo ennen aamiaista. Hän oli tullut saliin odottamaan, milloin heräisin. Hän ei ollut kiirehtinyt töihinsä, vaan aikoi pitää taukoa töistä ehtiäkseen olla edes jonkin aikaa minun seurassani ennen kuin linnaan tulisi muuta väkeä. Niinpä menimme yhtä matkaa väentupaan aamiaiselle. Näin vain lyhyesti Amina-rouvan, joka haki Melosinalle välipalaa, enkä tullut sanoneeksi hänellekään mitään siitä, että linnaan olisi tulossa vieraita.

Syötyämme vaatimattoman, mutta maukkaan leipäaamiaisen Narri ehdotti, että lähtisimme yhdessä ratsastamaan. Sää oli sopivan leuto ja tyyni, eikä luntakaan satanut häiritsevästi. Olimme hyväntuulisia, jopa hilpeitä, kun Narri opetti minua satuloimaan hevoseni. Olin suorastaan innostunut näyttämään hänelle, että osasin jo lähteä omin avuin liikkeelle ratsuni kanssa. Tamma totteli minua kiltisti, kun ratsastimme verkkaisesti tallin edestä ja portin läpi vuoristopolulle.

Pian olin jo unohtanut kaikki ne asiat, jotka olivat mieltäni viime päivinä askarruttaneet ja huolettaneet. Olin tietoinen rakkaudestani Narria kohtaan, enkä voinut uskoa, että mikään voisi järkyttää sitä, tai tulla esteeksi välillemme. Hänkin oli rento ja hyväntuulinen, kun käännyimme polulta kylään johtavalle tielle. Pysähdyimme katselemaan erityisen kaunista näkymää vuoristometsien ylitse. Narri ohjasi ratsunsa aivan viereeni ja jäi katselemaan minua hieman huvittuneena.

Sinä taisit vähän ihmetellä sitä, kun laitoin sinut Rikardin kanssa ratsastelemaan, hän totesi hymyillen hieman luihusti.

Niin, ihmettelin kyllä, ja olin varsin pahastunutkin, sanoin naurahtaen. Siis siitä, ettet ole yhtään mustasukkainen minusta, kun suorastaan usutat hänet minun kimppuuni! Tosin huomasin kyllä itsekin, ettei hän olekaan mitenkään erityisen kiinnostunut tekemään minuun romanttista vaikutusta, joten ymmärrän nyt paremmin sen, ettet ollut hänen takiaan mustasukkainen.

No kun tiesin, että Rikard halusi käydä lähikylän majatalossa, koska hän odotti viestiä kuninkaanlinnasta, ja hänen piti saada vastatuksi siihen mahdollisimman pian. Jos hän olisi lähtenyt liikkeelle yksin, olisin joutunut keksimään sinulle jonkin valheellisen selityksen hänen liikuskeluistaan. Ratsastusretki sinun kanssasi tarjosi hänelle tilaisuuden käydä silläkin asialla, Narri selitti. Ja ajattelin, ettei sinusta ole mukavaa, jos minä lähden hänen kanssaan käymään asioilla, etenkään missään majatalossa… Minulla kun on huono tapa jäädä soittamaan suutani juopuneille jurrikoille ja unohtua nukkumaan humalassa pöydän alle!

Mutta tuohan olikin kovin ajattelevaista ja ystävällistä! Sinähän osaatkin olla ihan hämmästyttävän huomaavainen, totesin hymyillen. Joskushan sinä yritit vakuuttaa minut siitä, että osaat olla hyvin kohtelias ja ritarillinenkin, jos vain tahdot, enkä minä tainnut oikein uskoa, että osaat…

Niin, ja sinä penäsit, että sen pitäisi olla aitoa, eikä mitään näyteltyä ritarillisuutta, Narri naurahti hiljaa. Se oli silloin, sillä reissulla, kun olimme etsimässä Melosinaa, joka oli kadonnut Naisyhteisöstä… Ja olin vähällä paljastaa todelliset tunteeni sinua kohtaan, kun purin katkeruuttani mököttämällä, ilkeilemällä ja ärhentelemällä sinulle!

Muistan kyllä, miten hämmentynyt olin siitä, kun suutuit minulle, ja mitä sanoit silloin. Kun totesit jotakin sellaista, ettet halua minun ottavan sinua liian tosissaan, koska sitten sinä alkaisit kadehtia… Josiaa, totesin hieman epäröiden. En tiennyt, millä tavoin Josian mainitseminen sillä hetkellä vaikuttaisi häneen, mutta Narri vain virnisti.

"Niinpä, niin kuin en muka olisi kadehtinut häntä jo kauan! Mutta huomasin silloin, että